Isak ja Amalia Haikaran elämänvaiheita

Amalia ja Isak Haikara muokattu 2.9.2018
Kuvassa Amalia ja Isak Haikara sekä heidän lapsistaan Katri, Selma ja Lyyli. Juuso Kalliokosken kokelmat.

Kuten olen aiemmin kertonut niin Isak ja Amalia Haikara asettautuivat asumaan Haikaran taloon, jonka Isak oli ostanut vuonna 1875. Tähän blogiin täydennän vähitellen tietoja Isakin ja Amalian elämänvaiheista, joita koskevia tietoja olen jo kolmen vuosikymmenen mittaan koonnut eri lähteistä ja henkilöitä haastattelemalla.

Pariskunnalla oli kaikkiaan kolmetoista lasta, joista kolme kuoli pienenä ja loput kymmenen elivät aikuisikään asettuen asumaan eri puolelle Suomea. Osa lapsista säilytti sukunimen Haikara ja osa muutti sukunimensä Kalliokoskeksi.

Aloitan blogisarjan kirjoittamisen kertomalla ensin perustietoja. Tarkoituksena on sen jälkeen täydentää jokaisesta erikseen kertovia blogeja sitä mukaa kun saan jäsenneltyä tähän mennessä keräämääni tietoa julkaistavaan muotoon sekä kerättyä mahdollisesti uutta tietoa ja valokuvia.

Mahdollisuus käyttää blogissani olevia kuvia kannattaa selvittää aina etukäteen. Olethan minuun yhteydessä mikäli jokin blogissani oleva kuva kiinnostaa ja haluat julkaista sen yleisön saataville jollain muulla sivustolla tai muussa julkaisussa.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää linkkiä, joka johtaa näille sivuille. Myös tällaisessa tapauksessa olisin kiitollinen, jos voisit laittaa minulle etukäteen tiedon siitä, minne ja minkälaiseen aineistoon haluaisit kuvan linkittää.

 

 

Mainokset

Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma

Oletko kiinnostunut tutustumaan Amalia Haikaran (1855-1938) ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasun (1871-1943) elämänvaiheisiin? Molemmat asuivat Ikaalisissa. Amalia toimi Haikaran talon emäntänä Luhalahdessa. Selma asui vanhempiensa luona Niemen kersantin puustellissa Niemen/Viljalan kylässä ja myöhemmin puustellin mailla Vasun torpassa. Sisarusten vanhemmat olivat hankkineet itselleen Niemen puustellin vuokraoikeuden huutokaupalla. Sotilas-Toimikunta Keisarillisen Senaatin Talous-Osastossa oli vahvistanut vuokra-ajaksi 13.3.1874-14.3.1924.

Amalia Haikara ja Selma Vasu
Amalia Haikara ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasu.
Valokuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Löydät sisarusten vaiheista kirjoittamani jutun ”Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma” Ikaalisten Sukutkijat ry:n julkaisemasta Ikaliini 21 –lehdestä, joka ilmestyi maaliskuusta 2018.

Lehden hinta on 8,00 euroa + postikulut. Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry:n jäsenille hinta on 6,00 euroa + postikulut.

Lehden voi tilata sähköpostiosoitteesta: ikaalisten.sukututkijat@gmail.com

Suur-Ikaalisten Sukutkijat ry:n toiminnasta on tietoa osoitteessa: http://sukututkijat.blogspot.com/

Hyviä lukuhetkiä!

 

Luhalahden taistelut maaliskuussa 1918

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 100 vuotta kenraali Mannerheimin käskystä aloittaa valkoisten yleishyökkäys 15.3.1918. Kerron blogissani eri lähteisiin perustuen, mitä Luhalahdessa tuolloin tapahtui. Satakunnan osalta Eversti Linder sai mainitun päämajan käskyn ja ryhtyi heti valmistelemaan sen toteuttamista. Ikaalisten osaston päälliköksi nimitettiin everstiluutnantti Appelgren, jonka pataljoonan ja sekä Lillierin hiihtäjien, kaikkiaan 740 miehen joukon tehtävänä oli työntää punaiset pois Kyrösjärven itäpuolelta ja vallata Viljakkala. Tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin, keitä olivat Linder, Appelgren ja Lillier, sillä lähdeteokset mainitsevat useimmiten ainostaan etunimien alkukirjaimet ja/tai sukunimen.

Satakunnan ryhmä oli Suomen sisällissodan valkoisen armeijan yhtymä. Ryhmän varsinaisen komentajan tehtävät otti 20.2.1918 vastaan Suomessa syntynyt mutta Ruotsin armeijassa palvellut eversti Ernst Linder (1868-1943). Ryhmän vastuulla oli rintamaosuus Pohjanlahdelta Näsijärveen.

Ernst Linder
Eversti Ernst Linder

Waldemar Hugo Appelgren (1880-1958) oli kotoisin Hangosta. Hän oli käynyt Haminan kadettikoulun sekä palvellut Venäjän armeijassa maailmansodan aikana.

Everstiluutnantti Appelgren
Everstiluutnantti Waldemar Hugo Appelgren

Ruotsalainen luutnantti Karl Olsson Lillier (1892-1938) toimi Ernst Linderin johtaman Satakunnan ryhmän hiihto-osaston päällikkönä. Hiihto-osasto käsitti kaikkiaan 120 miestä. Satakunnan ryhmässä hiihto-osasto Lillierin ensimmäinen sotilasoperaatio oli yhdessä Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen kanssa puhdistaa Kyrösjärven pohjoisrannan kylät vihollisista.

Karl Lillier
Luutnantti Karl Lillier

Appelgrenin pataljoonan ja Lillierin hiihtäjien päällikkönä toimi jääkäriyliluutnantti G. S. Rehnbäck. Luhalahdesta päin alkoi kuulua 15.3.1918 iltana vilkasta ammuntaa. Rehnbäckin osasto oli iskenyt yhteen punaisten kanssa. Myös tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin kuka oli G.S. Rehnbäck. Georg Sandfrid Rehnbäck (1885-1937) eli Yrjö Rehnbäck oli kotoisin Vaasasta. Hän sai sotilaskoulutuksensa Saksassa ja taisteli jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan armeijassa sekä tämän jälkeen Suomen sisällissodassa mm. Luhalahdessa. Myöhemmin hän loi uraansa Suojeluskuntajärjestössä.

Rehnback
Jääkäriluutnantti Georg Sandfrid Rehnbäck

Rehnbäckin osasto oli siirtynyt hevosilla Kyrösjärven yli ensin Leutolaan ja sieltä Vähä-Röyhiötä kohti ja edelleen Luhalahteen. Matkalla he joutuivat kahakkaan Vähä-Röyhiön kylää ryöstämään tulleiden noin 100 punaista käsittävän joukon kanssa. Kahakka jatkui, kunnes etujoukko sai esiin konekiväärin ja asettautui taisteluun. Konekivääri sijoitettiin Helteen kylän sepän luona olevalle mäelle. Kyseessä on ilmeisesti Iso-Röyhiön Pentin taloon kuulunut mäki, jonne oli perustettu 1900-luvun alussa Seppälän torppa. Siellä asui seppä Juho Heinonen perheineen. Torppa itsenäistyi vuonna 1920.

Punaiset pakenivat tulitusta Luhalahden kylään, mistä he lisäjoukkoja saatuaan Köntin ja Ala-Uparin talojen suojasta kehittivät vilkkaan tulen Helteen kylää vastaan. Valkoiset eivät päässeet kuitenkaan etenemään vaan yöpyivät Helteen kylän Ylisen talossa, jonka omisti tuolloin vuonna 1917 kuolleen (ei kuollut kapinan vuoksi) Juho Ylisen leski Vilhelmiina Ylinen.

Ylisen perhettä v. 1917
Vilhelmiina Ylinen perheineen vuonna 1917. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Juuse Tammisen mukaan punaiset etenivät 15.-16.3.1918 välisenä yönä toisinaan aivan lähelle metsäisten kukkulain suojassa. Ammuntaa kesti koko yön. Sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskelin viittaa muistelmissaan Kahtaanmäki nimiseen paikkaan. Mäellä kasvaneen kuusikon suojiin oli kaivettu juoksuhautoja, mistä käsin punaiset ampuivat. Isäni on näyttänut minulle aikoinaan kyseisen juoksuhaudan, jonka ympärille oli kasvanut isoja kuusia. Talvisin juoksuhautoihin kertyi vettä ja pinnalla oli jäätä. Puiden kaatamisen jälkeen juoksuhautojen tunnistaminen Kahtaanmäen maastosta vaikeutui mutta siellä ne edelleen ovat. Kauno Vähä-Eskeli on kertonut, että lapset keräsivät Kahtaanmäestä seuraavina päivinä kiväärin hylsyjä, joista saatiin lisäkettä pieniin leikkivälinevarastoihin.

Viittasin aiemmassa blogissani Isak Haikaran kirjeeseen, jossa hän kertoo katkelmia kapinan aikaisista tapahtumista. Isakin mukaan punaroistot oli täälä 18/2 herroina 16/3 asti ja mekin olimme 16/3 päivää vastaan kivijalassa kun ammuttiin kovasti. Isak toteaa edelleen, että ei meidän taloon sentään luoti sattunut kyllä koululle, Könttille, Alauparille. Kyseiseen aikaan Haikaran talon väki meni turvaan pihapiirissä sijainneen Isakin ja Amalian tuvan alle, koska siinä oli korkea kivijalka. Kaikkein pienin kellarista turvaa hakenut oli yhden vuoden ikäinen isoisäni.

Mamman tupa Haikaralla
Isak ja Amalia Haikaran tupa, jonka kiviljalkaan suojauduttiin taisteluiden aikaan. Tupa ja sen yhteydessä ollut piharakennus on purettu 1950-luvulla. Tuvan hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja tupa on edelleen olemassa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Tammisen mukaan aamulla (16.3.1918) valkoisten hiihtojoukot tekivät saartoliikkeitä sekä vasemmalta että oikealta. Jalkaväki valtasi Köntin ja Alauparin talot, jolloin punaiset perääntyivät Luhalahden koulunmäkeen ja koulun kohdalla maantien itäpuolella olevalle metsäiselle kukkulalle. Kauno Vähä-Eskelin mukaan Luhalahden koulun valtaus kesti joitakin tunteja. Luhalahden koulun luokkien yläpuolisella vintillä oli ollut kuularuiskun käyttäjä, joka kuoli taistelussa. Tamminen kertoo, että punaisten konekivääri hallitsi asemaa ja teki vaikeaksi valkoisten etenemisen maantien suunnassa.

Jääkäriyliluutnantti Rehnbäck määräsi erään komppanian suorittamaan saartoliikkeen Haikaran ja Yliuparin talojen kautta punaisten oikean siiven asemia vastaa. Lisäksi hän määräsi Lillierin hiihtojoukot etenemään Sipsiön kylään ja sieltä Kyrösjärven rantaan katkaisemaan punaisten peräytymistien Viljakkalaan. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet asemansa kestämättämäksi ja lähteneet hurjaan pakoon Viljakkalaa kohti. Isak Haikaran kirjeen sanoin Sitte ne meni kovalla kiireellä. Luhalahden kansankoulunmäen valloitettuaan valkoiset löysivät sieltä suuren kiehumassa olevan papupadan rokkaa täynnä. Muutakin ruokatavaraa oli viljalti. Maaliskuun 16. päivän 1918 iltana valkoiset eivät edenneet Viljakkalaan, vaan yöpyivät Luhalahdessa, ilmeisesti Köntillä, sillä Isak Haikaran kirjeen mukaan Nyt on valkoset täällä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Valkoiset ryhtyivät tarkastamaan Luhalahden kylän mökkejä löytääkseen niihin mahdollisesti piiloutuneet sala-ampujat tai muut punakaartilaiset. Luhalahdesta Rehnbäckin johtama valkoisten joukko eteni 17.3.1918 Viljakkalan Inkulan kylään, missä taistelu jatkui. Luhalahden osalta taistelu oli ohi.

Tammisen mukaan punaiset jättivät jälkeensä kaatuneensa, joita oli useita, mukaan lukien Luhalahden koululla surmansa saanut punaisten konekiväärinhoitaja. Haikaralla tuolloin emäntänä ollut Hilja Haikara (os. Niinimäki) on muistellut, että kapinasssa kuolleiden ruumiita vietiin Luhalahden rannassa olleeseen latoon.

Käytetyt lähteet:

Kalliokoski, Juuso. Juuso Kalliokosken kokoelmat: omat tutkimukset sekä asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa kuten kirjeitä, valokuvia ja haastatteluja.

Koskelo, Jaakko. & Lammi, Leo. 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen-Seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten kirjapaino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Ikaalisten Punainen Kaarti Luhalahdessa helmikuussa 1918

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan Luhalahden punakaarti majaili Luhalahden työväentalolla Huopionkosken rannalla. Lisäksi punakaartilaisia oli joukkomajoituksessa Luhalahden koululla ja talojen pirteissä. Punakaartilaisten päivittäisiin tehtäviin kuului teiden ja varsinkin tienristeysten vartiointi. Luhalahden koulun ja Iso-Röyhiön Iso-Iidun talon välisellä neljän kilometrin matkalla oli noin 4-5 vartioita, jotka tarkastivat ohikulkijoiden kulkuluvat.

Luhalahden työväentalolla 1919Punakapinan jälkeen. Luhalahden Työväenyhdistyksen juhannusjuhla vuonna 1919. Lähde: Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. 1985. Kuopio: Perinnetieto Oy.

Nallimaa-Luoto jatkaa, että punakaartilaisten elintarpeet ja muut tavarat hankittiin pakkoluovuttamalla niitä talollisilta ja antamalla niistä kuitit, joita vastaan tavaroista olisi tulevaisuudessa saanut maksun. Suurin osa jäi kuitenkin lopulta korvaamatta. Hankinta oli melko järjestelmällistä. Vuoden 1918 helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan se kohdistui muun muassa Helteen, Iso-Röyhiön, Sipsiön ja Vähä-Röyhiön kyliin.

Emännät, lapset, naispalvelijat ja talon vanhukset jäivät yleensä kotiin, eikä punakaartilaisten tiedetä tehneen heille mitään pahaa. Miehet olivat vaarallisemmassa asemassa. Kuulusteluja varten toisinaan pidätettyjä naisia kohdeltiin hyvin. Jaakko Koskelon ja Leo Lammin (1991) teoksessa Kyliltä kerrottua – Ikaalisten kyläkirja sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskeli muistelee, miten eräs mies ojensi meidän pirtissä kiväärin kohti äitiä ja sanoi: ”Jos minä lähtiäisiksi ammun emännän.” Lapset itkivät ympärillä. Uhkaus jäi kuitenkin toteutumatta.

21.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 21.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Punakaarti pakotti 21.2.1918 Iso-Röyhiössä Niemen kauppiasta Svante Niemeä (ent. Kukkasniemi, 1887-1965) luovuttamaan laskua vastaan Ikaalisten Punakaartin käytettäväksi erilaisia tavaroita. Kaksi päivää myöhemmin punakaarti otti käyttöönsä koko kauppapuodin vahdin käytettäväksi. Luovutuksesta säilyneissä kuiteissa allekirjoittajana on Ikaalisten Punainen Kaarti. Kuitteihin tutustuin kesällä 2017 Niemen kaupassa, jota kutsutaan nykyään kyläpuodiksi.

23.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 23.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Kuinka kehtaattekin?!

Haikaraa isännöi kapinan aikana Vihtori Haikara (1872-1952) puolisonsa Hiljan Marian (os. Niinimäki, 1888-1966) kanssa. Hilja Haikara on aikanaan kertonut lapsilleen kapinan ajan tapahtumista. Käsitykseni mukaan osa hänen muistelmistaan sijoittuu helmikuulle ja osa maaliskuulle 1918. Maalikuun tapahtumista kerron myöhemmin lisää.

Haikaralaisia kevällä 1920
Haikaralaisia keväällä 1920. Hilja ja Vihtori Haikaran sylissä nuorimmat lapset. Oikealla Vihtorin äiti Amalia Haikara (os. Sipilä, 1855-1938). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikara oli ennen vuosisadan vaihdetta verrattain suuri talo. Sellaisena se myös tunnettiin kapinan aikaan ja vielä myöhempinä vuosikymmeninä vaikka Isak Haikara oli myynyt talosta puolet pois hieman ennen kuin hänen vanhimmasta pojastaan Vihtorista tuli isäntä vuonna 1899. Joka tapauksessa talossa tarvittiin mies- ja naistyövoimaa halki vuosikymmenten. Kapinan aikaan punaisia tuli sisään Haikaran talon pirttiin. Punaiset olivat Haikaran entisiä työmiehiä ja tulivat kertomaan ilkeyksiä. Miehet istuivat lakit päässä penkeillä, jotka kiersivät pirtin seiniä. Vihtori ei ollut kotona paikalla mutta Hilja oli köökissä eli keittiössä.

Kuultuaan mitä punaisilla oli sanattavanaan, Hilja Haikara vastasi, että kuinka kehtaattekin, olen teitä pienestä kakarasta syöttänyt ja juottanu, ja vaikka te olette töitä tehneet. Tämä jälkeen tilanne rauhoittui ja punaiset lähtivät pois Haikaralta. Kapinan aikana Haikaralta vietiin kuitenkin tavaraa, kuten ompelukone, joka myöhemmin saatiin takaisin.

 

 

 

 

Punakapina Luhalahdessa lauantaina 16.2.1918

Mitä tapahtui Luhalahdessa 100 vuotta sitten?

Vuoden 1918 tapahtumista käytetään erilaisia nimityksiä. Kotikylässäni Ikaalisten Luhalahdessa tapahtumista on käytetty tekemieni haastattelujen mukaan ainakin nimityksiä punakapina ja kapinan aika. Tänään perjantaina 16. helmikuuta 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Luhalahden taisteluista. Oman suvun näkökulmasta katsottuna keskeinen kysymys on, millaisissa tunnelmissa silloin elettiin Haikaran talossa?

Tapahtumien jäljille olen päässyt Isak Haikaran (1844-1924) tyttärelleen Selma Amalia Haikaralle (1899-1989) kirjoittaman 2.5.1918 päivätyn kirjeen avulla. Kirje on lähetty Luhalahdesta Sammatin emännyyskouluun, missä Selma oli tuolloin opiskelemassa. Ikaalinen –lehdessä ilmestyi 31.8.2018 uutinen, jonka mukaan Elias Lönnrotin emännyyskoulun oppilaaksi on hywäksytty m.m. Selma Amalia Haikala (sukunimi kirjoitettu lehdessä väärin) Ikaalisista.

Kirjeessään Isak kertoo, että on asuttu sotarintaman välissä. Luulisi että nyt on selvä väli. Punaroistot oli täälä 16/2 herroina 16/3 asti. Sitte ne meni kovalla kiireellä. Nyt on valkoset täälä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Kirjota nyt asioitas kun postikin jo tulee tänne entiseen tapaa joka lakkasi 2sen kuun alussa.

Esko Lammin (2007) mukaan helmikuun 16. päivänä Hämeenkyröstä Luhalahteen lähtenyt punakaartijoukko koki melkoisen yllätyksen, kun paikalle saapui hevoskyydeillä Ikaalisista lähtetty suojeluskunnan päällikön Otto Ivalon johtama parin ryhmän vahvuinen valkoisten joukko. Juuse Tamminen (1929) kertoo, että Luhalahden punakaartiosasto oli hankkinut aseita Kyröskoskelta. Ikaalisten kauppalaan punaiset eivät olleet vielä uskaltaneet hyökätä, mutta tiesivät ettei vastusta olisi odotettavissa Kyrösjärven itä- ja pohjoispuolella. Kauppalaan tuotiin kuitenkin sana lauantaina helmikuun 16 päivänä, että punaiset ryöstävät parhaillaan Luhalahden kylää.

Otto Ivalo joukkoineen lähti hevosilla täyttä laukkaa Kyrösjärven yli kohti Luhalahden kylää, jonka rannassa joukko jakaantui kahtia. Toinen ryhmä eteni Helteen kylään karkottamaan ryöstäjiä. Ivalo johti ryhmänsä pitkin aavaa vainiota Huopionkosken maantiesillan lähelle noin 100-150 metrin päähän kosken toisella rannalla sijaitsevasta työväentalosta, jossa punaiset täysine ryöstökuormineen puuhailivat. Punaiset olivat juuri ryöstäneet muun muassa aivan lähellä sijaitsevan Heiskalan kaupan. Taistelu alkoi noin klo 7 aamulla.

Valkoisten tuli sai aikaan tavattoman hämmingin Luhalahden työväentalolla. Miehet syksyivät ulos ja hakivat turvaa kivien takaa. Punaiset vastasivat valkoisten tuleen mutta ampuivat yli. Punaisia oli tällä välin kiertänyt Huopion myllyn kautta Luhalahden kansakoulun läheisyydessä olevalle kukkulalle, mistä he alkoivat ampua valkoisia. Ivalo alkoi perääntyä jäljelle jääneiden miestensä kanssa Luhalahden koulun mäelle.

Lammin (2007) mukaan Luhalahden koulun ja Huopion sillan lähistöllä käydyssä taistelussa kaatui Otto Ivalo ja kaksi muuta suojeluskuntalaista sekä kolme haavoittui. Lisäksi kaksi jäi vangiksi. Tamminen kertoo tarkemmin keitä kuolleet ja haavoittuneet olivat. Otto Ivalo surmattiin Luhalahden koulun portilla. Olli Korjuksen (2014) mukaan Otto Ivalon kuolemaa pahoittelivat myös punaiset. Hän oli toiminut Luhalahden kylän poliisina eikä hänestä ollut kenelläkään pahaa sanottavaa. Toisaalta Luhalahden työwäenyhdistys oli kovistellut Ivaloa aiemmin 25.5.1917 Ikaalinen -lehdessä: Awoin kysymys Konstaapeli Herra Iwalolle, johon hän antoi vastauksensa 8.6.1917: Yleisöltä. Wastaus Luhalahden työwäenyhdistyksen awoimeen kysymykseen.

Elo Heiskala haavoittui melkein kotinsa portilla, kun kuula murskasi hänen reitensä. Toivo Haimaa puolestaan ammuttiin molempien käsien läpi. Toivo Haima oli isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen) tädin Saima Mansikan puoliso. Kolmas haavoittunut oli isoäitini isä Taavetti Ylinen, joka  haavoittui isoäitini mukaan Luhalahten koulun luona ja haki turvaa tienojasta. Haavoittunut Taavetti Ylinen onnistuttiin viemään Ikaalisten kauppalaan. Hän avioitui kapinan jälkeen vuonna 1920 Saima Mansikan sisaren Lempi Maria Mansikan kanssa.

Taave Ylinen
Taavetti Ylinen (1894-1959). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Taistelu päättyi valkoisten vetäytymiseen takaisin Ikaalisiin. Tammisen mukaan punaiset tulivat Luhalahden koululle valkoisten perääntymisen jälkeen ja vangitsivat haavoittuneen Toivo Haiman. Myöskin Elo Heiskala oli joutunut punaisten haltuun. Molempia haavoittuneita kohdeltiin hyvin. Toivo Haima vapautui myöhemmin Kyröskosken valtauksen yhteydessä. Elo Heiskala pääsi hoidettavaksi Hatanpään sairaalaan vapautuen sen jälkeen.

Elo Heiskala
Isak Haikaran poika Taavetti Edvin Kalliokoski (ent. Haikara 1889-1967) ja Elo Heiskala. 

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan parin tunnin ammuskelun jälkeen lukumäärältään ylivoimaiset punaiset puolestaan vetäytyivät Kyröskoskelle. Myös kaksi punakaartilaista kaatui ja useita haavoittui. Tammisen mukaan punaisten mieshukasta ei ole varmaa tietoa. Ikaalisten ensimmäinen taistelu oli taisteltu.

Kyrösjärven itäpuoli, Luhalahti mukaan lukien joutui koko helmikuun ajan kestäneiden punaisten ryöstöretkien kohteeksi. Punaiset partiot olivat pakko-ottaneet taloista lähes kaikki elintarpeet, vaatteet, jalkineet, lasten vaatteet, hevoset, lehmät sekä heinät. Olipa ryöstösaalissa 29 ompelukonettakin.

Käytetyt lähteet: 

Korjus, Olli. 2014. Kuusi kuolemaantuomittua. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Lammi, Esko. 2007. Isänmaan parhaaksi. Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea satavuotiaalle Suomelle!

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu tänään. Suomi viettää nyt satavuotispäiväänsä. Tämä vastaa korkean iän saavuttaneen ihmisen ikää.

Nykytilanteeseen olemme tulleet maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta. Maaseudulla on ollut ja on edelleen merkittävä vaikutus Suomen kehitykselle ja menestykselle. Suomella on tällä hetkellä maailman vakaimman valtion status. Sadassa vuodessa Suomi on yltänyt monessa asiassa maailman kärkijoukkoon. Vuonna 1917  tilanne oli vielä hieman toisenlainen.

Vuonna 1917 yhteiskunnan ryhmävastakohtaisuudet alkoivat muodostua ihmisten mielissä ja käytännön toiminnassa niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Vastakohtaisuuksista huolimatta ihmiset ovat aina eläneet ja toimineet yhdessä. Myös juhlavuoden teemana on Yhdessä.

Vallankumousliike voimistui Venäjällä ensimmäisen maailmansodan kuluessa. Vuoden 1917 maaliskuussa Pietarin nälkä- ja tyytymättömyysmellakat saivat vallankumouksen luonteen. Pietarissa syntyi aseellisia yhteenottoja vallankumouksellisten ja hallituksen joukkojen välillä.

Kuva 1.5
Keisari Nikolai II ja keisarinna Aleksandra Feodorovna
sekä lapset Olga ja Tatjana. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II allekirjoitti Pihkovassa 15. päivänä maaliskuuta 1917 kruunustaluopumismanifestin veljensä suuriruhtinas Mihailin hyväksi. Manifesti julkaistiin vasta seuraavana päivänä, samaan aikaan kuin suuriruhtinas Mihailin kruunustaluopumismanifesti.

Ikaalisissa molemmat manifestit julkaistiin 23.3.1917 Ikaalinen–lehdessä. Samassa lehdessä julkaistiin myös Manifesti Suomen perustuslain wahvistamisesta ja sen sowelluttamisesta täydessä laajuudessaan. Sen oli allekirjoittanut 20.3.2017 Venäjän väliaikainen hallitus.

Venäjällä tapahtunut maaliskuun vallankumous aiheutti liikehdintää  ja tapahtumaketjun myös Suomessa. Seuraavassa katkelmia vuoden 1917 kesän eräistä tapahtumista maaseudulta Luhalahden kylästä, missä työkenkä alkoi puristaa.

Kevään 1917 aikana eri puolilla Suomea ilmeni lakkoja, mitä keinoa työväestö käytti vaatimustensa läpiviemiseksi. Luhalahti oli niiden Ikaalisten kylien joukossa, missä kevään 1917 ensimmäiset maatalouslakot puhkesivat.

”Etkö sinä tiedä, että nyt ei tehdä työtä!”

Vuosi 1917 kuva 1.jpegViljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Luhalahteen Sekatyöväen ammattiosasto perustettiin nähtävästi toukokuun alussa vuonna 1917. Ammattiosaston avulla pyrittiin ulottamaan ammattillista järjestäytymistä myös maatyöväen keskuuteen. Sen alueeseen kuuluivat Leutola, Vähä-Röyhiö, Saukonperä, Iso-Röyhiö, Sipsiö, Luhalahti ja Juhtimäki.

Maatalouslakot ajoittuivat yhteiskunnallisesti haastavaan tilanteeseen, mitä pahensi se, ettei maa ollut leipäviljan suhteen omavarainen. Vallankumouksen myötä viljan saanti Venäjältä loppui. Viljaa ei saatu muualtakaan ensimmäisen maailmansodan tilanteen vuoksi. Leipä oli kortilla.

”Lakkoviikolla oli niin mukavaa siellä…kaljakönsässä”

Vuosi 1917 kuva 2Viljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Asiakirjalähteiden mukaan lakkovahteja oli käynyt käsiksi mm. Luhalahden Köntin ja Heiskalan heinäpelloilla työssä olleisiin heinänkorjaajiin pakottaen heitä poistumaan työstä.

Laimi Helmijoen (os. Alanen) kertomuksen mukaan Köntin pellolla oli ollut riuska naistyöntekijä niittämässä heinää. Hän oli huutanut niittävänsä jalat poikki niiltä, jotka häiritsivät hänen työtään. Mitä ilmeisemmin hän oli saanut jatkaa heinän niittämistä lakkovahtien uhkailuista välittämättä. Pitihän heinä saada niitettyä.

Aino v 1917
Vuoden 1917 tapahtumia muistiin merkinnyt ja piirroksin kuvannut Aino Vähätalo (1898-1965) oli vuonna 1917 oppilaana Ikaalisten suomalaisessa yhteiskoulussaKuva on otettu 13.5.1917 Vienolan metsässä Ikaalisissa. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Eturivissä: Niilo Talmunen, Yrjö Sirelius, Ruven Turenius, Aino Vähätalo, Arvo Poussa, Elli Virranhaara ja Elsa Mäkelä.

Takarivissä:  Martti Viljakka,  Erkki Silen, Paavo Virranhaara, Ester Talmunen, Yrjö Jäderholm, Kasimir Bonsdorff ja Yrjö Forssell.

Isak Haikaran vaiheita Suodenniemeltä Ikaalisiin


Isak Vähä-Mustajärvi

Ikaalisiin perheineen vuonna 1875 muuttanut isoisäni isoisä Isak Johansson Haikara (s. 16.2.1844 – k. 5.2.1924) oli kotoisin Suodenniemen Märkätaipaleen/Peräkunnan kylässä sijaitsevalta Näätäkoski nimiseltä uudistilalta, josta käytettiin alun perin nimeä Vähä-Mustajärvi. Joissakin lähteissä tilan nimi on kirjoitettu muodossa Vähämustajärvi. Vuoden 1875 Turun ja Porin läänin maakirjan mukaan Vähämustajärvi eli Näätäkoski käsitti puolet Mustajärven tilasta. Isakin isä Johan Johansson Katajaluoma (s. 11.1.1807 – k. 4.3.1897) oli muuttanut Suodenniemelle Ikaalisista vuonna 1830. Hänen syntymäpäivänsä on kastettujen luettelon mukaan 31.12.1806 ja kastepäivä oli 1.1.1807. Hän avioitui vuonna 1834 Näätäkosken tyttären Gretha Lisa Johansdotterin (s. 14.4.1818 – k. 22.5.1846) kanssa.

Perinnöksi- eli verolleosto oli antoi mahdollisuuden hankkia omistusoikeus kruununtilaan maksamalla tietty tilan veroja vastaava rahasumma valtiolle. Johan Johansson oli ostanut Näätäkosken eli puolet Mustajärven tilasta verotilaksi 13.2.1858. Senaatin talousoasaston registraattorinkonttorin arkiston talousosaston yhteisistuntopöytäkirjassa todetaan perinnöksiostosta seuraavaa:

20:o Guvernörens i Åbo och Björneborgs län undernådiga Memorial af den 16. nästförlidne Januari,

Med hemställan om skatterätt för bonden Johan Johansson å hälften af Mustajärvi krono hemman N:o 10. i Märkätaipale by och Mouhijärvi socken, bestående af 1/24.dels mantal ; deröfver Finans Expeditionens Kamrerare Kontor undernådigt utlåtande aflemnat.

Upplästes: Och fann Kejserliga Senaten goft härtill bifalla, i följe hvaraf skattebfef för sökande skylle utfärdas.

Suodenniemen kirkkoherranvirastosta 6.10.1987 sukututkimusta varten saamani virkatodistuksen mukaan perheeseen kuuluivat Isakin lisäksi lapset Johan Gustaf, Maria Henrika, Vilhelmina.

  1. Johan Gustaf (s. 2.2.1835 – k. 29.4.1840).
  2. Maria Henrika (s. 31.10.1838 – k.11.2.1928).

Maria Henrika oli avioitunut 26.1.1864 Sakarias Sakariaanpoika Ylirämin kanssa (s. 14.2.1809 – k. 8.9.1885) muuttaen samana päivänä Jämijärvelle. Perheessä oli pojat Sakarias (s. 1.9.1869 – k. 5.2.1870) ja Malakias (s. 14.3.1871 – k. ?), joka muutti 8.2.1891 Pirkkalan seurakuntaan. Teoksessa Suuri maatilakirja II Turun ja Porin lääni, Satakunta (1964, s. 338) todetaan, että Kauppilan kylässä sijaitseva Yli-Rämin tila on entinen torppa. Hakuteoksen laatimisajankohdan mukaisen tiedon perusteella sen kokonaispinta-ala on 41,65 ha, josta 25,00 ha metsää ja 14,04 ha peltoa sekä puutarhamaata 0,1 ha. Vuoden 1875 Turun ja porin läänin maakirjan mukaan Rämin tilasta oli muodostettu Yli-Rämi (10.8.1791) ja Ala-Rämi (30.8.1797) Yli-Rämi on edelleen jaettu vuonna 1888 kahteen osaan, joista toisen osan nimeksi jäi Yli-Rämi.

Maria avioitui uudelleen vuonna 1887 Efraim Iisakinpoika Jutilan (s. 14.9.1840 – k. 17.1.1912) kanssa. Tästä avioliitosta ei ollut lapsia. Edellä mainitun hakuteoksen mukaan (1964, s. 319) Jämijärven kylässä sijaitsevan Jutilan kokonaispinta-ala on 29,45 ha, josta metsää 18,5 ha ja peltoa 10,95 ha.

Tiedot Maria Henrikan perheestä perustuvat Jämijärven kirkkoherranvirastosta 17.5.1991 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

  1. Vilhelmina (s. 2.1.1841– k. )

Vilhelmina muutti sisarensa tapaan myös Jämijärvelle 4.10.1863, missä hän avioitui 1.5.1865 Efraim Elianpoika Kartanomäen kanssa (s. 14.1.1840 – k. 1868). Kartanomäki sijaitsi Kauppilan kylässä. Heillä oli lapset Efraim (s. 13.6.1864 – k. 6.10.1864), Maria (s. 4.2.1866 – k. 30.3.1866) ja Elina (s. 10.5.1867 – k. 1868). Vilhelmina muutti 15.6.1891 Parkanoon avioituen 16.6.1892 Iisakki Emanuel Hakomäen (s. 26.7.1846) kanssa. Tiedot Vilhelminan perheestä perustuvat Jämijärven kirkkoherranvirastosta 17.5.1991 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

  1. Isak (s. 16.2.1844 – k. 5.2.1924).

Isak Haikaran äiti Gretha Lisa Johansdotter Näätäkoski kuoli kun Isak oli vasta noin 2-vuotias. Isakin isä meni uudelleen naimisiin samana vuonna 20.12.1846. Isakin äitipuoli Maria Sofia Johansdotter Hätävara, myöhemmin Wahlsten (s. 8.11.1818 – k. 4.12.1908) oli tullut Suodenniemelle Ikaalisista vuonna 1838. Maria Sofian isä oli Kilvakkalan Hätävaran talon isännän veli. Suodenniemen kirkonkirjatiedot osoittavat, että Maria Sofia oli tätä ennen toiminut ilmeisesti piikana Leppälammin kylän Kihli (mahdollisesti Kiili) nimisessä talossa ja muuttanut sieltä ennen avioitumistaan 14.11.1846 Näätäkoskelle. Kihliin hän oli tullut Leppälammin kylän Seppä nimisestä talosta. Heillä oli lapset Karolina, Johanna, Justina, Edla, Amanda Gustava, Amanda Gustava ja David.

  1. (5.) Karolina (s. 12.9.1847 – k. 39.3.1932)

Karolina muutti 13.4.1866 vihittynä Hämeenkyröön Vesajärven kylän Majamaan taloon. Hänen puolisonsa oli talollinen David Vilhelm (Taavetti Vilhelmi) Majamaa (s. 17.10.1835 – k. 30.1.1911).

Perheessä oli lapset Matilda Karoliina (s. 3.2.1867 – k. 7.5.1938), Taavetti Vihtori (s. 10.6.1869 – k. 22.6.1953) Juho Vilhelm (s. 12.9.1871 – k. 24.11.1942), Kalle Iivari (s. 6.1.1876 – k. 5.2.1951), Oskari Alpiinus (s. 15.8.1878 – k. 14.10.1960), Hilma Aleksiina (s. 2.2.1881 – k. 10.6.1885), Martti Eevertti (s. 6.10.1883 – k. 18.6.1885), Martti Eevert (s. 15.11.1886 – k. 11.12.1947), Anshelm (s. 27.9.1886 – k. 11.12.1947) ja Hilma Aleksiina (s. 9.3.1889 – k. ?). Tiedot Karolinan perheestä perustuvat Hämeenkyrön kirkkoherranviraston 24.10.1989 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

Karolinan ja Taavetti Majamaan lapsista Oskari Alpiinus Majamaasta tuli Majamaan seuraava isäntä.

  1. (6.) Johanna (s. 31.10.1850 – k. 23.10.1857)
  2. (7.) Justina (s. 23.2.1852 – k. 13.10.1857
  3. (8.) Edla (s. 13.12.1853 – k. 13.10.1857)
  4. (9.) Amanda Gustava (s. 27.6.1855 – k. 8.10.1857)
  5. (10.) Amanda Gustava (s. 4.11.1857 – k. 14.8.1858)
  6. (11.) David (s. 26.9.1858 – k. 7.4.1860)

Isak Näätäkoski

Maaseudun lainhuudatuskortistosta löytyy viitetieto, jonka mukaan Mouhijärvellä (Suodenniemellä) sijaitseva ”Näätäkoski eli ½ Mustajärven perintötaloa Märkätaipaleen kylässä huudatettu Iisakki Vähämustajärvelle” ensimmäisen kerran vuonna 1867. Tätä vaihetta ei kuitenkaan mainita Suodenniemen talonhaltijaluettelossa. Vaikka en ole vielä tutustunut edellä mainittuun lainhuudatusta koskevaa lainhuudatuspöytäkirjaan, niin on mahdollista päätellä, että Isak osti isältään Näätäkosken eli Vähä-Mustajärven kyseisenä vuonna, jolloin hän oli noin 23-vuotias. Tuolloin elettiin viime aikoina paljon keskustelua herättäneiden nälkävuosien aikaa.

Isak Kalliokoski

Tämän jälkeen Isak hankki omistukseensa hänen isänsä omistaman Kalliokosken perintötalon Suodenniemeltä. Tieto tästä löytyy viitetieto maaseudun lainhuudatuskortistosta. Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan Karkun käräjäkunnan lainhuudatusasiain pöytäkirjasta (1871-1871) 38 §:n kohdalta löytyyy tieto, jonka mukaan ”Kalliokosken perintötalo Märkätaipaleen kylässä Suodenniemen kappelia” on huudattettu Isak Näätäkoskelle ensimmäisen kerran vuonna 1871. Vuosina 1785-1885 Karkun käräjäkuntaan kuuluivat Mouhijärvi, Suodenniemi, Lavia, Karkku ja Suoniemi. Lisäksi Suodenniemi kuului tuolloin Mouhijärven seurakuntaan.

Edellä mainittuun lainhuudatusöytäkirjaan on jäljennetty kaksi kauppakirjaa, joista toisen kauppakirjan mukaan Isakin isä Johan Johannsson Näätäkoski oli ”/2 000/ suomen markan suurta kauppasummaa vastaan” ostanut 30.4.1870 perintötalon nimeltä Kalliokoski 1/12. osaa manttaalia N:o 17” sen silloiselta omistajalta (Jacob) Malakias Matinpoika Kalliokoskelta (s. 11.6.1826 – k. 18.12.1887). Suodenniemen historiasta kertovan teoksen (Jankkari, Sakari. 2011. Suodenniemi. Elämää maalaispitäjässä vuosina 1540-1939. s. 418) mukaan Kalliokoskella nälkävuonna 1868 eloon jääneet lapset muuttivat tilalta pois vanhempiensa kuoltua. Suodenniemen kirkonkirjan tietojen perusteella nälkävuonna 1868 kuolivat myyjän vanhemmat. Lisäksi kolme myyjän lasta kuoli samaan aikaan. Yksi lapsista oli kuollut jo aiemmin vuonna 1865. Tilan myynnin jälkeen myyjä perheineen muutti vuonna 1870 Suoniemelle ja samalla vaihtui omistajasuku.

Lainhuudatuspöytäkirjaan jäljennetystä toisesta kauppakirjasta puolestaan selviää, että Johan Johansson Näätäkoski myi Kalliokosken perintötalon pojalleen Isakille heti seuraavana vuonna 20.3.1871. Tästä kauppakirjasta voidaan päätellä, että Isak omisti ennen Kalliokosken talon ostamista Näätäkosken, koska hän maksoi Kalliokosken ostoa koskevan kauppasumman antamalla Näätäkosken takaisin isälleen.

Isak Kalliokoski avioituu

Suodenniemen Kalliokosken perintötalon ostettuaan Isak avioitui vajaat 17-vuotiaana lavialaisen Amalia Davidsdotter Sipilän (s. 15.11.1855 – k. 4.1.1938) kanssa juhannuksena 25.6.1871. Vihittyjen luettelossa todetaan, että ”Märkätaipalen Kalliokosken talonisäntä ja nuorimies Isak Johanpoika Mouhijärveltä ja Kiuralan Ollinpojan Arrendatorin tytär nuoripiika Amalia Davidintytär, vihki Ollinpojalla H.G. Finkenberg.”.

Isakin nuorin tytär Selma Amalia Vastamäki (os. Haikara) (s. 16.10.1899 – 28.7.1989) muisteli minulle kirjoittamassaan kirjeessä, miten hänen äitinsä kertoi, että ”siihen aikaan kun he seurustelivat, niin Iisakki aina kohteliaasti kohotti hattuaan ja sanoi päivää, kun muut samanikäiset vain jotain murahtivat.”. Toisaalta Isakin tyttären Emma Norrin (os. Haikara) (s. 4.11.1884 – 31.12.1955) suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan Isak ”oli sopinut liitosta puhemiehen välityksellä morsiamen isän kanssa. Amalian mielipidettä ei kysytty. Tuleva aviopari oli siten ”tavannut toisensa ensimmäisen kerran, kun asiasta päätettiin ja Amaliallekin ilmoitettiin. Toinen tapaaminen oli silloin, kun Iisakki vei kihlat, ja kolmas, kun he astuivat kirkon ovesta vihittäviksi”.

Isak ja Amalia asettautuivat joksikin aikaa asumaan Kalliokosken taloon, missä heille syntyivät pojat Victor ja Johannes. Tuolloin Suodenniemi lukeutui Mouhijärven seurakuntaan, mistä johtunee se, että asikirjoissa myöhemmin Vihtorin synnyinpaikkana mainitiaan Mouhijärvi.

  1. Victor, myöhemmin Wihtori tai Vihtori (s. 19.8.1872 – k. 17.7.1952)
  2. Johannes (s. 24.12.1873 – k. 2.12.1927)

Isak ja Amalia eivät kuitenkaan asettautuneet pysyvästi Suodenniemelle, sillä Isak allekirjoitti 5.10.1875 kauppakirjan, jolla hän osti Haikaran talon Ikaalisten Luhalahden kylästä. Perhe pääsi muuttamaan mitä ilmeisimmin Haikaralle vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Maaseudun lainhuudatuskortistosta löytyvän viitetiedon perusteella on mahdollista havaita, että Isak omisti Kallioskosken talon vielä Ikaalisiin muuttamisen jälkeenkin, kunnes Kalliokosken talo huudatettiin Taavetti Ylimanniselle vuonna 1876. Ostajan virallinen nimi oli David Jacobsson Kyttä (s. 3.2.1818 – k. 18.8.1895). Hänen puolisonsa oli Serafia Wilhelmina Isacsdotter Yli-Manninen (s. 14.11.1826 – k. 11.4.1896). Miehen sukunimenä oli hänen vaimonsa sukunimi sen vuoksi, että he olivat saattaneet asua Ylimannisella ennen Kalliokoskelle muuttamista. Suodenniemen historiasta kertovassa edempänä mainitussa teoksessa (s. 418) on kerrottu, että 1870-luvulla vaihtui Kalliokosken omistajasuku. Ylimannisen perhe muutti Laviasta taloon ja vaihtoi nimensä Kalliokoskeksi. Kalliokoski siirtyi itse asiassa Amalian suvulle, koska David Jacobsson Kyttä ja Amalia olivat keskenään sukulaisia Amalian isän puolelta.

Kerron myöhemmin Isakin ja Amalian alkuvaiheista Ikaalisissa ennen kuin he käytännössä asettuivat Haikaran taloon Luhalahteen. Samalla kerron Amalian suvun vaiheista, joilla on liittymäpintaa Ikaalisiin.

Paavo Kalliokosken syntymästä tänään 100 vuotta

Paavo Kalliokosken syntymästä 100 vuotta 9.3.2017

Isoisäni Paavo Edvin Kalliokosken (ent. Haikara) syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta 9.3.2017.

Paavo Edvin Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo varttui Haikaran talossa Luhalahdessa. Hänen nuoruusvuosistaan merkittävä aika kului ensin armeijassa ja sitten alkoivat sotavuodet, jotka jättivät häneen omat jälkensä koko loppuelämäksi. Paavo avioitui sotien jälkeen 23.6.1946 Anna-Liisa Ylisen kanssa. Sitä ennen hän oli ostanut Haikaran talon vanhemmiltaan Hilja (os. Niinimäki) ja Vihtori Haikaralta 5.3.1943 tehdyllä kauppakirjalla. Paavo ja Liisa pitivät tilaa hallussaan vuoteen 1974 saakka. Paavo Kalliokoski kuoli 23.9.1995 kotonaan Haikaralla. Alla muutamia valokuvia Paavon elämänvaiheista 100-vuotissyntymäpäivän muistoksi:

Paavo Kalliokoski ja Laina-sisar, joka säilytti itsellään sukunimen Haikara. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski suoritti asevelvollisuutensa 4.1.1938- 19.12.1938. Kuvassa Jääkäripataljoona 4:n (JP 4) Kiviniemen kasarmin (”Kasarmila”) portti ja rakennuksia Sakkolassa. Paavon isoäiti Amalia Haikara kuoli armeijan alkamispäivänä 4.1.1938. Paavon sotilaspassista ilmenee, että hän on ollut lomalla 22.1-26.1.1938 hautajaisten vuoksi. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kiviniemen kasarmin rakennuksia. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kiviniemen kasarmin henkilökuntaa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski ilmeisesti Viipurissa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Viipurissa 31.7.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Huoltorykmentin autokoulu 11.4.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Jääkäripataljoona 4:n autoja 16.5.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski suoritti erikoiskoulutuksena huoltorykmentin autokoulun 1.3.-14.4.1938 ja toimi valtaosan asepalvelusajastaan sekä myöhemmin sotavuosina autonkuljettajana.

Huoltorykmentin autokoulun todistus (palvelus moottoriajoneuvon kuljettajana) annettu Kiviniemessä 18.12.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Alla autoaiheisia ja muita valokuvia asevelvollisuusajalta ja sotavuosilta.

Paavo Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski kuljettajana. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski kuvassa keskellä. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski vuonna 1943. Kuvassa lisäksi ilmeisesti sotavankeja. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski ensimmäisenä vasemmalla. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski vuonna 1942. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokosken kuolinilmoitus. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikaran talon tarina osa VII

Johan Gustaf Johansson Haikara (talonhaltijana 1858-1875)

vaha-eskelin-talo-kesalla-1948
Johan Gustaf Johansson Haikaran synnyinkoti Vähä-Eskeli kesällä 1948. Museovirasto.

Matts Johansson Haikara myi Haikaran verotalon 12.2.1858 päivätyllä kauppakirjalla uudelle omistajalle Johan Gustaf Johansson Vähä-Eskelille (s. 2.4.1829 – k. 4.2.1919 Ikaalisten vaivastalolla) 1 100 hopearuplan kauppahintaan (…ett tusen och hundra (1,100) Rubel Silfver…). Kauppakirjassa ostajan sukunimenä on Järvenpää (…förre torparen Johan Gustaf Johansson Järvenpää ifrån Wiljakkala by och Kapell.). Sukunimi oli tullut ilmeisesti ostajan asuinpaikasta Viljakkalasta. Hän oli kuitenkin kotoisin läheltä Sipsiön kylästä. Johan Gustaf Johansson Vähä-Eskelin vanhemmat olivat Johan Johansson Vähä-Eskeli (s. 9.4.1796 – k. 22.11.1835) ja Brita Israelsdotter Köntti (s. 22.12.1799 – k. 6.5.1868).

Johan oli avioitunut lokakuussa 1851 Yli-Uparin tyttären Ester Johansdotterin (s. 11.9.1828 – k. 28.11.1881) kanssa. Esterin vanhemmat olivat Johan Johansson Yli-Upari (s. 15.3.1798 – k. 15.1.1863) ja Viljakkalasta kotoisin oleva Maria Mattsdotter Uppa (s. 15.3.1796 – k. 20.12.1842). Haikaran edellisen omistajan tyttären Esterin puoliso Nicodemus Johansson ja edellä mainittu Johan Gustafin puoliso Ester Johansson olivat Yli-Uparin sisaruksia. Eräiden tietojen mukaan Luhalahden Uparit olisivat saaneet nimensä Hiiroisten kylän Upparista eli Upasta, mistä sisarusten äiti Maria Uppa oli kotoisin.

Johanin isännöimässä Haikaran talossa asuivat samaan aikaan Matts Johansson Haikara ja hänen puolisonsa Maja Lena Johansdotter sekä heidän lapsensa David (s. 22.6.1848) ja Adam (s. 27.2.1855). Pojista David lähti kotoaan vuonna 1866 Viljakkalaan. Vaimonsa Maria Lenan kuoltua (22.6.1867) Matts Johansson jatkoi edelleen asumistaan Haikaralla. Vuonna 1871 myös hänen toinen poikansa Adam muutti pois kotoaan.

Haikaran riihi paloi vuonna 1864

Sanomia Turusta -lehti uutisoi Perjantaina Joulukuun 9 päivänä 1864 Kotomaalta -palstalla Ikaalisista uutisen, jonka mukaan Marraskuun 4 päivänä paloi Haikara nimisen talon riihi täynnä eloja. Riihen palaminen tapahtui Johanin isännöidessä taloa. Seuraavana vuonna lehdessä uutisoitiin, että Maalaisten palowakuutusyhtiön johtokunnan kokouksissa tammikuun 9 ja 23 p. on määrätty paloapua saamaan seuraawat: talonpoika Juha Haikara Ikaalisissa riihestä ja irtaimesta 366 m.;.

sanomia-turusta-1864

Suuret nälkävuodet 1867-1868

Muitakin vastoinkäymisiä Johan ja Ester joutuivat Haikaran taloa asuessaan kokemaan. Pitkään jatkuneiden poikkeuksellisten sääolojen seurauksena Suomea kohtasivat suuret nälkävuodet vuosina 1867–1868. Osaltaan hätään vaikutti myös se, että maatalouden kehittämiseen ei ollut panostettu. Suomi oli tuohon aikaan maatalousvaltainen maa ja lukeutui Euroopan köyhimpiin alueisiin. Yleinen ajattelutapa kuitenkin oli, että katovuodet ja kulkutaudit kuuluivat normaaliin elämään.

Ikaalinen oli yksi nälkäkriisistä eniten kärsineistä eteläisen Suomen pitäjistä. Satakunnassa oli lunta enemmän kuin miesmuistiin. Wilhelm Carlssonin mukaan W. 1866 oli kylmä kewät. W. 1866 taas niin kolkko ja sateinen suwi, että yhä heinäkuun 2 päivästä elokuun 18 päivään sateli; ainoastaan muutama lyhyt wäliaika (heinäk. 28-31 ja elok. 9-11) poutainen. Talwi tuli aikaisin huonoin kylwöin ylitse. Sitte tuli kylmin kewät w. 1867 kuin koskaan muistetaan olleen; 9 päiwä Toukok. Oli 4 asetetta kylmä keskipäivällä, 6 astetta auringon laskiessa; aurinko ei wähintäkään sulattanut lunta.

Rasitusten lisäksi tuli w. 1867 aikainen kowa talwi. Jo jouluk. 2 päiwänä oli niin hirmuisia kinoksia, ettei 3 päiwään päässyt liikkumaan hewosella eikä jalkasin. Koko kuukau=den keskimäärin 20 asteen pakkanen.; 9 päiw. Oli 26 astetta; 20 päiw. 31 astetta. Tammikuun 24 p. oli 32 astetta. Pakkasta ja pyryä pitkitti koko tal=wen niin että monen oli mahdotonta saafa poltinpuita kotio. Puut taipuiwat ja oksat taittuiwat lumen alla. Aikainen lämmin kewät, ihanin suwi ja syksy seurasi w. 1868 näitä onnettomia aikoja. Wähäisemmätki kylwöt menestyiwät ihmeteltäwästi.

Vilpusniemenmaan ulkopalstan myynti 1867

Nälkävuosina kuolema niitti satoaan ja moni talo sai uuden haltijan. Myöskään työväen palkkaamiseen ei ollut varaa. Isojakin maatiloja joutui vasaran alle. Haikaran ja sen toisen puolikkaan Rantalan isännät (Juha Juhanpoika Haikara ja Kustaa Kustaanpoika Rantala) tekivät nälkäkriisin aikaan, vuonna 1867 talojensa pinta-alaa vähentävän merkittävän päätöksen, joka koski osin myös Köntin taloa. He myivät yhdessä omistamansa Haikaran talokokonaisuuteen kuuluneen suurehkon Vilpusniemenmaa nimisen ulkopalstan vuonna 1867. Kauppaan liittyviä tarkempia yksityiskohtia käsitellään erikseen.

Haikaran omistajanvaihdos 1875

Johanilla ja Esterillä ei tiettävästi ollut lapsia. He asuivat Haikaran taloa 17 vuoden ajan kunnes he päättivät myydä talon. Tällä kertaa ostajana oli Suodenniemeltä Luhalahteen muuttamassa ollut isoisäni isoisä Isak Johansson Kalliokoski ja hänen vaimonsa Amalia Davidsdotter Sipilä. Kauppakirja allekirjoitettiin 5. päivänä lokakuuta 1875 ja talo vaihtoi omistajaa 5 000 markan kauppahintaan. Kauppakirjan mukaan Haikara talo myytiin “Isakki Juhanpoika Niemelle Wiljalan kylästä”. Mainittu sukunimi ja paikka viittaavat siihen, että Isak on ilmeisesti asunut kaupantekoa edeltävänä aikana vaimonsa Amalian vanhempien luona Niemen kersantinpuustellissa, jota Amalian vanhemmat vuokrasivat.

Kauppakirjalla Johan pidätti itselleen erilaisia oikeuksia mm. asuinhuoneeseen sekä luhtiin ja puoliin. Myyjä sai pitää hallussaan Luhalahden rannalla olevan vesijätön sekä siitä tulevan viljan ja heinät ja oljet. Lisäksi myyjälle jäi oikeus pitää yhtä lehmää siinä missä talonki lehmät ja mitä huoneen lämpimäksi. Koska talon edellinen omistaja talon vaari Matts Johansson asui edelleen talossa, niin tätä koskevat velvoitteet siirtyivät talokaupan myötä myös Isakin vastuulle.

Isakin ostaessa Haikaran talon, asui siellä samaan aikaan kaksi entistä omistajaa sekä Matts Mattsson Haikara että Johan Gustaf Johansson Haikara (ent. Vähä-Eskeli). Johan Gustafin vaimo kuoli 28.11.1881 ja vajaan vuoden päästä tämän jälkeen, 1.10.1882 kuoli Matts Mattson Haikara. Johan Gustaf löysi uudeksi puolisokseen Leutolan kylän Hakalan torpasta kotoisin olevan Aleksiina Johansdotter Heikkilän (s. 22.2.1857 – k. 27.4.1941). Heidät vihittiin 29.12.1882. Aleksiinan isä oli Uljaalla 8.11.1827 syntynyt Johan Henric Henricsson, joka toimi renkinä ja ryhtyi myöhemmin Leutolan kylän Heikkilän torppariksi. Johan kuoli nälkävuosien aikaan 5.8.1867. Aleksiinan äiti oli nimeltään Anna (s. 4.1.1832 – k. 11.2.1909).

Haikaran talon edelliset omistajat ja uusi isäntä Isak perheineen asuivat mitä todennäköisimmin Haikaran alkuperäisellä tontilla Luhalahden rannassa. Asiakirjojen perusteella voidaan päätellä, että Haikaran talo siirrettiin uuteen paikkaansa vasta sen jälkeen, kun isojakoa seuranneet järjestelyt Luhalahdessa oli saatu valmiiksi. Näihin järjestelyihin liittyviä tarkempia tapahtumia käsitellään erikseen.

Lähteet:
Carlsson, Wilhelm (1871). Pitäjänkertomuksia IV. Entinen Ikalinen. Historiallinen kertomus Ikalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä. Kangasalan kirjapaino 1974.

Sanomia Turusta, 09.12.1864, nr. 49, s. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/484116#?page=2Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Sanomia Turusta, 17.02.1865, nr. 7, s. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/483252#?page=2Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Suuret nälkävuodet koettelivat Suomea 125 vuotta sitten. Väestö hupeni 270 000 ihmisellä. Maaseudun Tulevaisuus 9.11.1993.

Suuret nälkävuodet Ikaalisissa 140 vuotta sitten. Pohjois-Satakunta 3.7.2008.