Ikaalisten Punainen Kaarti Luhalahdessa helmikuussa 1918

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan Luhalahden punakaarti majaili Luhalahden työväentalolla Huopionkosken rannalla. Lisäksi punakaartilaisia oli joukkomajoituksessa Luhalahden koululla ja talojen pirteissä. Punakaartilaisten päivittäisiin tehtäviin kuului teiden ja varsinkin tienristeysten vartiointi. Luhalahden koulun ja Iso-Röyhiön Iso-Iidun talon välisellä neljän kilometrin matkalla oli noin 4-5 vartioita, jotka tarkastivat ohikulkijoiden kulkuluvat.

Punakapinan jälkeen. Luhalahden Työväenyhdistyksen juhannusjuhla vuonna 1919. Lähde: Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. 1985. Kuopio: Perinnetieto Oy.

Nallimaa-Luoto jatkaa, että punakaartilaisten elintarpeet ja muut tavarat hankittiin pakkoluovuttamalla niitä talollisilta ja antamalla niistä kuitit, joita vastaan tavaroista olisi tulevaisuudessa saanut maksun. Suurin osa jäi kuitenkin lopulta korvaamatta. Hankinta oli melko järjestelmällistä. Vuoden 1918 helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan se kohdistui muun muassa Helteen, Iso-Röyhiön, Sipsiön ja Vähä-Röyhiön kyliin.

Emännät, lapset, naispalvelijat ja talon vanhukset jäivät yleensä kotiin, eikä punakaartilaisten tiedetä tehneen heille mitään pahaa. Miehet olivat vaarallisemmassa asemassa. Kuulusteluja varten toisinaan pidätettyjä naisia kohdeltiin hyvin. Jaakko Koskelon ja Leo Lammin (1991) teoksessa Kyliltä kerrottua – Ikaalisten kyläkirja sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskeli muistelee, miten eräs mies ojensi meidän pirtissä kiväärin kohti äitiä ja sanoi: ”Jos minä lähtiäisiksi ammun emännän.” Lapset itkivät ympärillä. Uhkaus jäi kuitenkin toteutumatta.

Ikaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 21.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Punakaarti pakotti 21.2.1918 Iso-Röyhiössä Niemen kauppiasta Svante Niemeä (ent. Kukkasniemi, 1887-1965) luovuttamaan laskua vastaan Ikaalisten Punakaartin käytettäväksi erilaisia tavaroita. Kaksi päivää myöhemmin punakaarti otti käyttöönsä koko kauppapuodin vahdin käytettäväksi. Luovutuksesta säilyneissä kuiteissa allekirjoittajana on Ikaalisten Punainen Kaarti. Kuitteihin tutustuin kesällä 2017 Niemen kaupassa, jota kutsutaan nykyään kyläpuodiksi.

Ikaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 23.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Kuinka kehtaattekin?!

Haikaraa isännöi kapinan aikana Vihtori Haikara (1872-1952) puolisonsa Hiljan Marian (os. Niinimäki, 1888-1966) kanssa. Hilja Haikara on aikanaan kertonut lapsilleen kapinan ajan tapahtumista. Käsitykseni mukaan osa hänen muistelmistaan sijoittuu helmikuulle ja osa maaliskuulle 1918. Maalikuun tapahtumista kerron myöhemmin lisää.

Haikaralaisia keväällä 1920. Hilja ja Vihtori Haikaran sylissä nuorimmat lapset. Oikealla Vihtorin äiti Amalia Haikara (os. Sipilä, 1855-1938). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikara oli ennen vuosisadan vaihdetta verrattain suuri talo. Sellaisena se myös tunnettiin kapinan aikaan ja vielä myöhempinä vuosikymmeninä vaikka Isak Haikara oli myynyt talosta puolet pois hieman ennen kuin hänen vanhimmasta pojastaan Vihtorista tuli isäntä vuonna 1899. Joka tapauksessa talossa tarvittiin mies- ja naistyövoimaa halki vuosikymmenten. Kapinan aikaan punaisia tuli sisään Haikaran talon pirttiin. Punaiset olivat Haikaran entisiä työmiehiä ja tulivat kertomaan ilkeyksiä. Miehet istuivat lakit päässä penkeillä, jotka kiersivät pirtin seiniä. Vihtori ei ollut kotona paikalla mutta Hilja oli köökissä eli keittiössä.

Kuultuaan mitä punaisilla oli sanattavanaan, Hilja Haikara vastasi, että kuinka kehtaattekin, olen teitä pienestä kakarasta syöttänyt ja juottanu, ja vaikka te olette töitä tehneet. Tämä jälkeen tilanne rauhoittui ja punaiset lähtivät pois Haikaralta. Kapinan aikana Haikaralta vietiin kuitenkin tavaraa, kuten ompelukone, joka myöhemmin saatiin takaisin.

 

 

 

 

Advertisement

Punakapina Luhalahdessa lauantaina 16.2.1918

Mitä tapahtui Luhalahdessa 100 vuotta sitten?

Vuoden 1918 tapahtumista käytetään erilaisia nimityksiä. Kotikylässäni Ikaalisten Luhalahdessa tapahtumista on käytetty tekemieni haastattelujen mukaan ainakin nimityksiä punakapina ja kapinan aika. Tänään perjantaina 16. helmikuuta 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Luhalahden taisteluista. Oman suvun näkökulmasta katsottuna keskeinen kysymys on, millaisissa tunnelmissa silloin elettiin Haikaran talossa?

Tapahtumien jäljille olen päässyt Isak Haikaran (1844-1924) tyttärelleen Selma Amalia Haikaralle (1899-1989) kirjoittaman 2.5.1918 päivätyn kirjeen avulla. Kirje on lähetty Luhalahdesta Sammatin emännyyskouluun, missä Selma oli tuolloin opiskelemassa. Ikaalinen –lehdessä ilmestyi 31.8.2018 uutinen, jonka mukaan Elias Lönnrotin emännyyskoulun oppilaaksi on hywäksytty m.m. Selma Amalia Haikala (sukunimi kirjoitettu lehdessä väärin) Ikaalisista.

Kirjeessään Isak kertoo, että on asuttu sotarintaman välissä. Luulisi että nyt on selvä väli. Punaroistot oli täälä 16/2 herroina 16/3 asti. Sitte ne meni kovalla kiireellä. Nyt on valkoset täälä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Kirjota nyt asioitas kun postikin jo tulee tänne entiseen tapaa joka lakkasi 2sen kuun alussa.

Esko Lammin (2007) mukaan helmikuun 16. päivänä Hämeenkyröstä Luhalahteen lähtenyt punakaartijoukko koki melkoisen yllätyksen, kun paikalle saapui hevoskyydeillä Ikaalisista lähtetty suojeluskunnan päällikön Otto Ivalon johtama parin ryhmän vahvuinen valkoisten joukko. Juuse Tamminen (1929) kertoo, että Luhalahden punakaartiosasto oli hankkinut aseita Kyröskoskelta. Ikaalisten kauppalaan punaiset eivät olleet vielä uskaltaneet hyökätä, mutta tiesivät ettei vastusta olisi odotettavissa Kyrösjärven itä- ja pohjoispuolella. Kauppalaan tuotiin kuitenkin sana lauantaina helmikuun 16 päivänä, että punaiset ryöstävät parhaillaan Luhalahden kylää.

Otto Ivalo joukkoineen lähti hevosilla täyttä laukkaa Kyrösjärven yli kohti Luhalahden kylää, jonka rannassa joukko jakaantui kahtia. Toinen ryhmä eteni Helteen kylään karkottamaan ryöstäjiä. Ivalo johti ryhmänsä pitkin aavaa vainiota Huopionkosken maantiesillan lähelle noin 100-150 metrin päähän kosken toisella rannalla sijaitsevasta työväentalosta, jossa punaiset täysine ryöstökuormineen puuhailivat. Punaiset olivat juuri ryöstäneet muun muassa aivan lähellä sijaitsevan Heiskalan kaupan. Taistelu alkoi noin klo 7 aamulla.

Valkoisten tuli sai aikaan tavattoman hämmingin Luhalahden työväentalolla. Miehet syksyivät ulos ja hakivat turvaa kivien takaa. Punaiset vastasivat valkoisten tuleen mutta ampuivat yli. Punaisia oli tällä välin kiertänyt Huopion myllyn kautta Luhalahden kansakoulun läheisyydessä olevalle kukkulalle, mistä he alkoivat ampua valkoisia. Ivalo alkoi perääntyä jäljelle jääneiden miestensä kanssa Luhalahden koulun mäelle.

Lammin (2007) mukaan Luhalahden koulun ja Huopion sillan lähistöllä käydyssä taistelussa kaatui Otto Ivalo ja kaksi muuta suojeluskuntalaista sekä kolme haavoittui. Lisäksi kaksi jäi vangiksi. Tamminen kertoo tarkemmin keitä kuolleet ja haavoittuneet olivat. Otto Ivalo surmattiin Luhalahden koulun portilla. Olli Korjuksen (2014) mukaan Otto Ivalon kuolemaa pahoittelivat myös punaiset. Hän oli toiminut Luhalahden kylän poliisina eikä hänestä ollut kenelläkään pahaa sanottavaa. Toisaalta Luhalahden työwäenyhdistys oli kovistellut Ivaloa aiemmin 25.5.1917 Ikaalinen -lehdessä: Awoin kysymys Konstaapeli Herra Iwalolle, johon hän antoi vastauksensa 8.6.1917: Yleisöltä. Wastaus Luhalahden työwäenyhdistyksen awoimeen kysymykseen.

Elo Heiskala haavoittui melkein kotinsa portilla, kun kuula murskasi hänen reitensä. Toivo Haimaa puolestaan ammuttiin molempien käsien läpi. Toivo Haima oli isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen) tädin Saima Mansikan puoliso. Kolmas haavoittunut oli isoäitini isä Taavetti Ylinen, joka  haavoittui isoäitini mukaan Luhalahten koulun luona ja haki turvaa tienojasta. Haavoittunut Taavetti Ylinen onnistuttiin viemään Ikaalisten kauppalaan. Hän avioitui kapinan jälkeen vuonna 1920 Saima Mansikan sisaren Lempi Maria Mansikan kanssa.

Taavetti Ylinen (1894-1959). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Taistelu päättyi valkoisten vetäytymiseen takaisin Ikaalisiin. Tammisen mukaan punaiset tulivat Luhalahden koululle valkoisten perääntymisen jälkeen ja vangitsivat haavoittuneen Toivo Haiman. Myöskin Elo Heiskala oli joutunut punaisten haltuun. Molempia haavoittuneita kohdeltiin hyvin. Toivo Haima vapautui myöhemmin Kyröskosken valtauksen yhteydessä. Elo Heiskala pääsi hoidettavaksi Hatanpään sairaalaan vapautuen sen jälkeen.

Isak Haikaran poika Taavetti Edvin Kalliokoski (ent. Haikara 1889-1967) ja Elo Heiskala. 

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan parin tunnin ammuskelun jälkeen lukumäärältään ylivoimaiset punaiset puolestaan vetäytyivät Kyröskoskelle. Myös kaksi punakaartilaista kaatui ja useita haavoittui. Tammisen mukaan punaisten mieshukasta ei ole varmaa tietoa. Ikaalisten ensimmäinen taistelu oli taisteltu.

Kyrösjärven itäpuoli, Luhalahti mukaan lukien joutui koko helmikuun ajan kestäneiden punaisten ryöstöretkien kohteeksi. Punaiset partiot olivat pakko-ottaneet taloista lähes kaikki elintarpeet, vaatteet, jalkineet, lasten vaatteet, hevoset, lehmät sekä heinät. Olipa ryöstösaalissa 29 ompelukonettakin.

Käytetyt lähteet: 

Korjus, Olli. 2014. Kuusi kuolemaantuomittua. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Lammi, Esko. 2007. Isänmaan parhaaksi. Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.