Kaikkea hyvää vuodelle 2020!

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2020 ja koko uudelle alkavalle vuosikymmenelle!

Tunnelmat eivät olleet aivan näin onnelliset 80 vuotta sitten, kun taivaalla paukkuivat muut kuin ilotulitusraketit.

HS 31.12.1939Helsingin Sanomat 31.12.1939.

Äitini kotitalossa Ikaalisten Leutolan kylän Vähätalon talossa joulua oli juuri vietetty surullisissa tunnelmissa, sillä talon tulevaksi isännäksi suunniteltu Kalle Vähätalo (s. 20.9.1900 Ikaalinen) oli kuollut joulupäivänä 1939 Sakkolan pitäjän Keljan kylän ”Ikaalisten pataljoonan” taisteluissa 39-vuotiaana. Lisätietoa Sotapolku-matrikkelista, jonka tavoitteena on kerätä ensimmäistä kertaa mahdollisimman täydellinen luettelo kaikista viime sodissamme palvelleista.

Vahatalo
Kalle Vähätalo. Valokuva: Valokuvaamo Ina Roos. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Liikekannallepanokortin ylimääräisiin kertausharjoituksiin saivat kaikki vuonna 1900 ja sen jälkeen syntyneet reserviläiset. Siten pataljoonan vanhimmat sotilaat olivat 39-vuotiaita ja nuorimmat 19-vuotiaita. (Lähde: Ojakoski, Arto. Joulu Keljassa 1939. Ikaalisten joulu 2019).

Kalle Iivar Vahatalo.jpg
Kalle Vähätalon omaiset saivat Mannerheimin allekirjoittaman surunvalittelun. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Talvisodan alkaessa Tasavallan presidentti oli nimittänyt sotamarsalkka Mannerheimin Suomen puolustusvoimain ylipäälliköksi.

Mannerheim
Suomen vapaussota: Valkoinen kenraali (Mannerheim). Postikortti: Taiteilija Aarno Karimo. Vapaussota sarjan kortti. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Neuvostoliiton hyökkäyksen tarkoituksena oli löydä Suomen armeija ja saattaa voimaan neuvostojärjestelmä Suomessa. Tätä toteuttamaan Neuvostoliitossa perustettiin vuonna 1918 sinne paenneista suomalaisista Suomen Kansanhallitus Otto Wille Kuusisen (s. 4.10.1861 – k. 17.5.1964)  johdolla (”Terijoen hallitus” eli ”Kuusisen hallitus”).

KuusinenOtto Ville Kuusisen hallintopalatsi Äänislinnassa (Petroskoi). Valokuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kuusisen opiskeluaikoina hänen luokkatoverinaan oli mm. Ikaalisista kotoisin oleva Edvard Gylling (s. 30.11.1881) joka toimi Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (aluksi Karjalan työkansan kommuuni) kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1920–1935. Gylling menetti tehtävänsä jouduttuaan Stalinin epäsuosioon. Hänet siirrettiin aluksi Moskovaan Maailmantalouden instituutin tieteelliseksi työntekijäksi vuosiksi 1935–1937. Vuonna 1937 Gylling vangittiin ja seuraavana vuonna ammuttiin Moskovassa. (Lähde: www.itsenäisyys100.fi).

Gylling.jpgEdvard Gylling. Valokuva: Valokuvaamo Daniel Nyblin. Museovirasto. Historian kuvakokoelma.

Vienola.JPGTämän rakennuksen edessä Ikaalisissa otettiin valokuva Edvard Gyllingin ja Fanny Achrénin kihlajaisissa Ikaalissa. Valokuva: Juuso Kalliokoski 2018. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

 

Talvisodan käynnistymisestä 80 vuotta

Talvisota alkoi 80 vuotta sitten. Presidentti Sauli Niinistön mukaan ”Talvisodan muiston kunnioittaminen ei tarkoita samaa kuin sodan ihannointi”. ”Moni antoi henkensä ja terveytensä, jotta Suomi sai elää.”

Sotamuistot ovat vielä nykyäänkin monelle todellisuutta joko henkilökohtaisesti tai perheen ja suvun tapahtuminen kautta. Sodan seurauksena Luhalahdessa Haikarallakin oli Karjalan siirtolaisia. Samoin isoäitini Anna-Liisa Ylisen kotitalossa Helteen kylässä Pääjärvenperällä.

Valokuva sota-ajoilta (kuvan ottamisen tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

 

 

 

 

 

 

 

 

Luhalahden koulun vaiheita

luhalahden kansakoulu vuonna 1905
Vuonna 1901 valmistunut Luhalahden kansakoulun rakennus vuorattiin ja maalattiin vuonna 1905. 

Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) verkkosivuille mennessään lukija kohtaa ensimmäisenä kehotuksen: Maaseutu on erottamaton osa kansallista menestystä ja yhteiskuntaa. – Huomioidaan se päätöksenteossa. Maaseutupolitiikalla vaikutetaan siihen, että maaseutunäkökulma tulee paremmin huomioiduksi päätöksenteossa. Ikaalisssa maaseutunäkökulman esiintuominen on ajankohtaista juuri nyt etenkin Luhalahdessa. Siellä koetaan kyläkoulun olevan lopettamisuhan alla, koska Ikaalisten kaupungin sivistyslautakunta on ehdottanut kouluverkkoselvityksen tekemistä.

Luhalahtelaiset ovat aktivoituneet puolustamaaan kouluaan ja puhumaan sen puolesta. Luhalahden koulun säilyttämisen puolesta 15.1.2019 laaditun vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

Kyläkouluilla ja muilla palveluilla on huomattava merkitys maaseudulla asumiseen. Maaseutupolitiikan 30-vuotisjuhlanumerossa “Maaseutuja tulevaisuudessa” todetaan, että asuminen hankaloituu, jos lähistöllä ei ole lainkaan palveluja. Palveluiden tai niiden puutteen vaikutukset näkyvät välillisesti. Palveluiden loitonnuttua asukkaat eivät tapaa toisiaan ja irtautuvat paikallisesta yhteisöstä. Koululaisten vanhemmat eivät enää tunne toisiaan koulujen siirryttyä isompiin yksiköihin, lapsia kuljetetaan iltaisin taajamien harrastuksiin, ja kauppa-asiat hoidetaan isoissa keskuksissa. Yhteisöllisyyden muuttuessa myös kylässä käymisen kulttuuri muuttuu: sitä ei enää tehdä sopimatta etukäteen. Maaseudun yhteisöllisyys on murroksen edessä, ja se heijastuu myös asumiskokemuksiin.

Luhalahden koulun alkutaipale

Nyt on ajankohtaista luoda katsausta siihen, miten Luhalahden koulun osalta on eri vaiheiden kautta tultu nykypäivään. Ennen koulun perustamista Luhalahteen vuonna 1886 vain 9 % Ikaalisten 10-16 -vuotiaista lapsista kävi kansakoulua ja vuonna 1891 enää 7,5 %.  Ikaalisten kirkonkylän koulu ja Osaran kartanon kartanon yhteydessä toiminut koulu eivät enää riittäneet laajan, väkirikkaan ja Kyrösjärven vesistön halkoman pitäjän tarpeisiin.

Ikaalisten kuntakokouksessa 28.3.1891 kunnallislautakunnan esimies Taavetti Kalli esitti kahden uuden kansakoulun perustamista Riitialaan ja Luhalahteen. Kuntakokous päätti yksimielisesti perustaa kansakoulut edellä mainittuihin kyliin. Senaatin päätös koulujen perustamisesta annettiin 22.6.1891.

Riitialan koulun toiminta lopetettiin vuoden 2015 alusta lähtien. Luhalahden koulu sen sijaan on saanut toimia perustamisestaan lähtien keskeytyksettä 128 vuoden ajan näihin päiviin asti. Luhalahden kansakoulun ensimmäiseen johtokuntaan tulivat mukaan Ikaalisissa vuosina 1890-1897 toiminut pastori Martin Gunnar Brander, talolliset Nikodemus Seppä Sipsiöstä, Isak Haikara Luhalahdesta, Aatami Pentti Isoröyhiöstä, Aatami Alanen Helteestä ja emännät Hilma Seppä Sipsiöstä ja Maria Pentti Isoröyhiöstä.

Koulun paikaksi ehdotettiin joko Helteen tai Huopion kylää. Aluksi johtokunta hankki koululle sopivat vuokrahuoneet. Johtokunnan piti myös huolehtia siitä, että koulu tulee kuntoon ja hakea valtionavustusta opettajan palkkaukseen ja ylipäänsä muutoinkin toimia niin, että koulu pääsee säännölliseen alkuun syksyllä hyvissä ajoin.

Opettaja koululle valittiin 1.8.1891. Opettajan vuosipalkaksi päätettiin maksaa valtiolta tulevan palkan lisäksi vapaa asunto, polttopuut ja valo, 6-7 kapanalaa peltoa perunamaaksi, laidun yhdelle lehmälle sekä lehmänruuan korvaukseksi oppilaiden sisäänkirjoitus- ja lukukausimaksut ja 200 markkaa rahapalkkaa, joka korotettiin kaksi vuotta kestäneen koeajan jälkeen 400 markkaan.

Koulu pääsi aloittamaan toimintansa syksyllä 1891 Luhalahden kylän Ala-Uparin talosta vuokratuissa tiloissa. Kouluun tuli ensimmäisenä syksynä 44 oppilasta, joista poikia oli 21 ja tyttöjä 23. Sisäänkirjautuessaan oppilaiden piti maksaa yhden markan suuruinen maksu ja sen jälkeen kultakin lukaudelta sama summa lukukausimaksua. Oppilaiden vanhempien, talollisesten ja muiden varakkaiden henkilöiden sekä sellaisten torpparien, joilla on metsänkäyttöoikeus, piti toimittaa kunakin lukukauteena koulun lämmittämistä varten 1/3 syltä halkoja kutakin oppilasta kohden tai enemmän sen mukaan mitä tarvittiin. Johtokunnalla oli mahdollisuus vapauttaa köyhempiä oppilaita maksuista osittain tai kokonaan.

Ensimmäinen opettaja oli Jyväskylän opettajaseminaarista vuonna 1888 valmistunut Adam Konstantin Brandthill (myöhemmin Palomäki). Opettaja Branthill oli syntynyt 4.11.1866 Messukylässä ja saapui Luhalahteen Muolaasta Karjalankannakselta. Hän asui Luhalahdessa Ala-Uparin talossa Kuopiosta kotoisin olevan vaimonsa
Lovisan ja heille Luhalahdessa syntyneen tyttären Anna Gertrudin kanssa. Opettaja Brandthill siirtyi Luhalahdesta Itä-Suomeen Jäppilän kuntaan ja toimien Mikkelissä Lähemäen kansakoulun rehtorina vuosina 1903-1930.

Terhi Nallimaa-Luodon (2000, 205) mukaan opettaja Brandthill viihtyi Luhalahdessa neljä vuotta. Toisaalta hän saattoi viipyä hieman pidempääkin aina vuoteen 1896 saaakka sillä Ikaalisten rippikirjassa 1891-1900 on merkintä, jonka mukaan vuonna 1896 Luhalahteen tuli Helsingistä uusi kansakoulunopettaja, ylioppilas Karl Aksel Wiberg (s. 26.7.1873). Opettaja Wiberg asui Ala-Uparilla vaimonsa Jenny Irene Juveniuksen kanssa.  He avioituivat Ikaalisissa samana vuonna.

Jenny Irene oli Ikaalisten kauppalan voudin tytär. Luhalahdessa heille syntyivät pojat Aarne Torsten Kalervo ja Sune Harald Alarik, joka kastettiin Längelmäellä. Opettaja Wiberg oli anonut syyskuussa 1897 oikeutta 400 markan suuruiseen palkkaan. Kunta ei kuitenkaan vielä myöntänyt kyseistä palkkaa, vaikka Wiberg olikin hakukelpoinen, sillä hän ei ollut vielä saanut virkavahvistuskirjaa. Opettaja Wiberg muutti Luhalahdesta Tuusulaan vuonna 1899.

Kolmas kansakouluopettaja Abel Laurinpoika Jäntti (s. 4.11.1869) saapui vuonna 1898 Luhalahteen Vesannolta. Hän avioitui vuonna 1899 Janakkalasta kotoisin olevan Hilja Lovisa Brusilan kanssa. Luhalahdessa heille syntyi tytär Meeri KerttuHeillä oli apunaan Vesannolta tullut piika Hilda Sofia Gabrielintytär Niskanen, joka muutti takaisin Vesannolle vuonna 1904. Hänen sijaansa Luhalahteen tuli Hausjärveltä niinikään Vesannolla syntynyt Edith Lydia Hänninen.

Opettaja Jäntti viihtyi Luhalahdessa muita pidempään ainakin vuoden 1906 loppupuolelle saakka, jolloin hän muutti perheineen Ruovedelle. Ikaalisten rippikirjan mukaan hän oli siirtynyt vuonna 1901 perheineen asumaan Luhalahden Köntin taloon, missä ilmeisesti oli paremmmaat asuinolosuhteet, jotka edesauttoivat viihtymistä Luhalahden kylässä. Köntillä perheeseen syntyi vuonna 1902 poika Matti Tapio.

Asunto-olot olivat nähtävästi olleet Ala-Uparilla epätyydyttävät, koska opettajat olivat tähän saakka vaihtuneet muutaman vuoden välein. Opettaja Jäntin piika muutti takaisin Vesannolle jo alkuvuodesta 1906. Opettaja Jäntin asuinolot paranivat myöhemmin edelleen sillä Ikaalisten kuntakokouksessa 26.3.1898 päätettiin 141 äänen enemmistöllä rakentaa Luhalahden koululle oma talo, johon kuului opettajan asuinhuoneisto. Opettaja Jäntin ehdotuksen mukaisesti  kuntakokouksessa päätettiin 21.11.1898 palkata koulullle myös apuopettajatar oppilasmäärän nousun vuoksi.

Vihdoinkin oli tultu siihen, että koulu tarvitsee oman talon. Talolliset Isak Haikara, Adam Pentti, Juho Ylioja ja Taavetti Kalli sekä opettaja Aatu Okko valittiin 28.12.1898 tarkastelemaan, mistä koululle saisi tonttimaan. Mainittu toimikunta toi vuoden 1899 kuntakokoukseen ehdotuksen koulun paikasta. Sen mukaan päätettiin, että ellei Ala-Uparin taloa osteta kunnalle, että sen talon paikka saataisiin koulutontiksi, niin ostetaan Yliuparilta Haikaran talon rajalta 4,514 m2 suuruinen alue palstatilaksi 300 markan hinnasta ja 30 markan vuosivuokralla. Lisäksi samassa kaupassa saisi opettaja ilman eri maksua oikeuden käyttää yhtä lehmää kesäisin Yliuparin talon karjan kanssa. Kunnan puolesta kaupasta päättämään valittiin Kaarlo Sprafvén.

Asiaa puitiin lisää kuntakokouksessa. Silloin valittiin piiristusten, rakennusaineiden ilmaiseksi saantia kruunun metsästä, menoarvion, talon ostamista ynnä muiden hommaamista varten toimikunta, johon tulivat opettaja Abel Jäntti, pastori Matti Eliel Castrén, talolliset Taavetti Seppä, Adam Pentti ja Juho Ylioja. Pastori Castrén oli tullut Ikaalisiin vuonna 1898.  Hänen edeltäjänsä pastori Brander oli lähtenyt pois vuonna 1897. Toimikunnan tehtävänä oli huolehtia siitä, että koulu pääsee alkamaan työnsä kaksoiskouluna omassa talossaan kahden vuoden kuluttua.

Toimikunta laati ehdotuksen lokakuussa 1899 pidetylle kuntakokoukselle, että ostetaisiin Yli-Uparin talo, joka olisi saatavissa 14 500 markan kauppahinnasta. Toimikunta oli jo valmistanut pohjapiirustuksen, jonka mukaan talon voisi muuttaa kouluksi. Talon maasta voisi erottaa 2,5 tynnyrinalaa (yksi tynnyrinala vastasi noin 0,49 hehtaaria eli 4 940 m²) koulutontiksi ja muu sopisi jakaa kuuteen palstaan, joista voisi kunkin myydä noin 2 000 markalla. Kuntakokous piti kauppaa edullisena, mikäli palstat saataisiin myytyä. Lopulta kuntakokouksessa enemmistö pelkäsi, että koko talo jää kunnan käteen ja niin ollen kaupanteosta luovuttiin.

Samalla hylätiin ehdotus tontinpaikaksi. Sen sijaan koulun uudeksi paikaksi ehdottiin nyt Yli-Uparin luoteispuolella olevaa peltoa tai Köntin taloon kuuluvaa mäkeä Yli-Uparin alaisuudessa olevan Forsin torpan vierestä. Yli-Uparin omistaja ei luvannut antaa tonttia, joten toimikunnan oli määrä tehdä Köntin talon kanssa palstakauppa. Tonttimaata tarvittin yhden hehtaarin ala ja lisäksi tien ala maantieltä koululle sekä kuusi kapanalaa perunamaata. Kapanala on vanha pinta-alayksikkö eli sellainen pinta-ala, johon saattoi kylvää kapallisella siemeniä (154 m²). Lisäksi piti sopia lehmänlaitumesta. Koulun piiristukset, menoarvio ja tontin kauppakirja hyväksyttiin kuntakokouskessa 19.1.1900.  Koulu valmistui syksyllä 1901 ja se vuorattiin ja maalattiin ulkoa kesällä 1905.

luhalahden koulu ennen 1905Luhalahden kansakoulu ennen vuotta 1905. Lähde: Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä (1916).

Luhalahden kansankoulun ensimmäisten oppilaiden joukossa oli isoisäni isoisän Isak Haikaran useampia lapsia. Isak Haikaran täyttäessä 70 vuotta kirjoitettiin Ikaalinen lehdessä 20.2.1914 seuraavasti: Pitkän elämänsä aikana ja saamatta mitään koulusiwistystä on hän (Isak Haikara) kuitenkin hankkinut itselleen tietoja kaikilta elämän aloilta, ja hawainnut, ettei opi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä. Hän on niitä harwoja Ikaalisten isäntämiehiä, joka on koettanut hankkia lapsilleen tietopuolista sivistystä.

emm haikara nuorena
Emma Haikara (s. 1884 – k. 1955). Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelma.

Isakin tytär Emma Haikara oli kirjoittaunut oppilaaksi 1.10.1894 opiskellen kahdeksan lukukauden ajan. Emma Haikara sai päästötodistuksen Ikaalisten pitäjän Luhalahden kylän ylemmästä kansakoulusta 28.5.1898. Päästötodistuksen ovat allekirjoittaneet Koulun Johtaja K.A.F Wiberg ja Johtokunnan Esimies E Strömmer. Kyseessä oli Ikaalisten apteekkiin oikeuden saanut Sven Evert Strömmer (1856-1921). 

Nallimaa-Luodon (2000, 220) mukaan kansakoulun käyneillä oli mahdollisuus pyrkiä kansakoulunopettajaseminaareihin, jollaisia perustettiin vuonna 1890 Hämeelinnaan ja myöhemmin muihin kaupunkeihin. Hämeenlinnan seminaarin kävivät Ikaalisista Emma Haikara ja hänen vanhempi sisarensa Amanda Haikara (s. 1879 – k. 1961). Emma Haikara hakeutui seminaariin vuonna 1900 ja Amanda Haikara aiemmin vuonna 1895

emma haikaran koulutodistus
Emma Haikaran päästötodistus Luhalahden kansakoulusta vuodelta 1894.

Ikaalisten rippikirjan 1901-1910 merkinnöistä päätellen Luhalahdessa ei olisi ollut opettajaa vuoden 1907 alusta alkaen vuoteen 1909 saakka. Varmastikin koulussa oli tuolloin seuraava opettaja tai merkinnöissä on jokin virhe. Köntille on nimittäin merkitty asukkaaksi 26.2.1909 Teiskosta tullut uusi kansankoulunopettaja Kaarle Rupert Matinpoika Hankala (s. 27.3.1879). Hänet tunnettiin paikkakunnalla ja tunnistetaan edelleenkin  parhaiten nimellä Kalle Pertti Hankala eli K.P. Hankala. Hän avioitui Messukylästä kotoisin olevan kansakoulun opettajatar Aina Lydia Mattilan kanssa 30.6.1910. Pariskunta tunnetaan yhtenä pitkäaikaisimpina Luhalahden koulun opettajina. Ikaalisten kaupungin sivuilla olevan tiedon (20.1.2019) mukaan Kalle Hankala toimi opettajana vuosina 1906-1946 ja Aino Hankala vuosina 1907-1947. Molemmat siis toimivat opettajina samassa koulussa peräti 40 vuotta viihtyen Luhahdessa huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä.

Luhalahden kansakoulun 25-vuotisjuhla vuonna 1916

Syyskuun 30. päivänä vuonna 1916 vietettiin Luhalahden kansakoulun 25-vuotisjuhlaa. Puhujina ja esiintyjinä tilaisuudessa olivat Ikaalisissa vuosina 1904-1918 toiminut pastori Fredrik Julius Vuorio (entinen Fredriksson), opettajat Kalle ja Aino Hankala, oppilas Tyyne Jokinen, herastuomari Isak Haikara ja Ikaalisten Kurjen kansakuolun opettaja Anton Kallioniemi. Koulun ensimmäinen opettaja Adam Konstantin Palomäki (entinen Brandthill) oli kutsuttu juhlaan, mutta hän oli estynyt ja lähetti Luhalahden koululle onnittelukirjelmän. Koulun johtaja Kalle Hankala piti esitelmän koulun vaiheisiin perustamisesta 1891 aina vuoden 1916 juhlaan saakka. Entiset oppilaat olivat kirjoittaneet myös joukon muistelmiaan kouluajoilta lisäten “juhlan runsasta ja arvokasta tunnelmaa”.

Luhalahden kansakoulun perustamispuuhissa ja useat vuodet kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana toiminut herastuomari Isak Haikara “vanhan kokeneen vakavuudella kertoi, millaisessa kunnossa kouluhuoneet olivat viisikolmatta vuotta takaperin ja miten ensimmäisen opettajan tullessa ei ollut edes hänelle kattoa päänpäälle, puhumattamaan luokasta, kalustosta ja opetusvälineistä. Mutta tuohuta koetettiin ja vähitellen olot tulivat siedettäviksi ja 10 vuoden kuluttua saattoi koulu siirtyä oman kurkihirren alle kauniiseen katokseen. Tällä ajalla on vakavaa ja hedelmällistä työtä koulussa tehty. Muistelmansa hän lopetti sanoihin; “Tähän asti on Herra meitä auttanut”, “ja hänellä kasvot kirkastui”.

ikaalisten kuntakokous
Ikaalisten kunnan kuntakokouksen pöytäkirjat 1914-1917. Ikaalisten kaupungin arkisto. Kuva: Juuso Kalliokoski

Opettaja Anton Kallioniemi puhui juhlassa kansakoulujen merkityksestä ja mitä niillä voidaan vielä saavuttaa. Anton Kallioniemi oli Luhalahden koulun 25-vuotisjuhlaan aikaan parhaillaan laatimassa Ikaalisten kunnan tilaamaa teosta Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä ja kenties hankki juhlassa vielä lisätietoja Luhalahden kansakoulua koskevaan tekstiinsä. Teos ilmestyi vuonna 1916, mutta vasta kyseisen vuoden loppupuolella. Ikaalisten kuntakokous nimittäin päätti 28.12.1916 (23 §.) ottaa 3000 markan suuruisen lainan ja maksaa sillä kirjanpainon laskun.

Ikaalisten kuntakokouksen pöytäkirjat on kirjoitettu melko niukkasanaisesti, joten Anton Kallioniemi ei voinut niistä saada kaikkia yksityskohtia kertomukseen Luhalahden koulun vaiheista. Tietoja on pitänyt myös hankkia muulla tavoin, kuten osallistumalla koulun 25-vuotisjuhlaan. Mielenkiintoista on, miten Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä kertovassa teoksessa aivan Luhalahden koulua koskevan tekstin lopussa Anton Kallioniemi huomattaa, että kunta olisi lopulta hyötynyt Yliuparin talon talon hankkimisesta myöhempien myyntien mukaan 60 000 markkaa.

Yli-Uparin silloiset omistajat Nikodemus Valerianus Nikodemuksenpoika ja Hilma Yliupari myivät talonsa Juho Leponiemelle 2.6.1903 tehdyllä kauppakirjalla 16 000 markan kauppahintaan. Juho Leponiemi myi 9.8.1907 allekirjoitetulla kauppakirjalla Yli-Uparin talon seuraavalla omistajalle 60 000 markalla tehden muutamassa vuodessa voittoa 43 900 markkaa. Ei ihme, että hänet muistetaan Luhalahdessa kulkevissa tarinoissa vielä tänäkin päivänä (vuonna 2019!) nimellä “rikas Leponiemi”.

Mainittakoon tässä yhtedessä, että Anton Kallioniemen puolison Enna Soution sisaresta Ainosta tuli myöhemmin Yli-Uparin emäntä. Anton Kallioniemi ei tosin tätä koskaan saanut tietää, sillä hän koki kohtalonsa vuonna 1918.

Luhalahden kansakoulu laajentui

Luhalahden kansakoulun koulun tilat eivät kuitenkaan riittäneet sen jälkeen kun kansakouluun tuli myös alakoulu. Alakoulu toimi vuokratiloissa vuodesta 1924 lukien. Isäni Tapani Kalliokosken (s. 1948) mukaan koulua olisi pidetty jossain vaiheessa myös Luhalahden ruokoushuoneella, nykyisellä Luhalahden kirkolla, joka valmistui vuonna 1934. Ruokoushuoneen suunnitteli Sven Evert Strömmerin poika Bertel Strömmer.

Isoisäni Paavo Edvin Haikara (myöhemmin Kalliokoski) aloitti koulunkäynnin 24.8.1926 ja sai päästötodistuksen 23.5.1930. Tämän jälkeen hän osallistui jatko-opetukseen 23.5.1930-19.12.1931. Isoäitini Anna-Liisa Ylinen puolestaan aloitti koulunkäynnin 18.8.1931 ja sai päästötodistuksen 22.5.1935.  Molempien opettajina oli Hankalan opettajapariskunta. Oppilaat toimivat vuoroin koulun järjestäjinä. Isoäitini muisteli, miten hän järjestäjänä olleessaan lähti kouluun aikaisin aamulla kantamaan polttopuita ja lämmittämään koulusalia. Koululaiset osallistuivat myös Hankaloiden puutarhanhoitoon ja kasvimaan kitkemiseen. Hankala pesetytti myös autoaan oppilailla.

Tapani Kalliokoski itse aloitti koulunkäynnin 6-vuotiaana vuonna 1954. Luhalahden alakoulu toimi tuolloin vielä Luhalahden Köntin talossa. Tämän jälkeen koulun toiminta Köntillä päättyi.

tapani kalliokoski koulussa 1Luhalahden koulun 2. luokan oppilaat vuonna 1955 Köntin talossa. Taustalla seisoo opettajana vuosina 1927-1967 toiminut Aili Seppä. Kuva: Tapani Kalliokosken kokoelmat.

Vuonna 1956 kaikki oppilaat olivat jo samassa rakennuksessa, jota kesän kuluessa oli korjattu. Samaan aikaan korjaustöiden kanssa oli aloitettu lisärakennuksen rakennustyöt. Uudet opetustilat otettiin käyttöön vuonna 1957.

tapani kalliokoski koulussa 2
Luhalahden koulun oppilaita uusissa tiloissa. Taustalla opettaja Tapio Köntti, joka toimi opettajana vuosina 1952-1953 ja 1957-1989. Kuva: Tapani Kalliokosken kokoelmat.

Myös minä kävin koulua Luhalahdessa. Silloin opettajina työskentelivät Outi Borgenström ja Tapio Köntti sekä englannin kielen opettajana Anja Köntti. Välillä tuuraajana oli opettaja Sinikka Lahdenperä, joka työskenteli Luhahden koulun opettajana vuosina 1950-1981. Oman suvun näkökulmasta katsoen Haikaran talosta neljä sukupolvea sai käydä koulua Luhalahden kylässä – toivotaan, että kyläkoulu saa jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa.

Lähteet: 

Kallioniemi, Anton. 1916. Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä. Ikaalisten kunta. Tampere: Tampereen Kansalliskirjapaino.

Kirkkokedolle Jumalan sanaa kuulemaan. Luhalahden kirkko 1934-2014. 2014. Ikaalisten seurakunta. Keuruu: Digipaino Keuruskopio Oy.

Koskelo, Jaakko & Lammi, Leo (toim.). 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten Kirjapaino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Ikaalisten kaupunki. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Syrjä, Urpo. 1973. J.H. Tuhkanen ja hänen seminaarinsa. Forssa: Forssan Kirjapaino Oy.

Muut aineistot: 

Ikaalisten kunnan kuntakokouksen pöytäkirjoja. Ikaalisten kaupungin arkisto.

Juuso Kalliokosken kokoelmat: asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa sekä haastattelujen avulla saatua tietoa.

Muihin käytettyihin lähteisiin on viitattu tekstissä erikseen. Sähköisiin aineistoihin suorat linkit tekstissä.

Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat

Tänään tuli mieleeni, että isäni puolelta isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen), minulle lapsena Liisun ja myöhemmin Liisan, syntymästä tuli eilen 26.11.2018 kuluneeksi kunnioitettavat 97-vuotta ja kuolemastakin jo 12 vuotta. Ihmisestä sanotaan, että hän elää niin kauan kuin hänet muistetaan. Liisa oli minulle läheinen ihminen kuten myös äitini puolelta  isoäitini Katri Julia Vähätalo (os. Ala-Nikkilä), minulle Kaisa, jonka syntymästä tulee 2020 kuluneeksi tasan 100 vuotta.

Liisan nimipäivää vietettiin 19. marraskuuta ja Kaisan nimipäivää 25. marraskuuta. Näihin aikoihin puhuttiin Ikaalisissa Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista – eli talvisista keleistä. Liekö ilmastonmuutos syynä siihen, että nyt 27.11.2018 ei vielä tarvitse vielä liukastella. Ennen vanhaan oli toisin. Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista lisää esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen ja Destian sivuilla. Alla Liisan ja Kaisan nuoruuden aikaiset talviset kuvat. Liisa tyylikkäästi kiiltonahkakengissä ja Kaisa urheilullisesti monot jalassa.

Ikaalisten Leutolan ja Luhalahden mummuja muistellen!

Liisan liukkaat.jpg
Anna-Liisa Ylinen. Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kaisa kaljamat
Katri Julia Ala-Nikkilä. Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Isak ja Amalia Haikaran elämänvaiheita

Amalia ja Isak Haikara muokattu 2.9.2018
Kuvassa Amalia ja Isak Haikara sekä heidän lapsistaan Katri, Selma ja Lyyli. Juuso Kalliokosken kokelmat.

Kuten olen aiemmin kertonut niin Isak ja Amalia Haikara asettautuivat asumaan Haikaran taloon, jonka Isak oli ostanut vuonna 1875. Tähän blogiin täydennän vähitellen tietoja Isakin ja Amalian elämänvaiheista, joita koskevia tietoja olen jo kolmen vuosikymmenen mittaan koonnut eri lähteistä ja henkilöitä haastattelemalla.

Pariskunnalla oli kaikkiaan kolmetoista lasta, joista kolme kuoli pienenä ja loput kymmenen elivät aikuisikään asettuen asumaan eri puolelle Suomea. Osa lapsista säilytti sukunimen Haikara ja osa muutti sukunimensä Kalliokoskeksi.

Aloitan blogisarjan kirjoittamisen kertomalla ensin perustietoja. Tarkoituksena on sen jälkeen täydentää jokaisesta erikseen kertovia blogeja sitä mukaa kun saan jäsenneltyä tähän mennessä keräämääni tietoa julkaistavaan muotoon sekä kerättyä mahdollisesti uutta tietoa ja valokuvia.

Mahdollisuus käyttää blogissani olevia kuvia kannattaa selvittää aina etukäteen. Olethan minuun yhteydessä mikäli jokin blogissani oleva kuva kiinnostaa ja haluat julkaista sen yleisön saataville jollain muulla sivustolla tai muussa julkaisussa.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää linkkiä, joka johtaa näille sivuille. Myös tällaisessa tapauksessa olisin kiitollinen, jos voisit laittaa minulle etukäteen tiedon siitä, minne ja minkälaiseen aineistoon haluaisit kuvan linkittää.

 

 

Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma

Oletko kiinnostunut tutustumaan Amalia Haikaran (1855-1938) ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasun (1871-1943) elämänvaiheisiin? Molemmat asuivat Ikaalisissa. Amalia toimi Haikaran talon emäntänä Luhalahdessa. Selma asui vanhempiensa luona Niemen kersantin puustellissa Niemen/Viljalan kylässä ja myöhemmin puustellin mailla Vasun torpassa. Sisarusten vanhemmat olivat hankkineet itselleen Niemen puustellin vuokraoikeuden huutokaupalla. Sotilas-Toimikunta Keisarillisen Senaatin Talous-Osastossa oli vahvistanut vuokra-ajaksi 13.3.1874-14.3.1924.

Amalia Haikara ja Selma Vasu
Amalia Haikara ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasu.
Valokuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Löydät sisarusten vaiheista kirjoittamani jutun ”Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma” Ikaalisten Sukutkijat ry:n julkaisemasta Ikaliini 21 –lehdestä, joka ilmestyi maaliskuusta 2018.

Lehden hinta on 8,00 euroa + postikulut. Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry:n jäsenille hinta on 6,00 euroa + postikulut.

Lehden voi tilata sähköpostiosoitteesta: ikaalisten.sukututkijat@gmail.com

Suur-Ikaalisten Sukutkijat ry:n toiminnasta on tietoa osoitteessa: http://sukututkijat.blogspot.com/

Hyviä lukuhetkiä!

 

Luhalahden taistelut maaliskuussa 1918

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 100 vuotta kenraali Mannerheimin käskystä aloittaa valkoisten yleishyökkäys 15.3.1918. Kerron blogissani eri lähteisiin perustuen, mitä Luhalahdessa tuolloin tapahtui. Satakunnan osalta Eversti Linder sai mainitun päämajan käskyn ja ryhtyi heti valmistelemaan sen toteuttamista. Ikaalisten osaston päälliköksi nimitettiin everstiluutnantti Appelgren, jonka pataljoonan ja sekä Lillierin hiihtäjien, kaikkiaan 740 miehen joukon tehtävänä oli työntää punaiset pois Kyrösjärven itäpuolelta ja vallata Viljakkala. Tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin, keitä olivat Linder, Appelgren ja Lillier, sillä lähdeteokset mainitsevat useimmiten ainostaan etunimien alkukirjaimet ja/tai sukunimen.

Satakunnan ryhmä oli Suomen sisällissodan valkoisen armeijan yhtymä. Ryhmän varsinaisen komentajan tehtävät otti 20.2.1918 vastaan Suomessa syntynyt mutta Ruotsin armeijassa palvellut eversti Ernst Linder (1868-1943). Ryhmän vastuulla oli rintamaosuus Pohjanlahdelta Näsijärveen.

Ernst Linder
Eversti Ernst Linder

Waldemar Hugo Appelgren (1880-1958) oli kotoisin Hangosta. Hän oli käynyt Haminan kadettikoulun sekä palvellut Venäjän armeijassa maailmansodan aikana.

Everstiluutnantti Appelgren
Everstiluutnantti Waldemar Hugo Appelgren

Ruotsalainen luutnantti Karl Olsson Lillier (1892-1938) toimi Ernst Linderin johtaman Satakunnan ryhmän hiihto-osaston päällikkönä. Hiihto-osasto käsitti kaikkiaan 120 miestä. Satakunnan ryhmässä hiihto-osasto Lillierin ensimmäinen sotilasoperaatio oli yhdessä Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen kanssa puhdistaa Kyrösjärven pohjoisrannan kylät vihollisista.

Karl Lillier
Luutnantti Karl Lillier

Appelgrenin pataljoonan ja Lillierin hiihtäjien päällikkönä toimi jääkäriyliluutnantti G. S. Rehnbäck. Luhalahdesta päin alkoi kuulua 15.3.1918 iltana vilkasta ammuntaa. Rehnbäckin osasto oli iskenyt yhteen punaisten kanssa. Myös tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin kuka oli G.S. Rehnbäck. Georg Sandfrid Rehnbäck (1885-1937) eli Yrjö Rehnbäck oli kotoisin Vaasasta. Hän sai sotilaskoulutuksensa Saksassa ja taisteli jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan armeijassa sekä tämän jälkeen Suomen sisällissodassa mm. Luhalahdessa. Myöhemmin hän loi uraansa Suojeluskuntajärjestössä.

Rehnback
Jääkäriluutnantti Georg Sandfrid Rehnbäck

Rehnbäckin osasto oli siirtynyt hevosilla Kyrösjärven yli ensin Leutolaan ja sieltä Vähä-Röyhiötä kohti ja edelleen Luhalahteen. Matkalla he joutuivat kahakkaan Vähä-Röyhiön kylää ryöstämään tulleiden noin 100 punaista käsittävän joukon kanssa. Kahakka jatkui, kunnes etujoukko sai esiin konekiväärin ja asettautui taisteluun. Konekivääri sijoitettiin Helteen kylän sepän luona olevalle mäelle. Kyseessä on ilmeisesti Iso-Röyhiön Pentin taloon kuulunut mäki, jonne oli perustettu 1900-luvun alussa Seppälän torppa. Siellä asui seppä Juho Heinonen perheineen. Torppa itsenäistyi vuonna 1920.

Punaiset pakenivat tulitusta Luhalahden kylään, mistä he lisäjoukkoja saatuaan Köntin ja Ala-Uparin talojen suojasta kehittivät vilkkaan tulen Helteen kylää vastaan. Valkoiset eivät päässeet kuitenkaan etenemään vaan yöpyivät Helteen kylän Ylisen talossa, jonka omisti tuolloin vuonna 1917 kuolleen (ei kuollut kapinan vuoksi) Juho Ylisen leski Vilhelmiina Ylinen.

Ylisen perhettä v. 1917
Vilhelmiina Ylinen perheineen vuonna 1917. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Juuse Tammisen mukaan punaiset etenivät 15.-16.3.1918 välisenä yönä toisinaan aivan lähelle metsäisten kukkulain suojassa. Ammuntaa kesti koko yön. Sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskelin viittaa muistelmissaan Kahtaanmäki nimiseen paikkaan. Mäellä kasvaneen kuusikon suojiin oli kaivettu juoksuhautoja, mistä käsin punaiset ampuivat. Isäni on näyttänut minulle aikoinaan kyseisen juoksuhaudan, jonka ympärille oli kasvanut isoja kuusia. Talvisin juoksuhautoihin kertyi vettä ja pinnalla oli jäätä. Puiden kaatamisen jälkeen juoksuhautojen tunnistaminen Kahtaanmäen maastosta vaikeutui mutta siellä ne edelleen ovat. Kauno Vähä-Eskeli on kertonut, että lapset keräsivät Kahtaanmäestä seuraavina päivinä kiväärin hylsyjä, joista saatiin lisäkettä pieniin leikkivälinevarastoihin.

Viittasin aiemmassa blogissani Isak Haikaran kirjeeseen, jossa hän kertoo katkelmia kapinan aikaisista tapahtumista. Isakin mukaan punaroistot oli täälä 18/2 herroina 16/3 asti ja mekin olimme 16/3 päivää vastaan kivijalassa kun ammuttiin kovasti. Isak toteaa edelleen, että ei meidän taloon sentään luoti sattunut kyllä koululle, Könttille, Alauparille. Kyseiseen aikaan Haikaran talon väki meni turvaan pihapiirissä sijainneen Isakin ja Amalian tuvan alle, koska siinä oli korkea kivijalka. Kaikkein pienin kellarista turvaa hakenut oli yhden vuoden ikäinen isoisäni.

Mamman tupa Haikaralla
Isak ja Amalia Haikaran tupa, jonka kiviljalkaan suojauduttiin taisteluiden aikaan. Tupa ja sen yhteydessä ollut piharakennus on purettu 1950-luvulla. Tuvan hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja tupa on edelleen olemassa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Tammisen mukaan aamulla (16.3.1918) valkoisten hiihtojoukot tekivät saartoliikkeitä sekä vasemmalta että oikealta. Jalkaväki valtasi Köntin ja Alauparin talot, jolloin punaiset perääntyivät Luhalahden koulunmäkeen ja koulun kohdalla maantien itäpuolella olevalle metsäiselle kukkulalle. Kauno Vähä-Eskelin mukaan Luhalahden koulun valtaus kesti joitakin tunteja. Luhalahden koulun luokkien yläpuolisella vintillä oli ollut kuularuiskun käyttäjä, joka kuoli taistelussa. Tamminen kertoo, että punaisten konekivääri hallitsi asemaa ja teki vaikeaksi valkoisten etenemisen maantien suunnassa.

Jääkäriyliluutnantti Rehnbäck määräsi erään komppanian suorittamaan saartoliikkeen Haikaran ja Yliuparin talojen kautta punaisten oikean siiven asemia vastaa. Lisäksi hän määräsi Lillierin hiihtojoukot etenemään Sipsiön kylään ja sieltä Kyrösjärven rantaan katkaisemaan punaisten peräytymistien Viljakkalaan. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet asemansa kestämättämäksi ja lähteneet hurjaan pakoon Viljakkalaa kohti. Isak Haikaran kirjeen sanoin Sitte ne meni kovalla kiireellä. Luhalahden kansankoulunmäen valloitettuaan valkoiset löysivät sieltä suuren kiehumassa olevan papupadan rokkaa täynnä. Muutakin ruokatavaraa oli viljalti. Maaliskuun 16. päivän 1918 iltana valkoiset eivät edenneet Viljakkalaan, vaan yöpyivät Luhalahdessa, ilmeisesti Köntillä, sillä Isak Haikaran kirjeen mukaan Nyt on valkoset täällä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Valkoiset ryhtyivät tarkastamaan Luhalahden kylän mökkejä löytääkseen niihin mahdollisesti piiloutuneet sala-ampujat tai muut punakaartilaiset. Luhalahdesta Rehnbäckin johtama valkoisten joukko eteni 17.3.1918 Viljakkalan Inkulan kylään, missä taistelu jatkui. Luhalahden osalta taistelu oli ohi.

Tammisen mukaan punaiset jättivät jälkeensä kaatuneensa, joita oli useita, mukaan lukien Luhalahden koululla surmansa saanut punaisten konekiväärinhoitaja. Haikaralla tuolloin emäntänä ollut Hilja Haikara (os. Niinimäki) on muistellut, että kapinasssa kuolleiden ruumiita vietiin Luhalahden rannassa olleeseen latoon.

Käytetyt lähteet:

Kalliokoski, Juuso. Juuso Kalliokosken kokoelmat: omat tutkimukset sekä asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa kuten kirjeitä, valokuvia ja haastatteluja.

Koskelo, Jaakko. & Lammi, Leo. 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen-Seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten kirjapaino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Ikaalisten Punainen Kaarti Luhalahdessa helmikuussa 1918

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan Luhalahden punakaarti majaili Luhalahden työväentalolla Huopionkosken rannalla. Lisäksi punakaartilaisia oli joukkomajoituksessa Luhalahden koululla ja talojen pirteissä. Punakaartilaisten päivittäisiin tehtäviin kuului teiden ja varsinkin tienristeysten vartiointi. Luhalahden koulun ja Iso-Röyhiön Iso-Iidun talon välisellä neljän kilometrin matkalla oli noin 4-5 vartioita, jotka tarkastivat ohikulkijoiden kulkuluvat.

Luhalahden työväentalolla 1919Punakapinan jälkeen. Luhalahden Työväenyhdistyksen juhannusjuhla vuonna 1919. Lähde: Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. 1985. Kuopio: Perinnetieto Oy.

Nallimaa-Luoto jatkaa, että punakaartilaisten elintarpeet ja muut tavarat hankittiin pakkoluovuttamalla niitä talollisilta ja antamalla niistä kuitit, joita vastaan tavaroista olisi tulevaisuudessa saanut maksun. Suurin osa jäi kuitenkin lopulta korvaamatta. Hankinta oli melko järjestelmällistä. Vuoden 1918 helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan se kohdistui muun muassa Helteen, Iso-Röyhiön, Sipsiön ja Vähä-Röyhiön kyliin.

Emännät, lapset, naispalvelijat ja talon vanhukset jäivät yleensä kotiin, eikä punakaartilaisten tiedetä tehneen heille mitään pahaa. Miehet olivat vaarallisemmassa asemassa. Kuulusteluja varten toisinaan pidätettyjä naisia kohdeltiin hyvin. Jaakko Koskelon ja Leo Lammin (1991) teoksessa Kyliltä kerrottua – Ikaalisten kyläkirja sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskeli muistelee, miten eräs mies ojensi meidän pirtissä kiväärin kohti äitiä ja sanoi: ”Jos minä lähtiäisiksi ammun emännän.” Lapset itkivät ympärillä. Uhkaus jäi kuitenkin toteutumatta.

21.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 21.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Punakaarti pakotti 21.2.1918 Iso-Röyhiössä Niemen kauppiasta Svante Niemeä (ent. Kukkasniemi, 1887-1965) luovuttamaan laskua vastaan Ikaalisten Punakaartin käytettäväksi erilaisia tavaroita. Kaksi päivää myöhemmin punakaarti otti käyttöönsä koko kauppapuodin vahdin käytettäväksi. Luovutuksesta säilyneissä kuiteissa allekirjoittajana on Ikaalisten Punainen Kaarti. Kuitteihin tutustuin kesällä 2017 Niemen kaupassa, jota kutsutaan nykyään kyläpuodiksi.

23.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 23.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Kuinka kehtaattekin?!

Haikaraa isännöi kapinan aikana Vihtori Haikara (1872-1952) puolisonsa Hiljan Marian (os. Niinimäki, 1888-1966) kanssa. Hilja Haikara on aikanaan kertonut lapsilleen kapinan ajan tapahtumista. Käsitykseni mukaan osa hänen muistelmistaan sijoittuu helmikuulle ja osa maaliskuulle 1918. Maalikuun tapahtumista kerron myöhemmin lisää.

Haikaralaisia kevällä 1920
Haikaralaisia keväällä 1920. Hilja ja Vihtori Haikaran sylissä nuorimmat lapset. Oikealla Vihtorin äiti Amalia Haikara (os. Sipilä, 1855-1938). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikara oli ennen vuosisadan vaihdetta verrattain suuri talo. Sellaisena se myös tunnettiin kapinan aikaan ja vielä myöhempinä vuosikymmeninä vaikka Isak Haikara oli myynyt talosta puolet pois hieman ennen kuin hänen vanhimmasta pojastaan Vihtorista tuli isäntä vuonna 1899. Joka tapauksessa talossa tarvittiin mies- ja naistyövoimaa halki vuosikymmenten. Kapinan aikaan punaisia tuli sisään Haikaran talon pirttiin. Punaiset olivat Haikaran entisiä työmiehiä ja tulivat kertomaan ilkeyksiä. Miehet istuivat lakit päässä penkeillä, jotka kiersivät pirtin seiniä. Vihtori ei ollut kotona paikalla mutta Hilja oli köökissä eli keittiössä.

Kuultuaan mitä punaisilla oli sanattavanaan, Hilja Haikara vastasi, että kuinka kehtaattekin, olen teitä pienestä kakarasta syöttänyt ja juottanu, ja vaikka te olette töitä tehneet. Tämä jälkeen tilanne rauhoittui ja punaiset lähtivät pois Haikaralta. Kapinan aikana Haikaralta vietiin kuitenkin tavaraa, kuten ompelukone, joka myöhemmin saatiin takaisin.

 

 

 

 

Punakapina Luhalahdessa lauantaina 16.2.1918

Mitä tapahtui Luhalahdessa 100 vuotta sitten?

Vuoden 1918 tapahtumista käytetään erilaisia nimityksiä. Kotikylässäni Ikaalisten Luhalahdessa tapahtumista on käytetty tekemieni haastattelujen mukaan ainakin nimityksiä punakapina ja kapinan aika. Tänään perjantaina 16. helmikuuta 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Luhalahden taisteluista. Oman suvun näkökulmasta katsottuna keskeinen kysymys on, millaisissa tunnelmissa silloin elettiin Haikaran talossa?

Tapahtumien jäljille olen päässyt Isak Haikaran (1844-1924) tyttärelleen Selma Amalia Haikaralle (1899-1989) kirjoittaman 2.5.1918 päivätyn kirjeen avulla. Kirje on lähetty Luhalahdesta Sammatin emännyyskouluun, missä Selma oli tuolloin opiskelemassa. Ikaalinen –lehdessä ilmestyi 31.8.2018 uutinen, jonka mukaan Elias Lönnrotin emännyyskoulun oppilaaksi on hywäksytty m.m. Selma Amalia Haikala (sukunimi kirjoitettu lehdessä väärin) Ikaalisista.

Kirjeessään Isak kertoo, että on asuttu sotarintaman välissä. Luulisi että nyt on selvä väli. Punaroistot oli täälä 16/2 herroina 16/3 asti. Sitte ne meni kovalla kiireellä. Nyt on valkoset täälä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Kirjota nyt asioitas kun postikin jo tulee tänne entiseen tapaa joka lakkasi 2sen kuun alussa.

Esko Lammin (2007) mukaan helmikuun 16. päivänä Hämeenkyröstä Luhalahteen lähtenyt punakaartijoukko koki melkoisen yllätyksen, kun paikalle saapui hevoskyydeillä Ikaalisista lähtetty suojeluskunnan päällikön Otto Ivalon johtama parin ryhmän vahvuinen valkoisten joukko. Juuse Tamminen (1929) kertoo, että Luhalahden punakaartiosasto oli hankkinut aseita Kyröskoskelta. Ikaalisten kauppalaan punaiset eivät olleet vielä uskaltaneet hyökätä, mutta tiesivät ettei vastusta olisi odotettavissa Kyrösjärven itä- ja pohjoispuolella. Kauppalaan tuotiin kuitenkin sana lauantaina helmikuun 16 päivänä, että punaiset ryöstävät parhaillaan Luhalahden kylää.

Otto Ivalo joukkoineen lähti hevosilla täyttä laukkaa Kyrösjärven yli kohti Luhalahden kylää, jonka rannassa joukko jakaantui kahtia. Toinen ryhmä eteni Helteen kylään karkottamaan ryöstäjiä. Ivalo johti ryhmänsä pitkin aavaa vainiota Huopionkosken maantiesillan lähelle noin 100-150 metrin päähän kosken toisella rannalla sijaitsevasta työväentalosta, jossa punaiset täysine ryöstökuormineen puuhailivat. Punaiset olivat juuri ryöstäneet muun muassa aivan lähellä sijaitsevan Heiskalan kaupan. Taistelu alkoi noin klo 7 aamulla.

Valkoisten tuli sai aikaan tavattoman hämmingin Luhalahden työväentalolla. Miehet syksyivät ulos ja hakivat turvaa kivien takaa. Punaiset vastasivat valkoisten tuleen mutta ampuivat yli. Punaisia oli tällä välin kiertänyt Huopion myllyn kautta Luhalahden kansakoulun läheisyydessä olevalle kukkulalle, mistä he alkoivat ampua valkoisia. Ivalo alkoi perääntyä jäljelle jääneiden miestensä kanssa Luhalahden koulun mäelle.

Lammin (2007) mukaan Luhalahden koulun ja Huopion sillan lähistöllä käydyssä taistelussa kaatui Otto Ivalo ja kaksi muuta suojeluskuntalaista sekä kolme haavoittui. Lisäksi kaksi jäi vangiksi. Tamminen kertoo tarkemmin keitä kuolleet ja haavoittuneet olivat. Otto Ivalo surmattiin Luhalahden koulun portilla. Olli Korjuksen (2014) mukaan Otto Ivalon kuolemaa pahoittelivat myös punaiset. Hän oli toiminut Luhalahden kylän poliisina eikä hänestä ollut kenelläkään pahaa sanottavaa. Toisaalta Luhalahden työwäenyhdistys oli kovistellut Ivaloa aiemmin 25.5.1917 Ikaalinen -lehdessä: Awoin kysymys Konstaapeli Herra Iwalolle, johon hän antoi vastauksensa 8.6.1917: Yleisöltä. Wastaus Luhalahden työwäenyhdistyksen awoimeen kysymykseen.

Elo Heiskala haavoittui melkein kotinsa portilla, kun kuula murskasi hänen reitensä. Toivo Haimaa puolestaan ammuttiin molempien käsien läpi. Toivo Haima oli isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen) tädin Saima Mansikan puoliso. Kolmas haavoittunut oli isoäitini isä Taavetti Ylinen, joka  haavoittui isoäitini mukaan Luhalahten koulun luona ja haki turvaa tienojasta. Haavoittunut Taavetti Ylinen onnistuttiin viemään Ikaalisten kauppalaan. Hän avioitui kapinan jälkeen vuonna 1920 Saima Mansikan sisaren Lempi Maria Mansikan kanssa.

Taave Ylinen
Taavetti Ylinen (1894-1959). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Taistelu päättyi valkoisten vetäytymiseen takaisin Ikaalisiin. Tammisen mukaan punaiset tulivat Luhalahden koululle valkoisten perääntymisen jälkeen ja vangitsivat haavoittuneen Toivo Haiman. Myöskin Elo Heiskala oli joutunut punaisten haltuun. Molempia haavoittuneita kohdeltiin hyvin. Toivo Haima vapautui myöhemmin Kyröskosken valtauksen yhteydessä. Elo Heiskala pääsi hoidettavaksi Hatanpään sairaalaan vapautuen sen jälkeen.

Elo Heiskala
Isak Haikaran poika Taavetti Edvin Kalliokoski (ent. Haikara 1889-1967) ja Elo Heiskala. 

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan parin tunnin ammuskelun jälkeen lukumäärältään ylivoimaiset punaiset puolestaan vetäytyivät Kyröskoskelle. Myös kaksi punakaartilaista kaatui ja useita haavoittui. Tammisen mukaan punaisten mieshukasta ei ole varmaa tietoa. Ikaalisten ensimmäinen taistelu oli taisteltu.

Kyrösjärven itäpuoli, Luhalahti mukaan lukien joutui koko helmikuun ajan kestäneiden punaisten ryöstöretkien kohteeksi. Punaiset partiot olivat pakko-ottaneet taloista lähes kaikki elintarpeet, vaatteet, jalkineet, lasten vaatteet, hevoset, lehmät sekä heinät. Olipa ryöstösaalissa 29 ompelukonettakin.

Käytetyt lähteet: 

Korjus, Olli. 2014. Kuusi kuolemaantuomittua. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Lammi, Esko. 2007. Isänmaan parhaaksi. Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea satavuotiaalle Suomelle!

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu tänään. Suomi viettää nyt satavuotispäiväänsä. Tämä vastaa korkean iän saavuttaneen ihmisen ikää.

Nykytilanteeseen olemme tulleet maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta. Maaseudulla on ollut ja on edelleen merkittävä vaikutus Suomen kehitykselle ja menestykselle. Suomella on tällä hetkellä maailman vakaimman valtion status. Sadassa vuodessa Suomi on yltänyt monessa asiassa maailman kärkijoukkoon. Vuonna 1917  tilanne oli vielä hieman toisenlainen.

Vuonna 1917 yhteiskunnan ryhmävastakohtaisuudet alkoivat muodostua ihmisten mielissä ja käytännön toiminnassa niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Vastakohtaisuuksista huolimatta ihmiset ovat aina eläneet ja toimineet yhdessä. Myös juhlavuoden teemana on Yhdessä.

Vallankumousliike voimistui Venäjällä ensimmäisen maailmansodan kuluessa. Vuoden 1917 maaliskuussa Pietarin nälkä- ja tyytymättömyysmellakat saivat vallankumouksen luonteen. Pietarissa syntyi aseellisia yhteenottoja vallankumouksellisten ja hallituksen joukkojen välillä.

Kuva 1.5
Keisari Nikolai II ja keisarinna Aleksandra Feodorovna
sekä lapset Olga ja Tatjana. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II allekirjoitti Pihkovassa 15. päivänä maaliskuuta 1917 kruunustaluopumismanifestin veljensä suuriruhtinas Mihailin hyväksi. Manifesti julkaistiin vasta seuraavana päivänä, samaan aikaan kuin suuriruhtinas Mihailin kruunustaluopumismanifesti.

Ikaalisissa molemmat manifestit julkaistiin 23.3.1917 Ikaalinen–lehdessä. Samassa lehdessä julkaistiin myös Manifesti Suomen perustuslain wahvistamisesta ja sen sowelluttamisesta täydessä laajuudessaan. Sen oli allekirjoittanut 20.3.2017 Venäjän väliaikainen hallitus.

Venäjällä tapahtunut maaliskuun vallankumous aiheutti liikehdintää  ja tapahtumaketjun myös Suomessa. Seuraavassa katkelmia vuoden 1917 kesän eräistä tapahtumista maaseudulta Luhalahden kylästä, missä työkenkä alkoi puristaa.

Kevään 1917 aikana eri puolilla Suomea ilmeni lakkoja, mitä keinoa työväestö käytti vaatimustensa läpiviemiseksi. Luhalahti oli niiden Ikaalisten kylien joukossa, missä kevään 1917 ensimmäiset maatalouslakot puhkesivat.

”Etkö sinä tiedä, että nyt ei tehdä työtä!”

Vuosi 1917 kuva 1.jpegViljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Luhalahteen Sekatyöväen ammattiosasto perustettiin nähtävästi toukokuun alussa vuonna 1917. Ammattiosaston avulla pyrittiin ulottamaan ammattillista järjestäytymistä myös maatyöväen keskuuteen. Sen alueeseen kuuluivat Leutola, Vähä-Röyhiö, Saukonperä, Iso-Röyhiö, Sipsiö, Luhalahti ja Juhtimäki.

Maatalouslakot ajoittuivat yhteiskunnallisesti haastavaan tilanteeseen, mitä pahensi se, ettei maa ollut leipäviljan suhteen omavarainen. Vallankumouksen myötä viljan saanti Venäjältä loppui. Viljaa ei saatu muualtakaan ensimmäisen maailmansodan tilanteen vuoksi. Leipä oli kortilla.

”Lakkoviikolla oli niin mukavaa siellä…kaljakönsässä”

Vuosi 1917 kuva 2Viljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Asiakirjalähteiden mukaan lakkovahteja oli käynyt käsiksi mm. Luhalahden Köntin ja Heiskalan heinäpelloilla työssä olleisiin heinänkorjaajiin pakottaen heitä poistumaan työstä.

Laimi Helmijoen (os. Alanen) kertomuksen mukaan Köntin pellolla oli ollut riuska naistyöntekijä niittämässä heinää. Hän oli huutanut niittävänsä jalat poikki niiltä, jotka häiritsivät hänen työtään. Mitä ilmeisemmin hän oli saanut jatkaa heinän niittämistä lakkovahtien uhkailuista välittämättä. Pitihän heinä saada niitettyä.

Aino v 1917
Vuoden 1917 tapahtumia muistiin merkinnyt ja piirroksin kuvannut Aino Vähätalo (1898-1965) oli vuonna 1917 oppilaana Ikaalisten suomalaisessa yhteiskoulussaKuva on otettu 13.5.1917 Vienolan metsässä Ikaalisissa. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Eturivissä: Niilo Talmunen, Yrjö Sirelius, Ruven Turenius, Aino Vähätalo, Arvo Poussa, Elli Virranhaara ja Elsa Mäkelä.

Takarivissä:  Martti Viljakka,  Erkki Silen, Paavo Virranhaara, Ester Talmunen, Yrjö Jäderholm, Kasimir Bonsdorff ja Yrjö Forssell.