Onnea uudelle vuodelle 2023!

Advertisement

Rantala – Haikaran talon puolikas

Kerroin 13.12.2016 ilmestyneessä Haikaran talon tarina osa III -blogissani, että  palaan myöhemmin Haikaran toisen puolikkaan eli Rantalan talon ja sen asukkaiden yksityiskohtaisempiin vaiheisiin. Lisäsin nyt Rantalan talon vaiheita varten valmiiksi otsikon, jonka alle tietoja on tarkoitus lisätä.

Hyvää Joulua – Season´s Greetings

”Arki jäädä hetkeksi saa, kun käymme juhlaan jaloon. Saanemme näin toivottaa, hyvää joulua joka taloon.”

Kiitokset kaikille blogini lukijoille. Toivottavasti tiedoista on ollut hyötyä omissa tutkimuksissanne.

Thank you to all readers of my blog. I hope that the information has been useful to your own research projects.

Maaseudun rakennusperintö uhanalaisena

Ikaalisissa Luhalahden koulun perustamisesta tulee tänä vuonna (2021) kuluneeksi kunniakkaat 130 vuotta.  Oma koulutalo rakennettiin myöhemmin ja sen valmistumisesta tulee kuluneeksi 120 vuotta. Juhlavuosi on siis käsillä monella tapaa. Koulu lienee Luhalahden ensimmäinen julkinen rakennus. Koulun pihapiiriin rakennettiin myös piharakennus, joka käsitti muun muassa navetan ja puuliiterin. Itsekin aikanaan Luhalahden koulua käydessäni puukäsityötunnilla haettiin liiteristä koivuhalko, josta työstämisen jälkeen kuoriutui kynäpenaali.  Lisäksi muistan, miten liiteristä haettiin (sinistynyt) laudanpala, josta tehtiin leikkuulauta. Leikkuulauta muuten edelleen tallessa ja käytössä

Koulunmäen rakennukset muodostivat selkeän pihapiirin, jolla on oma tunnelmansa ja joka luo paikalle identiteetin. Kävin vuonna 2016 kuvaamassa koulun rakennuksia. Erityisen viehättävä rakennus oli mielestäni juuri tuo piharakennus, jonka käyttö oli jäänyt vähemmälle, mutta juuri sellaiset rakennukset ovatkin mielenkiintoisia ja kertovat menneestä elämänmenosta. Ajan hengessä on huomattava, että puurakennukset sitovat hiiltä, joten niillä on vaikutusta myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen.

Luhalahden koulun talousrakennus elokuussa 2016. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Sain tänä keväänä kuulla, että koulun piharakennus olisi purettu. Niinpä kävin pääsiäisen aikaan paikan päällä katsomassa ja näin todella on tapahtunut. Tarkka purkamisajankohta ei ole tiedossani.  Näkymä koulunmällä oli hyvin surullinen. Paikalla oli vielä joitakin jäänteitä rakennuksesta sekä puinen koppi (ks. alla oleva valokuva) keskellä pihaa. Polttopuilla ei ollut enää liiteriä, ne olivat koulun päädyssä taivasalla. Onneksi sentään koulun päädyssä olevaa ”kotikuusta” ei ole kaadettu. Koulurakennuksen toiselta puolelta vanhat lehtikuuset on kaadettu jo aiemmin vaikka nekin olisi tullut mielestäni säilyttää. Hyvin valitettava ja peruuttamaton tapahtuma tämä piharakennuksen purkaminen on. Piharakennus olisi soveltunut monenlaiseen toimintaan – vaikkapa Luhalahden paikallismuseoksi.

Piharakennus olisi kaivannut ensiapuna päälleen uuden katon ja seiniin perinteisen punamultamaalin. Muutoin se ei ollut millään tavoin purkuntoinen, sillä vanhat puurakennukset ovat yksinkertaisin tavoin korjattavissa. Kylältä olisi voinut vielä jopa löytyä talkoohenkeä piharakennuksen korjaamiseen. Selvitettiinkö vaihtoehtoisia käyttötarpeita tai rahoitusmahdollisuuksia rakennuksen korjaamisen ja sitä kautta sen säilymiseen? Asuuko kylällä enää ihmisiä, joilla olisi paikkaan tunnesiteitä ja sitä kautta perinnehenkisyyttä?

Luhalahden koulunmäki huhtikuussa 2021. Talousrakennus purettu. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Oliko vanhan piharakennuksen purkaminen edes käytännössä mahdollista? Ikaalisten kaupunki nimittäin teetti vuonna 2017 rakennetun ympäristön inventoinnin liittyen tekeillä olevan Luhalahden ja Isoröyhiön rantaosayleiskaavan taustaselvityksiin. Inventointi kattoi Isoröyhiön, Helteen, Luhalahden ja Sipsiön kyläalueet.

Inventoinnin mukaan “Luhalahden koulun pihapiirissä on säilynyt vanhoihin koulupihoihin liittyvä, aikakaudesta hyvin kertova hirsi/lautarakenteinen talousrakennus, jossa olivat koulun ulkohuoneet sekä omavaraistalouteen liittyvä, opettajien eläimille tarkoitettu pieni navetta. Palkan lisäksi opettajalle kuului varata lämmitys- puut, pala peltoa ja pieni navetta.”

Inventoinnin toimenpidesuosituksena esitettiin että koulurakennuksen lisäksi “Myös pihaa rajaava, vanhojen kansakoulujen tyypillinen talousrakennus tulisi säilyttää.” Mielestäni tällaisen suosituksen voimassolo on selvä viesti siitä, että rakennusta ei olisi tullut purkaa. Kaupungin tulisi julkisena toimijana päinvastoin näyttää esimerkkiä yksityisille toimijoille rakennusperinnön säilyttämisessä. Maaseudun rakennettu ympäristö on jatkuvan uhan alla ja siksi sen säilyttämiseen ja innovatiivisiin käyttömuotoihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

UutisOivan (26.11.2020) mukaan “Ikaalinen varautuu kulttuuripääkaupunkiin” ja esittää, miten kaupunki voisi osallistua Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, jos Tampere ja Pirkanmaa valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Koulunmäen talousrakennus olisi voinut olla korjattuna yksi erinomainen esimerkki maaseudun rakennusperinnön vaalimisesta. Millaista kulttuuriperintöä tulevaisuudessa ylipäänsä esitellään jos fyysinen rakennettu kultuuriperintö rakennus rakennukselta häviää ja köyhdyttää maisemaa entisestään? Mitä näkyvää kulttuuria jää jäljelle maastoon?

Piharakennuskuolema Luhalahden koulunmäellä huhtikuusa 2021. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Arkkitehti Leena Mäkelä kirjoitti Pohjois-Satakunta –lehdessä 3.10.1996 (s. 2), että “Usein ihmetellään, miksi joku rapistuneen näköinen vanha rakennus (vaikkapa OmaTupa) pitäisi suojella ja säilyttää, kun helpomalta tuntuisi purkaa se pois ja tehdä uusi ehompi tilalle. Mitä korjaamisella voitetaan?” Kirjoituksessan arkkitehti Mäkelä nostaa esiin, että “Tarpeettomillakin rakennuksilla on vielä merkitystä.” Luhalahden koulun tapausta kuvaa hyvin arkkitehti Mäkelän toteamus, että “Piharakennuskuolema köyhdyttää aina maisemaa.”

Luhalahden koulun talousrakennuksen sisäpuolinen hirsiseinä ja kattorakenne elokuussa 2016. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Luhalahden koulun pihassa ollut talousrakennus ei ollut purkukuntoinen. Se oli täysin korjattavissa. Korjaaminen säilyvään kuntoon ei olisi ollut todennäköisesti yhtään sen vaivalloisempaa kuin purkaminen. Paikkakunnalta ja lähiympäristöstä löytyy osaamista vanhojen rakennusten korjaamiseen. Nykyään on myös helposti netistä saatavilla oppaita ja opastusta rakennusperinnön ja maisemien vaalimiseen, kuten MAISEMA – Opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun (Maa- ja kotitalousnaiset) ja Tuotantorakennusten uusiokäyttö maaseudulla (Maaseutuverkosto).

Luhalahdessa on arvokkaita, säilyttämisen arvoisia maisema-alueita 

Luhalahden kylä ja kulttuurimaisema on mainittu vuonna 1993 valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luettelossa, joten sielläkin pitäisi todennäköisesti pidättäytyä vanhojen rakennusta purkamiselta. “Helteen ja Luhalahden kylien välistä viljelysmaisemaa hallitsee Luhalahden porraspäätyinen kirkko, joka valmistui 1934 (B.Strömmer). Perinteistä rakennuskantaa edustaa maisemassa Helteen sekä Pertan rakennusryhmät. Luhalahden kylän Yli-Uparin komea päärakennus on tämän vuosisadan alusta. Metsäisellä mäellä sijaitseva kansakoulu on vuodelta 1891. Sisätön tienhaarassa sijaitsee entinen Heiskalan kaupparakennus vuodelta 1885.”

Luhalahden (Huopion) Kyrön ranta vuonna 1931. Kuva: EIno Nikkilä. Museoviraston kansantieteen kuvakokoelma.

Suomessa on 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, jotka ovat maaseutumme edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Tätä etua pitäisi Ikaalisissa hyödyntää. Maankäyttö- ja rakennuslain valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet edellyttävät, että arvokkaat maisema-alueet otetaan huomioon alueiden käytössä. Ne tulee muun muassa merkitä maakuntakaavoihin. Maaseutumaisemia uhkaa maisemakuvan muuttuminen ja luonnon köyhtyminen, rakennusten rapistuminen sekä sopimaton uudisrakentaminen.

Luhalahden (Huopion) Kyrön ranta 90 vuotta myöhemmin huhtikuussa 2021. Kuva: Juuso Kalliokoski.

Entä Iso-Röyhiön kylän rakennukset?

Iso-Röyhiön kylä on määritelty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) joukkoon aivan kuten Ikaalisten vanhan kauppalan alue ja kirkonseutu. Näitä arvokkaita ympäristöjä tulisi kehittää suunnitelmallisesti ja tasapuolisesti. Kyrösjärven molemmin puolin on paljon mielenkiintoista nähtävää ja tämä tulisi ottaa huomioon matkailussa, jolle Ikaalisilla on erinomaiset edellytykset kauniine vaihtelevine maisemineen. Valtakunnallisen RKY-inventoinnin kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan maamme rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Pian nähtävää  ja mielenkiinnon kohteita ei ole jos ne kaikki hävitetään maastosta ja tehdään näin peruuttamatonta vahinkoa?

Iso-Röyhiön kylän valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö kartalla.

Lisätätietoa kulttuuriympäristön määrittelystä löytyy Museoviraston sivuilta. Ympäristössä näkyy ihmisen toiminta sekä vuorovaikutus luonnon kanssa esihistoriasta nykypäivään asti. Erilaisista ja eri-ikäisistä maisemista, rakennetuista ympäristöistä ja arkeologisesta perinnöstä muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan kulttuuriympäristöksi.

Miten Luhalahden, Iso-Röyhiön ja muiden kylien rakennusperinnölle käy tulavaisuudessa?

Siitä huolimatta että Iso-Röyhiön kylällä on valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) status, niin vähin äänin sieltä on kadonnut rakennuksia ennen ja sen jälkeen kun rakennusten inventointi tehtiin vuonna 2017. Mielestäni tämä ei voi olla toivottu kehityssuunta ja rakennusten purkamisen pitäisi olla viimeinen vaihtoehto ja voiko olla vaihtoehto ollenkaan? Eikö alueelle voisi tehdä kehittämissuunnitelmaa, lisätä tietoisuuta rakennusperinnöstä ja aktivoida rakennusten omistajia pitämään huolta omaisuudestaan ja sitä kautta rakennetusta kulttuuriperinnöstä? Iso-Röyhiön alueen status mahdollistaa myös avustusten hakemisen. Avustuksia on osin hyödynnettykin. Lisätietoa rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämisavustuksista Museoviraston on sivuilla.

Oikealta lukien Luhalahden (Huopion) Kyrön rannan uittosuuli, työnjohtajan asunto sekä ylhäällä mäen päällä todennäköisesti Rintasen päärakennus vuonna 1956. Kuva: Helmi Virranhaara. Museoviraston kansantieteen kokoelma.

Luhalahden mielenkiintoiset vanhat rakennukset ja niiden tulevaisuus

Toivottavasti Luhalahden maisemasta ei ainakaan katoa niin sanotussa Kyrön rannassa vielä oleva vanha mahtipontisen kokoinen uittosuuli, joka kertoo tarinaa alueen metsien tuomasta työstä ja sitä kautta hyvinvoinnista. Vaikka uittosuulin katto on jo huonossa kunnossa, niin sekin korjattavissa. Täkeintä on, että rakennus säilyy maisemassa vaikka sen kunto ei sisältä olisikaan paras mahdollien. Lattian voi uusia vsisältä vaikka myöhemmin, kunhan katto on kunnossa. Tällä tavoin tuttu rakennus säilyy maisemassa. Kuka tietää, jos jos joku innostuu pitämään uittosuulissa vaikka kesäkahvilaa tai tanssipaikkaa. Pitää ajatella myös meidän jälkeemme tulevia, jotta heilläkin on mahdollisuus olla mukana alueemme pitkän historian jatkona ja kehittää omaleimaista kylää eteenpäin. Usein tällaisten rakennusten arvo ymmärretään vasta sitten kun on liian myöhäistä. 

Luhalahden Kyrön rannan vanha uittosuuli huhtikuussa 2021. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Pirkaanmaan maakuntamuseon rooli rakennusperinnön säilyttämisessä

On tärkeää tiedostaa, että uudistetun museolain (314/2019) mukaan alueelliset vastuumuseot korvaavat nykyisen maakunta- ja aluetaidemuseojärjestelmän. Alueellisilla vastuumuseoilla on kolme tehtävää: alueellisen museotoiminnan edistäminen, kulttuuriympäristötyö ja alueellinen taidemuseotehtävä. Museoiden kulttuuriympäristötehtävät on kirjattu nyt ensimmäistä kertaa lakiin.

Museot antavat lausuntoja ja osallistuvat viranomaisneuvotteluihin. Niiden tehtäviin kuuluu myös neuvonta. Lisäksi museot kehittävät ja edistävät kulttuuriympäristön vaalimista, toimialansa yhteistyötä ja kulttuuriympäristötiedon digitaalista tallentamista ja saatavuutta.

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristö- ja paikalliskulttuuripalveluihin on hyvä olla yhteydessä ennen kuin ryhtyy purkamaan rakennuksia tai muuttamaan maisemaa alueilla, joihin sisältyy erityisiä rajoituksia.

Huopionkoski vuonna 1956. Rantasauna oli paikoillaan vielä muutama vuosi sitten. Kuva: Helmi Virtaranta. Museoviraston kansanperinteen kokoelma.

Hauskaa joulua 2020!

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki,
kunnon väki,
raoistansa sen jo tonttu näki,
tonttu näki.
Tiptap, tiptap, tipe, tipe, tiptap,
tip, tip, tap.
(Tonttujen jouluyö)

Postikortti: Juuso Kalliokosken kokoelma.

Kaikkea hyvää vuodelle 2020!

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2020 ja koko uudelle alkavalle vuosikymmenelle!

Tunnelmat eivät olleet aivan näin onnelliset 80 vuotta sitten, kun taivaalla paukkuivat muut kuin ilotulitusraketit.

Helsingin Sanomat 31.12.1939.

Äitini kotitalossa Ikaalisten Leutolan kylän Vähätalon talossa joulua oli juuri vietetty surullisissa tunnelmissa, sillä talon tulevaksi isännäksi suunniteltu Kalle Vähätalo (s. 20.9.1900 Ikaalinen) oli kuollut joulupäivänä 1939 Sakkolan pitäjän Keljan kylän ”Ikaalisten pataljoonan” taisteluissa 39-vuotiaana. Lisätietoa Sotapolku-matrikkelista, jonka tavoitteena on kerätä ensimmäistä kertaa mahdollisimman täydellinen luettelo kaikista viime sodissamme palvelleista.

Kalle Vähätalo. Valokuva: Valokuvaamo Ina Roos. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Liikekannallepanokortin ylimääräisiin kertausharjoituksiin saivat kaikki vuonna 1900 ja sen jälkeen syntyneet reserviläiset. Siten pataljoonan vanhimmat sotilaat olivat 39-vuotiaita ja nuorimmat 19-vuotiaita. (Lähde: Ojakoski, Arto. Joulu Keljassa 1939. Ikaalisten joulu 2019).

Kalle Vähätalon omaiset saivat Mannerheimin allekirjoittaman surunvalittelun. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Talvisodan alkaessa Tasavallan presidentti oli nimittänyt sotamarsalkka Mannerheimin Suomen puolustusvoimain ylipäälliköksi.

Suomen vapaussota: Valkoinen kenraali (Mannerheim). Postikortti: Taiteilija Aarno Karimo. Vapaussota sarjan kortti. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Neuvostoliiton hyökkäyksen tarkoituksena oli löydä Suomen armeija ja saattaa voimaan neuvostojärjestelmä Suomessa. Tätä toteuttamaan Neuvostoliitossa perustettiin vuonna 1918 sinne paenneista suomalaisista Suomen Kansanhallitus Otto Wille Kuusisen (s. 4.10.1861 – k. 17.5.1964)  johdolla (”Terijoen hallitus” eli ”Kuusisen hallitus”).

Otto Ville Kuusisen hallintopalatsi Äänislinnassa (Petroskoi). Valokuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kuusisen opiskeluaikoina hänen luokkatoverinaan oli mm. Ikaalisista kotoisin oleva Edvard Gylling (s. 30.11.1881) joka toimi Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (aluksi Karjalan työkansan kommuuni) kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1920–1935. Gylling menetti tehtävänsä jouduttuaan Stalinin epäsuosioon. Hänet siirrettiin aluksi Moskovaan Maailmantalouden instituutin tieteelliseksi työntekijäksi vuosiksi 1935–1937. Vuonna 1937 Gylling vangittiin ja seuraavana vuonna ammuttiin Moskovassa. (Lähde: www.itsenäisyys100.fi).

Edvard Gylling. Valokuva: Valokuvaamo Daniel Nyblin. Museovirasto. Historian kuvakokoelma.

Tämän rakennuksen edessä Ikaalisissa otettiin valokuva Edvard Gyllingin ja Fanny Achrénin kihlajaisissa Ikaalissa. Valokuva: Juuso Kalliokoski 2018. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

 

Talvisodan käynnistymisestä 80 vuotta

Talvisota alkoi 80 vuotta sitten. Presidentti Sauli Niinistön mukaan ”Talvisodan muiston kunnioittaminen ei tarkoita samaa kuin sodan ihannointi”. ”Moni antoi henkensä ja terveytensä, jotta Suomi sai elää.”

Sotamuistot ovat vielä nykyäänkin monelle todellisuutta joko henkilökohtaisesti tai perheen ja suvun tapahtuminen kautta. Sodan seurauksena Luhalahdessa Haikarallakin oli Karjalan siirtolaisia. Samoin isoäitini Anna-Liisa Ylisen kotitalossa Helteen kylässä Pääjärvenperällä.

Valokuva sota-ajoilta (kuvan ottamisen tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

 

 

 

 

 

 

 

 

Luhalahden koulun vaiheita

Vuonna 1901 valmistunut Luhalahden kansakoulun rakennus vuorattiin ja maalattiin vuonna 1905. 

Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) verkkosivuille mennessään lukija kohtaa ensimmäisenä kehotuksen: Maaseutu on erottamaton osa kansallista menestystä ja yhteiskuntaa. – Huomioidaan se päätöksenteossa. Maaseutupolitiikalla vaikutetaan siihen, että maaseutunäkökulma tulee paremmin huomioiduksi päätöksenteossa. Ikaalisssa maaseutunäkökulman esiintuominen on ajankohtaista juuri nyt etenkin Luhalahdessa. Siellä koetaan kyläkoulun olevan lopettamisuhan alla, koska Ikaalisten kaupungin sivistyslautakunta on ehdottanut kouluverkkoselvityksen tekemistä.

Luhalahtelaiset ovat aktivoituneet puolustamaaan kouluaan ja puhumaan sen puolesta. Luhalahden koulun säilyttämisen puolesta 15.1.2019 laaditun vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.

Kyläkouluilla ja muilla palveluilla on huomattava merkitys maaseudulla asumiseen. Maaseutupolitiikan 30-vuotisjuhlanumerossa “Maaseutuja tulevaisuudessa” todetaan, että asuminen hankaloituu, jos lähistöllä ei ole lainkaan palveluja. Palveluiden tai niiden puutteen vaikutukset näkyvät välillisesti. Palveluiden loitonnuttua asukkaat eivät tapaa toisiaan ja irtautuvat paikallisesta yhteisöstä. Koululaisten vanhemmat eivät enää tunne toisiaan koulujen siirryttyä isompiin yksiköihin, lapsia kuljetetaan iltaisin taajamien harrastuksiin, ja kauppa-asiat hoidetaan isoissa keskuksissa. Yhteisöllisyyden muuttuessa myös kylässä käymisen kulttuuri muuttuu: sitä ei enää tehdä sopimatta etukäteen. Maaseudun yhteisöllisyys on murroksen edessä, ja se heijastuu myös asumiskokemuksiin.

Luhalahden koulun alkutaipale

Nyt on ajankohtaista luoda katsausta siihen, miten Luhalahden koulun osalta on eri vaiheiden kautta tultu nykypäivään. Ennen koulun perustamista Luhalahteen vuonna 1886 vain 9 % Ikaalisten 10-16 -vuotiaista lapsista kävi kansakoulua ja vuonna 1891 enää 7,5 %.  Ikaalisten kirkonkylän koulu ja Osaran kartanon kartanon yhteydessä toiminut koulu eivät enää riittäneet laajan, väkirikkaan ja Kyrösjärven vesistön halkoman pitäjän tarpeisiin.

Ikaalisten kuntakokouksessa 28.3.1891 kunnallislautakunnan esimies Taavetti Kalli esitti kahden uuden kansakoulun perustamista Riitialaan ja Luhalahteen. Kuntakokous päätti yksimielisesti perustaa kansakoulut edellä mainittuihin kyliin. Senaatin päätös koulujen perustamisesta annettiin 22.6.1891.

Riitialan koulun toiminta lopetettiin vuoden 2015 alusta lähtien. Luhalahden koulu sen sijaan on saanut toimia perustamisestaan lähtien keskeytyksettä 128 vuoden ajan näihin päiviin asti. Luhalahden kansakoulun ensimmäiseen johtokuntaan tulivat mukaan Ikaalisissa vuosina 1890-1897 toiminut pastori Martin Gunnar Brander, talolliset Nikodemus Seppä Sipsiöstä, Isak Haikara Luhalahdesta, Aatami Pentti Isoröyhiöstä, Aatami Alanen Helteestä ja emännät Hilma Seppä Sipsiöstä ja Maria Pentti Isoröyhiöstä.

Koulun paikaksi ehdotettiin joko Helteen tai Huopion kylää. Aluksi johtokunta hankki koululle sopivat vuokrahuoneet. Johtokunnan piti myös huolehtia siitä, että koulu tulee kuntoon ja hakea valtionavustusta opettajan palkkaukseen ja ylipäänsä muutoinkin toimia niin, että koulu pääsee säännölliseen alkuun syksyllä hyvissä ajoin.

Opettaja koululle valittiin 1.8.1891. Opettajan vuosipalkaksi päätettiin maksaa valtiolta tulevan palkan lisäksi vapaa asunto, polttopuut ja valo, 6-7 kapanalaa peltoa perunamaaksi, laidun yhdelle lehmälle sekä lehmänruuan korvaukseksi oppilaiden sisäänkirjoitus- ja lukukausimaksut ja 200 markkaa rahapalkkaa, joka korotettiin kaksi vuotta kestäneen koeajan jälkeen 400 markkaan.

Koulu pääsi aloittamaan toimintansa syksyllä 1891 Luhalahden kylän Ala-Uparin talosta vuokratuissa tiloissa. Kouluun tuli ensimmäisenä syksynä 44 oppilasta, joista poikia oli 21 ja tyttöjä 23. Sisäänkirjautuessaan oppilaiden piti maksaa yhden markan suuruinen maksu ja sen jälkeen kultakin lukaudelta sama summa lukukausimaksua. Oppilaiden vanhempien, talollisesten ja muiden varakkaiden henkilöiden sekä sellaisten torpparien, joilla on metsänkäyttöoikeus, piti toimittaa kunakin lukukauteena koulun lämmittämistä varten 1/3 syltä halkoja kutakin oppilasta kohden tai enemmän sen mukaan mitä tarvittiin. Johtokunnalla oli mahdollisuus vapauttaa köyhempiä oppilaita maksuista osittain tai kokonaan.

Ensimmäinen opettaja oli Jyväskylän opettajaseminaarista vuonna 1888 valmistunut Adam Konstantin Brandthill (myöhemmin Palomäki). Opettaja Branthill oli syntynyt 4.11.1866 Messukylässä ja saapui Luhalahteen Muolaasta Karjalankannakselta. Hän asui Luhalahdessa Ala-Uparin talossa Kuopiosta kotoisin olevan vaimonsa
Lovisan ja heille Luhalahdessa syntyneen tyttären Anna Gertrudin kanssa. Opettaja Brandthill siirtyi Luhalahdesta Itä-Suomeen Jäppilän kuntaan ja toimien Mikkelissä Lähemäen kansakoulun rehtorina vuosina 1903-1930.

Terhi Nallimaa-Luodon (2000, 205) mukaan opettaja Brandthill viihtyi Luhalahdessa neljä vuotta. Toisaalta hän saattoi viipyä hieman pidempääkin aina vuoteen 1896 saaakka sillä Ikaalisten rippikirjassa 1891-1900 on merkintä, jonka mukaan vuonna 1896 Luhalahteen tuli Helsingistä uusi kansakoulunopettaja, ylioppilas Karl Aksel Wiberg (s. 26.7.1873). Opettaja Wiberg asui Ala-Uparilla vaimonsa Jenny Irene Juveniuksen kanssa.  He avioituivat Ikaalisissa samana vuonna.

Jenny Irene oli Ikaalisten kauppalan voudin tytär. Luhalahdessa heille syntyivät pojat Aarne Torsten Kalervo ja Sune Harald Alarik, joka kastettiin Längelmäellä. Opettaja Wiberg oli anonut syyskuussa 1897 oikeutta 400 markan suuruiseen palkkaan. Kunta ei kuitenkaan vielä myöntänyt kyseistä palkkaa, vaikka Wiberg olikin hakukelpoinen, sillä hän ei ollut vielä saanut virkavahvistuskirjaa. Opettaja Wiberg muutti Luhalahdesta Tuusulaan vuonna 1899.

Kolmas kansakouluopettaja Abel Laurinpoika Jäntti (s. 4.11.1869) saapui vuonna 1898 Luhalahteen Vesannolta. Hän avioitui vuonna 1899 Janakkalasta kotoisin olevan Hilja Lovisa Brusilan kanssa. Luhalahdessa heille syntyi tytär Meeri Kerttu. Heillä oli apunaan Vesannolta tullut piika Hilda Sofia Gabrielintytär Niskanen, joka muutti takaisin Vesannolle vuonna 1904. Hänen sijaansa Luhalahteen tuli Hausjärveltä niinikään Vesannolla syntynyt Edith Lydia Hänninen.

Opettaja Jäntti viihtyi Luhalahdessa muita pidempään ainakin vuoden 1906 loppupuolelle saakka, jolloin hän muutti perheineen Ruovedelle. Ikaalisten rippikirjan mukaan hän oli siirtynyt vuonna 1901 perheineen asumaan Luhalahden Köntin taloon, missä ilmeisesti oli paremmmaat asuinolosuhteet, jotka edesauttoivat viihtymistä Luhalahden kylässä. Köntillä perheeseen syntyi vuonna 1902 poika Matti Tapio.

Asunto-olot olivat nähtävästi olleet Ala-Uparilla epätyydyttävät, koska opettajat olivat tähän saakka vaihtuneet muutaman vuoden välein. Opettaja Jäntin piika muutti takaisin Vesannolle jo alkuvuodesta 1906. Opettaja Jäntin asuinolot paranivat myöhemmin edelleen sillä Ikaalisten kuntakokouksessa 26.3.1898 päätettiin 141 äänen enemmistöllä rakentaa Luhalahden koululle oma talo, johon kuului opettajan asuinhuoneisto. Opettaja Jäntin ehdotuksen mukaisesti  kuntakokouksessa päätettiin 21.11.1898 palkata koulullle myös apuopettajatar oppilasmäärän nousun vuoksi.

Vihdoinkin oli tultu siihen, että koulu tarvitsee oman talon. Talolliset Isak Haikara, Adam Pentti, Juho Ylioja ja Taavetti Kalli sekä opettaja Aatu Okko valittiin 28.12.1898 tarkastelemaan, mistä koululle saisi tonttimaan. Mainittu toimikunta toi vuoden 1899 kuntakokoukseen ehdotuksen koulun paikasta. Sen mukaan päätettiin, että ellei Ala-Uparin taloa osteta kunnalle, että sen talon paikka saataisiin koulutontiksi, niin ostetaan Yliuparilta Haikaran talon rajalta 4,514 m2 suuruinen alue palstatilaksi 300 markan hinnasta ja 30 markan vuosivuokralla. Lisäksi samassa kaupassa saisi opettaja ilman eri maksua oikeuden käyttää yhtä lehmää kesäisin Yliuparin talon karjan kanssa. Kunnan puolesta kaupasta päättämään valittiin Kaarlo Sprafvén.

Asiaa puitiin lisää kuntakokouksessa. Silloin valittiin piiristusten, rakennusaineiden ilmaiseksi saantia kruunun metsästä, menoarvion, talon ostamista ynnä muiden hommaamista varten toimikunta, johon tulivat opettaja Abel Jäntti, pastori Matti Eliel Castrén, talolliset Taavetti Seppä, Adam Pentti ja Juho Ylioja. Pastori Castrén oli tullut Ikaalisiin vuonna 1898.  Hänen edeltäjänsä pastori Brander oli lähtenyt pois vuonna 1897. Toimikunnan tehtävänä oli huolehtia siitä, että koulu pääsee alkamaan työnsä kaksoiskouluna omassa talossaan kahden vuoden kuluttua.

Toimikunta laati ehdotuksen lokakuussa 1899 pidetylle kuntakokoukselle, että ostetaisiin Yli-Uparin talo, joka olisi saatavissa 14 500 markan kauppahinnasta. Toimikunta oli jo valmistanut pohjapiirustuksen, jonka mukaan talon voisi muuttaa kouluksi. Talon maasta voisi erottaa 2,5 tynnyrinalaa (yksi tynnyrinala vastasi noin 0,49 hehtaaria eli 4 940 m²) koulutontiksi ja muu sopisi jakaa kuuteen palstaan, joista voisi kunkin myydä noin 2 000 markalla. Kuntakokous piti kauppaa edullisena, mikäli palstat saataisiin myytyä. Lopulta kuntakokouksessa enemmistö pelkäsi, että koko talo jää kunnan käteen ja niin ollen kaupanteosta luovuttiin.

Samalla hylätiin ehdotus tontinpaikaksi. Sen sijaan koulun uudeksi paikaksi ehdottiin nyt Yli-Uparin luoteispuolella olevaa peltoa tai Köntin taloon kuuluvaa mäkeä Yli-Uparin alaisuudessa olevan Forsin torpan vierestä. Yli-Uparin omistaja ei luvannut antaa tonttia, joten toimikunnan oli määrä tehdä Köntin talon kanssa palstakauppa. Tonttimaata tarvittin yhden hehtaarin ala ja lisäksi tien ala maantieltä koululle sekä kuusi kapanalaa perunamaata. Kapanala on vanha pinta-alayksikkö eli sellainen pinta-ala, johon saattoi kylvää kapallisella siemeniä (154 m²). Lisäksi piti sopia lehmänlaitumesta. Koulun piiristukset, menoarvio ja tontin kauppakirja hyväksyttiin kuntakokouskessa 19.1.1900.  Koulu valmistui syksyllä 1901 ja se vuorattiin ja maalattiin ulkoa kesällä 1905.

Luhalahden kansakoulu ennen vuotta 1905. Lähde: Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä (1916).

Luhalahden kansankoulun ensimmäisten oppilaiden joukossa oli isoisäni isoisän Isak Haikaran useampia lapsia. Isak Haikaran täyttäessä 70 vuotta kirjoitettiin Ikaalinen lehdessä 20.2.1914 seuraavasti: Pitkän elämänsä aikana ja saamatta mitään koulusiwistystä on hän (Isak Haikara) kuitenkin hankkinut itselleen tietoja kaikilta elämän aloilta, ja hawainnut, ettei opi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä. Hän on niitä harwoja Ikaalisten isäntämiehiä, joka on koettanut hankkia lapsilleen tietopuolista sivistystä.

Emma Haikara (s. 1884 – k. 1955). Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelma.

Isakin tytär Emma Haikara oli kirjoittaunut oppilaaksi 1.10.1894 opiskellen kahdeksan lukukauden ajan. Emma Haikara sai päästötodistuksen Ikaalisten pitäjän Luhalahden kylän ylemmästä kansakoulusta 28.5.1898. Päästötodistuksen ovat allekirjoittaneet Koulun Johtaja K.A.F Wiberg ja Johtokunnan Esimies E Strömmer. Kyseessä oli Ikaalisten apteekkiin oikeuden saanut Sven Evert Strömmer (1856-1921). 

Nallimaa-Luodon (2000, 220) mukaan kansakoulun käyneillä oli mahdollisuus pyrkiä kansakoulunopettajaseminaareihin, jollaisia perustettiin vuonna 1890 Hämeelinnaan ja myöhemmin muihin kaupunkeihin. Hämeenlinnan seminaarin kävivät Ikaalisista Emma Haikara ja hänen vanhempi sisarensa Amanda Haikara (s. 1879 – k. 1961). Emma Haikara hakeutui seminaariin vuonna 1900 ja Amanda Haikara aiemmin vuonna 1895. 

Emma Haikaran päästötodistus Luhalahden kansakoulusta vuodelta 1894.

Ikaalisten rippikirjan 1901-1910 merkinnöistä päätellen Luhalahdessa ei olisi ollut opettajaa vuoden 1907 alusta alkaen vuoteen 1909 saakka. Varmastikin koulussa oli tuolloin seuraava opettaja tai merkinnöissä on jokin virhe. Köntille on nimittäin merkitty asukkaaksi 26.2.1909 Teiskosta tullut uusi kansankoulunopettaja Kaarle Rupert Matinpoika Hankala (s. 27.3.1879). Hänet tunnettiin paikkakunnalla ja tunnistetaan edelleenkin  parhaiten nimellä Kalle Pertti Hankala eli K.P. Hankala. Hän avioitui Messukylästä kotoisin olevan kansakoulun opettajatar Aina Lydia Mattilan kanssa 30.6.1910. Pariskunta tunnetaan yhtenä pitkäaikaisimpina Luhalahden koulun opettajina. Ikaalisten kaupungin sivuilla olevan tiedon (20.1.2019) mukaan Kalle Hankala toimi opettajana vuosina 1906-1946 ja Aino Hankala vuosina 1907-1947. Molemmat siis toimivat opettajina samassa koulussa peräti 40 vuotta viihtyen Luhahdessa huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä.

Luhalahden kansakoulun 25-vuotisjuhla vuonna 1916

Syyskuun 30. päivänä vuonna 1916 vietettiin Luhalahden kansakoulun 25-vuotisjuhlaa. Puhujina ja esiintyjinä tilaisuudessa olivat Ikaalisissa vuosina 1904-1918 toiminut pastori Fredrik Julius Vuorio (entinen Fredriksson), opettajat Kalle ja Aino Hankala, oppilas Tyyne Jokinen, herastuomari Isak Haikara ja Ikaalisten Kurjen kansakuolun opettaja Anton Kallioniemi. Koulun ensimmäinen opettaja Adam Konstantin Palomäki (entinen Brandthill) oli kutsuttu juhlaan, mutta hän oli estynyt ja lähetti Luhalahden koululle onnittelukirjelmän. Koulun johtaja Kalle Hankala piti esitelmän koulun vaiheisiin perustamisesta 1891 aina vuoden 1916 juhlaan saakka. Entiset oppilaat olivat kirjoittaneet myös joukon muistelmiaan kouluajoilta lisäten “juhlan runsasta ja arvokasta tunnelmaa”.

Luhalahden kansakoulun perustamispuuhissa ja useat vuodet kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana toiminut herastuomari Isak Haikara “vanhan kokeneen vakavuudella kertoi, millaisessa kunnossa kouluhuoneet olivat viisikolmatta vuotta takaperin ja miten ensimmäisen opettajan tullessa ei ollut edes hänelle kattoa päänpäälle, puhumattamaan luokasta, kalustosta ja opetusvälineistä. Mutta tuohuta koetettiin ja vähitellen olot tulivat siedettäviksi ja 10 vuoden kuluttua saattoi koulu siirtyä oman kurkihirren alle kauniiseen katokseen. Tällä ajalla on vakavaa ja hedelmällistä työtä koulussa tehty. Muistelmansa hän lopetti sanoihin; “Tähän asti on Herra meitä auttanut”, “ja hänellä kasvot kirkastui”.

Ikaalisten kunnan kuntakokouksen pöytäkirjat 1914-1917. Ikaalisten kaupungin arkisto. Kuva: Juuso Kalliokoski

Opettaja Anton Kallioniemi puhui juhlassa kansakoulujen merkityksestä ja mitä niillä voidaan vielä saavuttaa. Anton Kallioniemi oli Luhalahden koulun 25-vuotisjuhlaan aikaan parhaillaan laatimassa Ikaalisten kunnan tilaamaa teosta Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä ja kenties hankki juhlassa vielä lisätietoja Luhalahden kansakoulua koskevaan tekstiinsä. Teos ilmestyi vuonna 1916, mutta vasta kyseisen vuoden loppupuolella. Ikaalisten kuntakokous nimittäin päätti 28.12.1916 (23 §.) ottaa 3000 markan suuruisen lainan ja maksaa sillä kirjanpainon laskun.

Ikaalisten kuntakokouksen pöytäkirjat on kirjoitettu melko niukkasanaisesti, joten Anton Kallioniemi ei voinut niistä saada kaikkia yksityskohtia kertomukseen Luhalahden koulun vaiheista. Tietoja on pitänyt myös hankkia muulla tavoin, kuten osallistumalla koulun 25-vuotisjuhlaan. Mielenkiintoista on, miten Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä kertovassa teoksessa aivan Luhalahden koulua koskevan tekstin lopussa Anton Kallioniemi huomattaa, että kunta olisi lopulta hyötynyt Yliuparin talon talon hankkimisesta myöhempien myyntien mukaan 60 000 markkaa.

Yli-Uparin silloiset omistajat Nikodemus Valerianus Nikodemuksenpoika ja Hilma Yliupari myivät talonsa Juho Leponiemelle 2.6.1903 tehdyllä kauppakirjalla 16 000 markan kauppahintaan. Juho Leponiemi myi 9.8.1907 allekirjoitetulla kauppakirjalla Yli-Uparin talon seuraavalla omistajalle 60 000 markalla tehden muutamassa vuodessa voittoa 43 900 markkaa. Ei ihme, että hänet muistetaan Luhalahdessa kulkevissa tarinoissa vielä tänäkin päivänä (vuonna 2019!) nimellä “rikas Leponiemi”.

Mainittakoon tässä yhtedessä, että Anton Kallioniemen puolison Enna Soution sisaresta Ainosta tuli myöhemmin Yli-Uparin emäntä. Anton Kallioniemi ei tosin tätä koskaan saanut tietää, sillä hän koki kohtalonsa vuonna 1918.

Luhalahden kansakoulu laajentui

Luhalahden kansakoulun koulun tilat eivät kuitenkaan riittäneet sen jälkeen kun kansakouluun tuli myös alakoulu. Alakoulu toimi vuokratiloissa vuodesta 1924 lukien. Isäni Tapani Kalliokosken (s. 1948) mukaan koulua olisi pidetty jossain vaiheessa myös Luhalahden ruokoushuoneella, nykyisellä Luhalahden kirkolla, joka valmistui vuonna 1934. Ruokoushuoneen suunnitteli Sven Evert Strömmerin poika Bertel Strömmer.

Isoisäni Paavo Edvin Haikara (myöhemmin Kalliokoski) aloitti koulunkäynnin 24.8.1926 ja sai päästötodistuksen 23.5.1930. Tämän jälkeen hän osallistui jatko-opetukseen 23.5.1930-19.12.1931. Isoäitini Anna-Liisa Ylinen puolestaan aloitti koulunkäynnin 18.8.1931 ja sai päästötodistuksen 22.5.1935.  Molempien opettajina oli Hankalan opettajapariskunta. Oppilaat toimivat vuoroin koulun järjestäjinä. Isoäitini muisteli, miten hän järjestäjänä olleessaan lähti kouluun aikaisin aamulla kantamaan polttopuita ja lämmittämään koulusalia. Koululaiset osallistuivat myös Hankaloiden puutarhanhoitoon ja kasvimaan kitkemiseen. Hankala pesetytti myös autoaan oppilailla.

Tapani Kalliokoski itse aloitti koulunkäynnin 6-vuotiaana vuonna 1954. Luhalahden alakoulu toimi tuolloin vielä Luhalahden Köntin talossa. Tämän jälkeen koulun toiminta Köntillä päättyi.

Luhalahden koulun 2. luokan oppilaat vuonna 1955 Köntin talossa. Taustalla seisoo opettajana vuosina 1927-1967 toiminut Aili Seppä. Kuva: Tapani Kalliokosken kokoelmat.

Vuonna 1956 kaikki oppilaat olivat jo samassa rakennuksessa, jota kesän kuluessa oli korjattu. Samaan aikaan korjaustöiden kanssa oli aloitettu lisärakennuksen rakennustyöt. Uudet opetustilat otettiin käyttöön vuonna 1957.

Luhalahden koulun oppilaita uusissa tiloissa. Taustalla opettaja Tapio Köntti, joka toimi opettajana vuosina 1952-1953 ja 1957-1989. Kuva: Tapani Kalliokosken kokoelmat.

Myös minä kävin koulua Luhalahdessa. Silloin opettajina työskentelivät Outi Borgenström ja Tapio Köntti sekä englannin kielen opettajana Anja Köntti. Välillä tuuraajana oli opettaja Sinikka Lahdenperä, joka työskenteli Luhahden koulun opettajana vuosina 1950-1981. Oman suvun näkökulmasta katsoen Haikaran talosta neljä sukupolvea sai käydä koulua Luhalahden kylässä – toivotaan, että kyläkoulu saa jatkaa toimintaansa myös tulevaisuudessa.

Lähteet: 

Kallioniemi, Anton. 1916. Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä. Ikaalisten kunta. Tampere: Tampereen Kansalliskirjapaino.

Kirkkokedolle Jumalan sanaa kuulemaan. Luhalahden kirkko 1934-2014. 2014. Ikaalisten seurakunta. Keuruu: Digipaino Keuruskopio Oy.

Koskelo, Jaakko & Lammi, Leo (toim.). 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten Kirjapaino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Ikaalisten kaupunki. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Syrjä, Urpo. 1973. J.H. Tuhkanen ja hänen seminaarinsa. Forssa: Forssan Kirjapaino Oy.

Muut aineistot: 

Ikaalisten kunnan kuntakokouksen pöytäkirjoja. Ikaalisten kaupungin arkisto.

Juuso Kalliokosken kokoelmat: asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa sekä haastattelujen avulla saatua tietoa.

Muihin käytettyihin lähteisiin on viitattu tekstissä erikseen. Sähköisiin aineistoihin suorat linkit tekstissä.

Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat

Tänään tuli mieleeni, että isäni puolelta isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen), minulle lapsena Liisun ja myöhemmin Liisan, syntymästä tuli eilen 26.11.2018 kuluneeksi kunnioitettavat 97-vuotta ja kuolemastakin jo 12 vuotta. Ihmisestä sanotaan, että hän elää niin kauan kuin hänet muistetaan. Liisa oli minulle läheinen ihminen kuten myös äitini puolelta  isoäitini Katri Julia Vähätalo (os. Ala-Nikkilä), minulle Kaisa, jonka syntymästä tulee 2020 kuluneeksi tasan 100 vuotta.

Liisan nimipäivää vietettiin 19. marraskuuta ja Kaisan nimipäivää 25. marraskuuta. Näihin aikoihin puhuttiin Ikaalisissa Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista – eli talvisista keleistä. Liekö ilmastonmuutos syynä siihen, että nyt 27.11.2018 ei vielä tarvitse vielä liukastella. Ennen vanhaan oli toisin. Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista lisää esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen ja Destian sivuilla. Alla Liisan ja Kaisan nuoruuden aikaiset talviset kuvat. Liisa tyylikkäästi kiiltonahkakengissä ja Kaisa urheilullisesti monot jalassa.

Ikaalisten Leutolan ja Luhalahden mummuja muistellen!

Anna-Liisa Ylinen. Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Katri Julia Ala-Nikkilä. Kuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Isak ja Amalia Haikaran elämänvaiheita

Kuvassa Amalia ja Isak Haikara sekä heidän lapsistaan Katri, Selma ja Lyyli. Juuso Kalliokosken kokelmat.

Kuten olen aiemmin kertonut niin Isak ja Amalia Haikara asettautuivat asumaan Haikaran taloon, jonka Isak oli ostanut vuonna 1875. Tähän blogiin täydennän vähitellen tietoja Isakin ja Amalian elämänvaiheista, joita koskevia tietoja olen jo kolmen vuosikymmenen mittaan koonnut eri lähteistä ja henkilöitä haastattelemalla.

Pariskunnalla oli kaikkiaan kolmetoista lasta, joista kolme kuoli pienenä ja loput kymmenen elivät aikuisikään asettuen asumaan eri puolelle Suomea. Osa lapsista säilytti sukunimen Haikara ja osa muutti sukunimensä Kalliokoskeksi.

Aloitan blogisarjan kirjoittamisen kertomalla ensin perustietoja. Tarkoituksena on sen jälkeen täydentää jokaisesta erikseen kertovia blogeja sitä mukaa kun saan jäsenneltyä tähän mennessä keräämääni tietoa julkaistavaan muotoon sekä kerättyä mahdollisesti uutta tietoa ja valokuvia.

Mahdollisuus käyttää blogissani olevia kuvia kannattaa selvittää aina etukäteen. Olethan minuun yhteydessä mikäli jokin blogissani oleva kuva kiinnostaa ja haluat julkaista sen yleisön saataville jollain muulla sivustolla tai muussa julkaisussa.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää linkkiä, joka johtaa näille sivuille. Myös tällaisessa tapauksessa olisin kiitollinen, jos voisit laittaa minulle etukäteen tiedon siitä, minne ja minkälaiseen aineistoon haluaisit kuvan linkittää.