Tällä viikolla tuli kuluneeksi 100 vuotta kenraali Mannerheimin käskystä aloittaa valkoisten yleishyökkäys 15.3.1918. Kerron blogissani eri lähteisiin perustuen, mitä Luhalahdessa tuolloin tapahtui. Satakunnan osalta Eversti Linder sai mainitun päämajan käskyn ja ryhtyi heti valmistelemaan sen toteuttamista. Ikaalisten osaston päälliköksi nimitettiin everstiluutnantti Appelgren, jonka pataljoonan ja sekä Lillierin hiihtäjien, kaikkiaan 740 miehen joukon tehtävänä oli työntää punaiset pois Kyrösjärven itäpuolelta ja vallata Viljakkala. Tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin, keitä olivat Linder, Appelgren ja Lillier, sillä lähdeteokset mainitsevat useimmiten ainostaan etunimien alkukirjaimet ja/tai sukunimen.
Satakunnan ryhmä oli Suomen sisällissodan valkoisen armeijan yhtymä. Ryhmän varsinaisen komentajan tehtävät otti 20.2.1918 vastaan Suomessa syntynyt mutta Ruotsin armeijassa palvellut eversti Ernst Linder (1868-1943). Ryhmän vastuulla oli rintamaosuus Pohjanlahdelta Näsijärveen.
Eversti Ernst Linder.
Waldemar Hugo Appelgren (1880-1958) oli kotoisin Hangosta. Hän oli käynyt Haminan kadettikoulun sekä palvellut Venäjän armeijassa maailmansodan aikana.
Everstiluutnantti Waldemar Hugo Appelgren.
Ruotsalainen luutnantti Karl Olsson Lillier (1892-1938) toimi Ernst Linderin johtaman Satakunnan ryhmän hiihto-osaston päällikkönä. Hiihto-osasto käsitti kaikkiaan 120 miestä. Satakunnan ryhmässä hiihto-osasto Lillierin ensimmäinen sotilasoperaatio oli yhdessä Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen kanssa puhdistaa Kyrösjärven pohjoisrannan kylät vihollisista.
Luutnantti Karl Lillier.
Appelgrenin pataljoonan ja Lillierin hiihtäjien päällikkönä toimi jääkäriyliluutnantti G. S. Rehnbäck. Luhalahdesta päin alkoi kuulua 15.3.1918 iltana vilkasta ammuntaa. Rehnbäckin osasto oli iskenyt yhteen punaisten kanssa. Myös tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin kuka oli G.S. Rehnbäck. Georg Sandfrid Rehnbäck (1885-1937) eli Yrjö Rehnbäck oli kotoisin Vaasasta. Hän sai sotilaskoulutuksensa Saksassa ja taisteli jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan armeijassa sekä tämän jälkeen Suomen sisällissodassa mm. Luhalahdessa. Myöhemmin hän loi uraansa Suojeluskuntajärjestössä.
Jääkäriluutnantti Georg Sandfrid Rehnbäck.
Rehnbäckin osasto oli siirtynyt hevosilla Kyrösjärven yli ensin Leutolaan ja sieltä Vähä-Röyhiötä kohti ja edelleen Luhalahteen. Matkalla he joutuivat kahakkaan Vähä-Röyhiön kylää ryöstämään tulleiden noin 100 punaista käsittävän joukon kanssa. Kahakka jatkui, kunnes etujoukko sai esiin konekiväärin ja asettautui taisteluun. Konekivääri sijoitettiin Helteen kylän sepän luona olevalle mäelle. Kyseessä on ilmeisesti Iso-Röyhiön Pentin taloon kuulunut mäki, jonne oli perustettu 1900-luvun alussa Seppälän torppa. Siellä asui seppä Juho Heinonen perheineen. Torppa itsenäistyi vuonna 1920.
Punaiset pakenivat tulitusta Luhalahden kylään, mistä he lisäjoukkoja saatuaan Köntin ja Ala-Uparin talojen suojasta kehittivät vilkkaan tulen Helteen kylää vastaan. Valkoiset eivät päässeet kuitenkaan etenemään vaan yöpyivät Helteen kylän Ylisen talossa, jonka omisti tuolloin vuonna 1917 kuolleen (ei kuollut kapinan vuoksi) Juho Ylisen leski Vilhelmiina Ylinen.
Vilhelmiina Ylinen perheineen vuonna 1917. Juuso Kalliokosken kokoelmat.
Juuse Tammisen mukaan punaiset etenivät 15.-16.3.1918 välisenä yönä toisinaan aivan lähelle metsäisten kukkulain suojassa. Ammuntaa kesti koko yön. Sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskelin viittaa muistelmissaan Kahtaanmäki nimiseen paikkaan. Mäellä kasvaneen kuusikon suojiin oli kaivettu juoksuhautoja, mistä käsin punaiset ampuivat. Isäni on näyttänut minulle aikoinaan kyseisen juoksuhaudan, jonka ympärille oli kasvanut isoja kuusia. Talvisin juoksuhautoihin kertyi vettä ja pinnalla oli jäätä. Puiden kaatamisen jälkeen juoksuhautojen tunnistaminen Kahtaanmäen maastosta vaikeutui mutta siellä ne edelleen ovat. Kauno Vähä-Eskeli on kertonut, että lapset keräsivät Kahtaanmäestä seuraavina päivinä kiväärin hylsyjä, joista saatiin lisäkettä pieniin leikkivälinevarastoihin.
Viittasin aiemmassa blogissani Isak Haikaran kirjeeseen, jossa hän kertoo katkelmia kapinan aikaisista tapahtumista. Isakin mukaan punaroistot oli täälä 18/2 herroina 16/3 asti ja mekin olimme 16/3 päivää vastaan kivijalassa kun ammuttiin kovasti. Isak toteaa edelleen, että ei meidän taloon sentään luoti sattunut kyllä koululle, Könttille, Alauparille. Kyseiseen aikaan Haikaran talon väki meni turvaan pihapiirissä sijainneen Isakin ja Amalian tuvan alle, koska siinä oli korkea kivijalka. Kaikkein pienin kellarista turvaa hakenut oli yhden vuoden ikäinen isoisäni.
Isak ja Amalia Haikaran tupa, jonka kiviljalkaan suojauduttiin taisteluiden aikaan. Tupa ja sen yhteydessä ollut piharakennus on purettu 1950-luvulla. Tuvan hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja tupa on edelleen olemassa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.
Tammisen mukaan aamulla (16.3.1918) valkoisten hiihtojoukot tekivät saartoliikkeitä sekä vasemmalta että oikealta. Jalkaväki valtasi Köntin ja Alauparin talot, jolloin punaiset perääntyivät Luhalahden koulunmäkeen ja koulun kohdalla maantien itäpuolella olevalle metsäiselle kukkulalle. Kauno Vähä-Eskelin mukaan Luhalahden koulun valtaus kesti joitakin tunteja. Luhalahden koulun luokkien yläpuolisella vintillä oli ollut kuularuiskun käyttäjä, joka kuoli taistelussa. Tamminen kertoo, että punaisten konekivääri hallitsi asemaa ja teki vaikeaksi valkoisten etenemisen maantien suunnassa.
Jääkäriyliluutnantti Rehnbäck määräsi erään komppanian suorittamaan saartoliikkeen Haikaran ja Yliuparin talojen kautta punaisten oikean siiven asemia vastaa. Lisäksi hän määräsi Lillierin hiihtojoukot etenemään Sipsiön kylään ja sieltä Kyrösjärven rantaan katkaisemaan punaisten peräytymistien Viljakkalaan. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet asemansa kestämättämäksi ja lähteneet hurjaan pakoon Viljakkalaa kohti. Isak Haikaran kirjeen sanoin Sitte ne meni kovalla kiireellä. Luhalahden kansankoulunmäen valloitettuaan valkoiset löysivät sieltä suuren kiehumassa olevan papupadan rokkaa täynnä. Muutakin ruokatavaraa oli viljalti. Maaliskuun 16. päivän 1918 iltana valkoiset eivät edenneet Viljakkalaan, vaan yöpyivät Luhalahdessa, ilmeisesti Köntillä, sillä Isak Haikaran kirjeen mukaan Nyt on valkoset täällä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Valkoiset ryhtyivät tarkastamaan Luhalahden kylän mökkejä löytääkseen niihin mahdollisesti piiloutuneet sala-ampujat tai muut punakaartilaiset. Luhalahdesta Rehnbäckin johtama valkoisten joukko eteni 17.3.1918 Viljakkalan Inkulan kylään, missä taistelu jatkui. Luhalahden osalta taistelu oli ohi.
Tammisen mukaan punaiset jättivät jälkeensä kaatuneensa, joita oli useita, mukaan lukien Luhalahden koululla surmansa saanut punaisten konekiväärinhoitaja. Haikaralla tuolloin emäntänä ollut Hilja Haikara (os. Niinimäki) on muistellut, että kapinasssa kuolleiden ruumiita vietiin Luhalahden rannassa olleeseen latoon.
Käytetyt lähteet:
Kalliokoski, Juuso. Juuso Kalliokosken kokoelmat: omat tutkimukset sekä asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa kuten kirjeitä, valokuvia ja haastatteluja.
Koskelo, Jaakko. & Lammi, Leo. 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen-Seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten kirjapaino Oy.
Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.
Haikarat 