Kerron tällä sivustolla Luhalahden kylän Haikaran talon historiasta ja sen asukkaista sekä kytkennöistä muihin sukuihin. Haikara sijaitsee Luhalahden kirkkoaukealla. Tilalle johtavan tien suulla on kiviportti ja paikallisen taiteilijan takoma Haikaran tila -kyltti. Tietä reunustaa vanhempieni istuttama lehtikuusikuja. Tien puolessa välissä on toiset kivipylväät, joita kutsutaan Eskon portiksi. Haikara on sanamukaisesti synnyinkotini, sillä synnyin tilan päärakennuksen kamarissa vuonna 1975. Lapsena kuuntelin isovanhempieni ja kylän vanhojen asukkaiden tarinoita, jotka herättivät kiinnostukseni tutkia suvun vaiheita ja paikallishistoriaa. Olen myös kiinnostunut rakennusperinteestä ja vanhoista esineistä. Vanhempani viljelivät ja kehittivät tilaa vuosina 1974-2009.

Haikaran talon iästä ja nimestä

Luhalahden rautakautinen kylä on suunnilleen saman ikäinen kuin naapurikylä Sipsiö, jolla on arkeologiansa perusteella ikää vähintään 1 500 vuotta. Haikara kuuluu kylän vanhimpiin taloihin ja on siten peräisin pakanuuden ajalta. Haikarasta kertova vanhin kirjallinen lähde on Kustaa Vaasan maakirja vuodelta 1540. Silloin viimeistä kertaa maksetun, keskiajalta asti kerätyn karjaveron perusteena oli 2 hevosta, 5 lehmää, 4 nuortakarjaa ja 9 lammasta. Haikaran maaveroluku oli 3 1/2 äyrinmaata ja se oli kylän viidestä talosta suurin. Luhalahden viisi taloa muodosti tiiviisti rakennetun kylän Kyrösjärven rannalla, josta lähtevä lahti kulki pitkin Untamon laaksoa, jonka nimi viittaa kylän esihistoriallisuuteen.

Haikaran ja muun Luhalahdessa esiintyvän nimistön alkuperästä löytyy erilaisia tulkintoja. Seppo Suvannon mukaan saksalaiset kauppiaat ja käsityöläiset ovat vaikuttaneet nimistöön vieraillessaan alueella tai jäädessään asumaan alueelle, jonne heitä houkutteli Pohjois-Satakunnan turkistalous. Saksalaisperäisyyttä on pidetty joko varmana tai todennäköisenä Haikaran kohdalla, jonka saksalaisena vastineena mainitaan Haicho. Muinaissuomalaisina ja kalevalaisina tunnettujen nimien otaksuminen germaanisiksi voi hämmästyttää mutta ei ole mahdotonta, sillä kieleemme on saatu vaikutteita ajalta, jolloin useimmat kansanrunoistamme eivät olleet vielä syntyneetkään.

Pentti Papusen Haikaran talon iästä tekemän selvityksen mukaan esihistoriallinen tai keskiaikainen talonnimi ei ole tarkoittanut lintua. Haikaran nimen alkuperää arveltaessa tarvitaan Papusen mukaan toisenlaisia johtolankoja. Sanalla on ollut muita, vanhempia merkityksiä. Asutushistoriallisesti voi Haikaran kohdalla viitata myös Messukylän Haiharaan, joka sijaitsee esihistoriallisen asutuksen keskellä ja on todennäköisesti vähän vanhempi kuin Itä-Ikaalisten kylät.

Haikaran talon asukkaista vuosina 1540-1875

Vuonna 1546 isäntänä oli Jöns Haikara. Viimeistään vuonna 1557 isännäksi tuli hänen poikansa Lars Jönsson Haikara. Ruotsin ja Tanskan seitsenvuotisen sodan (1563–1570) päättymisellä oli vaikutuksia Haikaralle asti. Sodan päätteeksi Ruotsi tarvitsi rahaa lunastaakseen Älvsborgin linnan takaisin Tanskalta. Muiden muassa tilallisten tuli maksaa veroa kymmenesosa kaikesta irtaimen omaisuutensa arvosta. Haikaran vuonna 1571 maksaman 15 markan hopeaveron perusteena oli 1 leiviskä kuparia, 1 hevonen, 1 tamma, 9 lehmää, 9 lammasta, 4 vuohta, 4 sikaa, 1 2-vuotias ja 1 3-vuotias nuortakarjaa.

Lars Jönsson Haikara oli vuosina 1557–71 lautamiehenä 16 kertaa. Kevätkäräjillä 1557, syyskäräjillä 1558–59, talvikäräjillä 1564, laamannikäräjillä 1566, kesäkäräjillä 1566, laamannikäräjillä 1567, kevät- ja syyskäräjillä 1567, talvi-, kesä-, ja syyskäräjillä 1568, talvi- ja kesäkäräjillä 1569, talvikäräjillä 1570–71. Lisäksi mainitaan, että hän oli lautamiehenä vielä vuonna 1583. Lars Jönsson Haikaran aikana tila oli seitsemän vuotta veronmaksuun kykenemätön. Yhtenä syynä Haikaran autioitumiseen oli vuonna 1597 käyty nuijasota. Erään toisen tiedon mukaan Haikara oli kuitenkin puoliksi viljeltynä ja siellä oli kylän ainoa hevonen. Luhalahden taloista kaikkiaan kolme oli autiona mutta niillä kaikilla oli jäljellä yksi lehmä. Vuoden 1598 autiotilojen luettelon mukaan lähes 2/3 pitäjästä oli autiona tai maksukyvyttömänä. Tilanteen vähitellen korjaantuessa Ikaalinen ei kuitenkaan saavuttanut entistä vaurauttaan koko 1600-luvulla.

Vuonna 1605 Haikara kykeni taas maksamaan veronsa ja uudeksi isännäksi oli tullut edellisen omistajan poika Jöns Larsson Haikara. Nimestä päätelleen tila siirtyi taas isältä pojalle, sillä vuonna 1613 mainitaan isäntänä Cnud Jönsson Haikara. Hän kuului Ylä-Satakunnan lippukuntaan, joka matkasi vuonna 1608 Viron Järvamaalle, Weissensteinin eli Paidelinnan varuskuntaan, sekä nykyisen Latvian puolella olevaan Salisin varuskuntaan. Vuonna 1614 lippukunta oli ollut siellä jo 6 vuotta ja Cnud oli saanut pitää kotitilansa verovapaana saman ajan. Cnud Jönsson Haikara oli yksi kolmesta rummunlyöjästä. Joukossa oli myös Luhalahdesta kotoisin oleva rivimies Heikki Ronkka. Cnud Jönsson Haikara kuoli vuoteen 1625 mennessä, sillä tällöin Haikaraa emännöi leskiemäntä Brita. Seuraavana isäntänä vuonna 1625 mainitaan edellisen isännän poika Thomas Cnudsson Haikara, jolla talo oli ainakin vielä vuonna 1639. Ikaalisten talonhaltijaluettelon mukaan Thomas Cnudsson Haikara oli isäntänä vuosina 1626–1667.

Thomas Cnudsson Haikaran aikana Haikara kuului vapaaherra, myöhemmin kreivi Fredrick Stenbockille (s. 1607 – k. 1652, puoliso 1634 Catharina de la Gardie, s. 1616 – k. 1680) vuonna 1650 annettuun läänitykseen, jolla tarkoitettiin veronkanto-oikeutta joltakin alueelta tai yksittäisiltä taloilta. Läänitys oli palkkio kruunun antamien tehtävin hoitamisesta ja vastasi palkanmaksua. Kreivin kuoltua vuonna 1652 läänitys periytyi hänen pojalleen kreivi Johan Gabriel Stenbockille. Osa kreivin Ikaalisissa sijaitsevista läänityksistä siirtyi vuonna 1663 vaihtokaupalla eversti Henrik Rehnbinderille mukaan lukien Luhalahden Haikara ja Ronkka. Talonpojat tekivät Rehnbinderin läänityksen veronkantojärjestelyistä vuonna 1672 valtiopäivävalituksen. Ikaalisten läänitykset peruutettiin pääosin vuosina 1673 ja 1682–83.

Seuraava Haikaran isännäksi tuli Sigfrid Mårtensson, ja oli naimisissa Haikaran edellisen omistajan tyttären Agneta Thomasdotter Haikaran kanssa. Ikaalisten talonhaltijaluettelon mukaan he asuivat Haikaraa vuosina 1668–1676. Ikaalisten talonhaltijaluettelon mukaan Haikaraa asui vuosina 1677–1704 (eri lähteiden muukaan vielä vuosina 1708–09) heidän poikansa Sigfrid Sigfridsson Haikara. Tämän jälkeen Haikaraa asui vuosina 1709–1733 hänen poikansa Jöran Sigfridsson Haikara (s. 1690 – k. 1741). Vuosina 1734–1761 Haikaraa asui hänen poikansa Simon Jöransson Haikara (s. 1710 – k. 1789), jonka veli Anders Jöransson Haikara (s. 1719 – k. 1796) muutti vuonna 1750 Ikaalisten Kurkelan kylään avioituen Brita Jöransdotter Vähä-Tiirikan (Mattila) (s. 1734 – k. 1792) kanssa.

Tästä lähtien seuraan Anders Jöransson Haikaran vaiheita. Palaan myöhemmin hänen veljensä Simon Jöranssonin isännyyden jälkeisiin vaiheisiin Haikaralla, joka jaettiin vuonna 1789 kahteen osaan hänen pojilleen Johanille (Haikara A) ja Simonille (Haikara B, myöhemmin Rantala). Andersin ja Britan lapsista Eric Anderssson (s. 1754 – k. 1820) jäi isännöimään Kurkelan Vähä-Tiirikkaa (Mattila). Veli Anders Andersson Vähä-Tiirikka (s. 1756–1835) siirtyi Vehuvarpeen Katajaluomaan avioituen Lisa Johansdotter Lökmanin (s. 1757 – k. 1835) kanssa.

Andersin ja Lisan poika Johan Anderssson Katajaluoman (s. 1780 – k. 1878) ja hänen puolisonsa Anna Johansdotter Ängön (s. 1780 – k. 1878) lapsista Johan Johansson Katajaluoma (s. 1807 – k. 1897) muutti vuonna 1830 Suodenniemelle. Hänen puolisonsa oli Gretha Lisa Johansdotter Näätäkoski (s. 1818 – k. 1846). Näätäkoskesta käytettiin myös nimitystä Vähä-Mustajärvi. Johanilla ja Grethalla oli neljä lasta, joista nuorin nimeltään Isac, jäljempänä Isak (s. 1844 – k. 1924). Isak oli vasta 2-vuotias, kun hänen äitinsä Gretha kuoli. Johan meni uudelleen naimisiin vuonna 1846 Ikaalisten Kilvakkalasta vuonna 1838 Suodenniemelle muuttaneen Maria Sofia Johansdotter Hätävaran (s. 1818 – k. 1908) kanssa ja heillä oli seitsemän lasta. Isakin sisarukset kuolivat hyvin varhain punatautiepidemiaan lukuun ottamatta Maria ja Vilhelmiina sisaria, jotka molemmat muuttivat Näätäkoskelta Jämijärvelle vuonna 1863 ja sisarpuoltaan Karoliinaa, joka muutti vuonna 1866 Hämeenkyröön.

Johan ja Maria muuttivat Näätäkoskelta Suodenniemen Peräkunnan kylän Kalliokoskelle vuonna 1871. Heidän poikansa Isak Johansson Kalliokoski avioitui samana vuonna lavialaissyntyisen Amalia Davidsdotter Sipilän (s. 1855 – k. 1938) kanssa. Kalliokoskella heille syntyivät pojat Viktor (s. 1872 – k. 1952) ja Johannes (s. 1873 – k. 1927). Isak Kalliokoski muutti perheineen Luhalahteen, mistä hän osti Haikaran talon 5. päivänä lokakuuta 1875 päivätyllä kauppakirjalla. Tällä tavoin Kurkelan Vähä-Tiirikkaan vuonna 1750 siirtyneen Anders Jöransson Haikaran suvun yksi haara palannut sukunsa maille takaisin runsaan 125 vuoden kuluttua.

Mainokset