Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma

Oletko kiinnostunut tutustumaan Amalia Haikaran (1855-1938) ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasun (1871-1943) elämänvaiheisiin? Molemmat asuivat Ikaalisissa. Amalia toimi Haikaran talon emäntänä Luhalahdessa. Selma asui vanhempiensa luona Niemen kersantin puustellissa Niemen/Viljalan kylässä ja myöhemmin puustellin mailla Vasun torpassa. Sisarusten vanhemmat olivat hankkineet itselleen Niemen puustellin vuokraoikeuden huutokaupalla. Sotilas-Toimikunta Keisarillisen Senaatin Talous-Osastossa oli vahvistanut vuokra-ajaksi 13.3.1874-14.3.1924.

Amalia Haikara ja hänen sisarensa Selma Katariina Vasu.
Valokuva: Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Löydät sisarusten vaiheista kirjoittamani jutun ”Niemen kersantin puustellin arrendatorin tyttäret Amalia ja Selma” Ikaalisten Sukutkijat ry:n julkaisemasta Ikaliini 21 –lehdestä, joka ilmestyi maaliskuusta 2018.

Lehden hinta on 8,00 euroa + postikulut. Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry:n jäsenille hinta on 6,00 euroa + postikulut.

Lehden voi tilata sähköpostiosoitteesta: ikaalisten.sukututkijat@gmail.com

Suur-Ikaalisten Sukutkijat ry:n toiminnasta on tietoa osoitteessa: http://sukututkijat.blogspot.com/

Hyviä lukuhetkiä!

 

Advertisement

Luhalahden taistelut maaliskuussa 1918

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 100 vuotta kenraali Mannerheimin käskystä aloittaa valkoisten yleishyökkäys 15.3.1918. Kerron blogissani eri lähteisiin perustuen, mitä Luhalahdessa tuolloin tapahtui. Satakunnan osalta Eversti Linder sai mainitun päämajan käskyn ja ryhtyi heti valmistelemaan sen toteuttamista. Ikaalisten osaston päälliköksi nimitettiin everstiluutnantti Appelgren, jonka pataljoonan ja sekä Lillierin hiihtäjien, kaikkiaan 740 miehen joukon tehtävänä oli työntää punaiset pois Kyrösjärven itäpuolelta ja vallata Viljakkala. Tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin, keitä olivat Linder, Appelgren ja Lillier, sillä lähdeteokset mainitsevat useimmiten ainostaan etunimien alkukirjaimet ja/tai sukunimen.

Satakunnan ryhmä oli Suomen sisällissodan valkoisen armeijan yhtymä. Ryhmän varsinaisen komentajan tehtävät otti 20.2.1918 vastaan Suomessa syntynyt mutta Ruotsin armeijassa palvellut eversti Ernst Linder (1868-1943). Ryhmän vastuulla oli rintamaosuus Pohjanlahdelta Näsijärveen.

Eversti Ernst Linder. 

Waldemar Hugo Appelgren (1880-1958) oli kotoisin Hangosta. Hän oli käynyt Haminan kadettikoulun sekä palvellut Venäjän armeijassa maailmansodan aikana.

Everstiluutnantti Waldemar Hugo Appelgren. 

Ruotsalainen luutnantti Karl Olsson Lillier (1892-1938) toimi Ernst Linderin johtaman Satakunnan ryhmän hiihto-osaston päällikkönä. Hiihto-osasto käsitti kaikkiaan 120 miestä. Satakunnan ryhmässä hiihto-osasto Lillierin ensimmäinen sotilasoperaatio oli yhdessä Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen kanssa puhdistaa Kyrösjärven pohjoisrannan kylät vihollisista.

Luutnantti Karl Lillier. 

Appelgrenin pataljoonan ja Lillierin hiihtäjien päällikkönä toimi jääkäriyliluutnantti G. S. Rehnbäck. Luhalahdesta päin alkoi kuulua 15.3.1918 iltana vilkasta ammuntaa. Rehnbäckin osasto oli iskenyt yhteen punaisten kanssa. Myös tässä yhteydessä on syytä kertoa hieman tarkemmin kuka oli G.S. Rehnbäck. Georg Sandfrid Rehnbäck (1885-1937) eli Yrjö Rehnbäck oli kotoisin Vaasasta. Hän sai sotilaskoulutuksensa Saksassa ja taisteli jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan armeijassa sekä tämän jälkeen Suomen sisällissodassa mm. Luhalahdessa. Myöhemmin hän loi uraansa Suojeluskuntajärjestössä.

Jääkäriluutnantti Georg Sandfrid Rehnbäck. 

Rehnbäckin osasto oli siirtynyt hevosilla Kyrösjärven yli ensin Leutolaan ja sieltä Vähä-Röyhiötä kohti ja edelleen Luhalahteen. Matkalla he joutuivat kahakkaan Vähä-Röyhiön kylää ryöstämään tulleiden noin 100 punaista käsittävän joukon kanssa. Kahakka jatkui, kunnes etujoukko sai esiin konekiväärin ja asettautui taisteluun. Konekivääri sijoitettiin Helteen kylän sepän luona olevalle mäelle. Kyseessä on ilmeisesti Iso-Röyhiön Pentin taloon kuulunut mäki, jonne oli perustettu 1900-luvun alussa Seppälän torppa. Siellä asui seppä Juho Heinonen perheineen. Torppa itsenäistyi vuonna 1920.

Punaiset pakenivat tulitusta Luhalahden kylään, mistä he lisäjoukkoja saatuaan Köntin ja Ala-Uparin talojen suojasta kehittivät vilkkaan tulen Helteen kylää vastaan. Valkoiset eivät päässeet kuitenkaan etenemään vaan yöpyivät Helteen kylän Ylisen talossa, jonka omisti tuolloin vuonna 1917 kuolleen (ei kuollut kapinan vuoksi) Juho Ylisen leski Vilhelmiina Ylinen.

Vilhelmiina Ylinen perheineen vuonna 1917. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Juuse Tammisen mukaan punaiset etenivät 15.-16.3.1918 välisenä yönä toisinaan aivan lähelle metsäisten kukkulain suojassa. Ammuntaa kesti koko yön. Sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskelin viittaa muistelmissaan Kahtaanmäki nimiseen paikkaan. Mäellä kasvaneen kuusikon suojiin oli kaivettu juoksuhautoja, mistä käsin punaiset ampuivat. Isäni on näyttänut minulle aikoinaan kyseisen juoksuhaudan, jonka ympärille oli kasvanut isoja kuusia. Talvisin juoksuhautoihin kertyi vettä ja pinnalla oli jäätä. Puiden kaatamisen jälkeen juoksuhautojen tunnistaminen Kahtaanmäen maastosta vaikeutui mutta siellä ne edelleen ovat. Kauno Vähä-Eskeli on kertonut, että lapset keräsivät Kahtaanmäestä seuraavina päivinä kiväärin hylsyjä, joista saatiin lisäkettä pieniin leikkivälinevarastoihin.

Viittasin aiemmassa blogissani Isak Haikaran kirjeeseen, jossa hän kertoo katkelmia kapinan aikaisista tapahtumista. Isakin mukaan punaroistot oli täälä 18/2 herroina 16/3 asti ja mekin olimme 16/3 päivää vastaan kivijalassa kun ammuttiin kovasti. Isak toteaa edelleen, että ei meidän taloon sentään luoti sattunut kyllä koululle, Könttille, Alauparille. Kyseiseen aikaan Haikaran talon väki meni turvaan pihapiirissä sijainneen Isakin ja Amalian tuvan alle, koska siinä oli korkea kivijalka. Kaikkein pienin kellarista turvaa hakenut oli yhden vuoden ikäinen isoisäni.

Isak ja Amalia Haikaran tupa, jonka kiviljalkaan suojauduttiin taisteluiden aikaan. Tupa ja sen yhteydessä ollut piharakennus on purettu 1950-luvulla. Tuvan hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja tupa on edelleen olemassa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Tammisen mukaan aamulla (16.3.1918) valkoisten hiihtojoukot tekivät saartoliikkeitä sekä vasemmalta että oikealta. Jalkaväki valtasi Köntin ja Alauparin talot, jolloin punaiset perääntyivät Luhalahden koulunmäkeen ja koulun kohdalla maantien itäpuolella olevalle metsäiselle kukkulalle. Kauno Vähä-Eskelin mukaan Luhalahden koulun valtaus kesti joitakin tunteja. Luhalahden koulun luokkien yläpuolisella vintillä oli ollut kuularuiskun käyttäjä, joka kuoli taistelussa. Tamminen kertoo, että punaisten konekivääri hallitsi asemaa ja teki vaikeaksi valkoisten etenemisen maantien suunnassa.

Jääkäriyliluutnantti Rehnbäck määräsi erään komppanian suorittamaan saartoliikkeen Haikaran ja Yliuparin talojen kautta punaisten oikean siiven asemia vastaa. Lisäksi hän määräsi Lillierin hiihtojoukot etenemään Sipsiön kylään ja sieltä Kyrösjärven rantaan katkaisemaan punaisten peräytymistien Viljakkalaan. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet asemansa kestämättämäksi ja lähteneet hurjaan pakoon Viljakkalaa kohti. Isak Haikaran kirjeen sanoin Sitte ne meni kovalla kiireellä. Luhalahden kansankoulunmäen valloitettuaan valkoiset löysivät sieltä suuren kiehumassa olevan papupadan rokkaa täynnä. Muutakin ruokatavaraa oli viljalti. Maaliskuun 16. päivän 1918 iltana valkoiset eivät edenneet Viljakkalaan, vaan yöpyivät Luhalahdessa, ilmeisesti Köntillä, sillä Isak Haikaran kirjeen mukaan Nyt on valkoset täällä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Valkoiset ryhtyivät tarkastamaan Luhalahden kylän mökkejä löytääkseen niihin mahdollisesti piiloutuneet sala-ampujat tai muut punakaartilaiset. Luhalahdesta Rehnbäckin johtama valkoisten joukko eteni 17.3.1918 Viljakkalan Inkulan kylään, missä taistelu jatkui. Luhalahden osalta taistelu oli ohi.

Tammisen mukaan punaiset jättivät jälkeensä kaatuneensa, joita oli useita, mukaan lukien Luhalahden koululla surmansa saanut punaisten konekiväärinhoitaja. Haikaralla tuolloin emäntänä ollut Hilja Haikara (os. Niinimäki) on muistellut, että kapinasssa kuolleiden ruumiita vietiin Luhalahden rannassa olleeseen latoon.

Käytetyt lähteet:

Kalliokoski, Juuso. Juuso Kalliokosken kokoelmat: omat tutkimukset sekä asiakirja- ja muuta kirjallista aineistoa kuten kirjeitä, valokuvia ja haastatteluja.

Koskelo, Jaakko. & Lammi, Leo. 1991. Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen-Seuran julkaisuja. Ikaalinen: Ikaalisten kirjapaino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Ikaalisten Punainen Kaarti Luhalahdessa helmikuussa 1918

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan Luhalahden punakaarti majaili Luhalahden työväentalolla Huopionkosken rannalla. Lisäksi punakaartilaisia oli joukkomajoituksessa Luhalahden koululla ja talojen pirteissä. Punakaartilaisten päivittäisiin tehtäviin kuului teiden ja varsinkin tienristeysten vartiointi. Luhalahden koulun ja Iso-Röyhiön Iso-Iidun talon välisellä neljän kilometrin matkalla oli noin 4-5 vartioita, jotka tarkastivat ohikulkijoiden kulkuluvat.

Punakapinan jälkeen. Luhalahden Työväenyhdistyksen juhannusjuhla vuonna 1919. Lähde: Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. 1985. Kuopio: Perinnetieto Oy.

Nallimaa-Luoto jatkaa, että punakaartilaisten elintarpeet ja muut tavarat hankittiin pakkoluovuttamalla niitä talollisilta ja antamalla niistä kuitit, joita vastaan tavaroista olisi tulevaisuudessa saanut maksun. Suurin osa jäi kuitenkin lopulta korvaamatta. Hankinta oli melko järjestelmällistä. Vuoden 1918 helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan se kohdistui muun muassa Helteen, Iso-Röyhiön, Sipsiön ja Vähä-Röyhiön kyliin.

Emännät, lapset, naispalvelijat ja talon vanhukset jäivät yleensä kotiin, eikä punakaartilaisten tiedetä tehneen heille mitään pahaa. Miehet olivat vaarallisemmassa asemassa. Kuulusteluja varten toisinaan pidätettyjä naisia kohdeltiin hyvin. Jaakko Koskelon ja Leo Lammin (1991) teoksessa Kyliltä kerrottua – Ikaalisten kyläkirja sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskeli muistelee, miten eräs mies ojensi meidän pirtissä kiväärin kohti äitiä ja sanoi: ”Jos minä lähtiäisiksi ammun emännän.” Lapset itkivät ympärillä. Uhkaus jäi kuitenkin toteutumatta.

Ikaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 21.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Punakaarti pakotti 21.2.1918 Iso-Röyhiössä Niemen kauppiasta Svante Niemeä (ent. Kukkasniemi, 1887-1965) luovuttamaan laskua vastaan Ikaalisten Punakaartin käytettäväksi erilaisia tavaroita. Kaksi päivää myöhemmin punakaarti otti käyttöönsä koko kauppapuodin vahdin käytettäväksi. Luovutuksesta säilyneissä kuiteissa allekirjoittajana on Ikaalisten Punainen Kaarti. Kuitteihin tutustuin kesällä 2017 Niemen kaupassa, jota kutsutaan nykyään kyläpuodiksi.

Ikaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 23.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Kuinka kehtaattekin?!

Haikaraa isännöi kapinan aikana Vihtori Haikara (1872-1952) puolisonsa Hiljan Marian (os. Niinimäki, 1888-1966) kanssa. Hilja Haikara on aikanaan kertonut lapsilleen kapinan ajan tapahtumista. Käsitykseni mukaan osa hänen muistelmistaan sijoittuu helmikuulle ja osa maaliskuulle 1918. Maalikuun tapahtumista kerron myöhemmin lisää.

Haikaralaisia keväällä 1920. Hilja ja Vihtori Haikaran sylissä nuorimmat lapset. Oikealla Vihtorin äiti Amalia Haikara (os. Sipilä, 1855-1938). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikara oli ennen vuosisadan vaihdetta verrattain suuri talo. Sellaisena se myös tunnettiin kapinan aikaan ja vielä myöhempinä vuosikymmeninä vaikka Isak Haikara oli myynyt talosta puolet pois hieman ennen kuin hänen vanhimmasta pojastaan Vihtorista tuli isäntä vuonna 1899. Joka tapauksessa talossa tarvittiin mies- ja naistyövoimaa halki vuosikymmenten. Kapinan aikaan punaisia tuli sisään Haikaran talon pirttiin. Punaiset olivat Haikaran entisiä työmiehiä ja tulivat kertomaan ilkeyksiä. Miehet istuivat lakit päässä penkeillä, jotka kiersivät pirtin seiniä. Vihtori ei ollut kotona paikalla mutta Hilja oli köökissä eli keittiössä.

Kuultuaan mitä punaisilla oli sanattavanaan, Hilja Haikara vastasi, että kuinka kehtaattekin, olen teitä pienestä kakarasta syöttänyt ja juottanu, ja vaikka te olette töitä tehneet. Tämä jälkeen tilanne rauhoittui ja punaiset lähtivät pois Haikaralta. Kapinan aikana Haikaralta vietiin kuitenkin tavaraa, kuten ompelukone, joka myöhemmin saatiin takaisin.

 

 

 

 

Punakapina Luhalahdessa lauantaina 16.2.1918

Mitä tapahtui Luhalahdessa 100 vuotta sitten?

Vuoden 1918 tapahtumista käytetään erilaisia nimityksiä. Kotikylässäni Ikaalisten Luhalahdessa tapahtumista on käytetty tekemieni haastattelujen mukaan ainakin nimityksiä punakapina ja kapinan aika. Tänään perjantaina 16. helmikuuta 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Luhalahden taisteluista. Oman suvun näkökulmasta katsottuna keskeinen kysymys on, millaisissa tunnelmissa silloin elettiin Haikaran talossa?

Tapahtumien jäljille olen päässyt Isak Haikaran (1844-1924) tyttärelleen Selma Amalia Haikaralle (1899-1989) kirjoittaman 2.5.1918 päivätyn kirjeen avulla. Kirje on lähetty Luhalahdesta Sammatin emännyyskouluun, missä Selma oli tuolloin opiskelemassa. Ikaalinen –lehdessä ilmestyi 31.8.2018 uutinen, jonka mukaan Elias Lönnrotin emännyyskoulun oppilaaksi on hywäksytty m.m. Selma Amalia Haikala (sukunimi kirjoitettu lehdessä väärin) Ikaalisista.

Kirjeessään Isak kertoo, että on asuttu sotarintaman välissä. Luulisi että nyt on selvä väli. Punaroistot oli täälä 16/2 herroina 16/3 asti. Sitte ne meni kovalla kiireellä. Nyt on valkoset täälä majailleet Könttillä puhdistaen seutua. Kirjota nyt asioitas kun postikin jo tulee tänne entiseen tapaa joka lakkasi 2sen kuun alussa.

Esko Lammin (2007) mukaan helmikuun 16. päivänä Hämeenkyröstä Luhalahteen lähtenyt punakaartijoukko koki melkoisen yllätyksen, kun paikalle saapui hevoskyydeillä Ikaalisista lähtetty suojeluskunnan päällikön Otto Ivalon johtama parin ryhmän vahvuinen valkoisten joukko. Juuse Tamminen (1929) kertoo, että Luhalahden punakaartiosasto oli hankkinut aseita Kyröskoskelta. Ikaalisten kauppalaan punaiset eivät olleet vielä uskaltaneet hyökätä, mutta tiesivät ettei vastusta olisi odotettavissa Kyrösjärven itä- ja pohjoispuolella. Kauppalaan tuotiin kuitenkin sana lauantaina helmikuun 16 päivänä, että punaiset ryöstävät parhaillaan Luhalahden kylää.

Otto Ivalo joukkoineen lähti hevosilla täyttä laukkaa Kyrösjärven yli kohti Luhalahden kylää, jonka rannassa joukko jakaantui kahtia. Toinen ryhmä eteni Helteen kylään karkottamaan ryöstäjiä. Ivalo johti ryhmänsä pitkin aavaa vainiota Huopionkosken maantiesillan lähelle noin 100-150 metrin päähän kosken toisella rannalla sijaitsevasta työväentalosta, jossa punaiset täysine ryöstökuormineen puuhailivat. Punaiset olivat juuri ryöstäneet muun muassa aivan lähellä sijaitsevan Heiskalan kaupan. Taistelu alkoi noin klo 7 aamulla.

Valkoisten tuli sai aikaan tavattoman hämmingin Luhalahden työväentalolla. Miehet syksyivät ulos ja hakivat turvaa kivien takaa. Punaiset vastasivat valkoisten tuleen mutta ampuivat yli. Punaisia oli tällä välin kiertänyt Huopion myllyn kautta Luhalahden kansakoulun läheisyydessä olevalle kukkulalle, mistä he alkoivat ampua valkoisia. Ivalo alkoi perääntyä jäljelle jääneiden miestensä kanssa Luhalahden koulun mäelle.

Lammin (2007) mukaan Luhalahden koulun ja Huopion sillan lähistöllä käydyssä taistelussa kaatui Otto Ivalo ja kaksi muuta suojeluskuntalaista sekä kolme haavoittui. Lisäksi kaksi jäi vangiksi. Tamminen kertoo tarkemmin keitä kuolleet ja haavoittuneet olivat. Otto Ivalo surmattiin Luhalahden koulun portilla. Olli Korjuksen (2014) mukaan Otto Ivalon kuolemaa pahoittelivat myös punaiset. Hän oli toiminut Luhalahden kylän poliisina eikä hänestä ollut kenelläkään pahaa sanottavaa. Toisaalta Luhalahden työwäenyhdistys oli kovistellut Ivaloa aiemmin 25.5.1917 Ikaalinen -lehdessä: Awoin kysymys Konstaapeli Herra Iwalolle, johon hän antoi vastauksensa 8.6.1917: Yleisöltä. Wastaus Luhalahden työwäenyhdistyksen awoimeen kysymykseen.

Elo Heiskala haavoittui melkein kotinsa portilla, kun kuula murskasi hänen reitensä. Toivo Haimaa puolestaan ammuttiin molempien käsien läpi. Toivo Haima oli isoäitini Anna-Liisa Kalliokosken (os. Ylinen) tädin Saima Mansikan puoliso. Kolmas haavoittunut oli isoäitini isä Taavetti Ylinen, joka  haavoittui isoäitini mukaan Luhalahten koulun luona ja haki turvaa tienojasta. Haavoittunut Taavetti Ylinen onnistuttiin viemään Ikaalisten kauppalaan. Hän avioitui kapinan jälkeen vuonna 1920 Saima Mansikan sisaren Lempi Maria Mansikan kanssa.

Taavetti Ylinen (1894-1959). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Taistelu päättyi valkoisten vetäytymiseen takaisin Ikaalisiin. Tammisen mukaan punaiset tulivat Luhalahden koululle valkoisten perääntymisen jälkeen ja vangitsivat haavoittuneen Toivo Haiman. Myöskin Elo Heiskala oli joutunut punaisten haltuun. Molempia haavoittuneita kohdeltiin hyvin. Toivo Haima vapautui myöhemmin Kyröskosken valtauksen yhteydessä. Elo Heiskala pääsi hoidettavaksi Hatanpään sairaalaan vapautuen sen jälkeen.

Isak Haikaran poika Taavetti Edvin Kalliokoski (ent. Haikara 1889-1967) ja Elo Heiskala. 

Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan parin tunnin ammuskelun jälkeen lukumäärältään ylivoimaiset punaiset puolestaan vetäytyivät Kyröskoskelle. Myös kaksi punakaartilaista kaatui ja useita haavoittui. Tammisen mukaan punaisten mieshukasta ei ole varmaa tietoa. Ikaalisten ensimmäinen taistelu oli taisteltu.

Kyrösjärven itäpuoli, Luhalahti mukaan lukien joutui koko helmikuun ajan kestäneiden punaisten ryöstöretkien kohteeksi. Punaiset partiot olivat pakko-ottaneet taloista lähes kaikki elintarpeet, vaatteet, jalkineet, lasten vaatteet, hevoset, lehmät sekä heinät. Olipa ryöstösaalissa 29 ompelukonettakin.

Käytetyt lähteet: 

Korjus, Olli. 2014. Kuusi kuolemaantuomittua. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Lammi, Esko. 2007. Isänmaan parhaaksi. Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Nallimaa-Luoto, Terhi. 2007. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853-2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tamminen, Juuse. 1929. Ikaalisten rintamalla. Muistelmia vuodelta 1918. Pori: Satakunnan Kirjateollisuuus Oy:n Kirjapaino.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea satavuotiaalle Suomelle!

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu tänään. Suomi viettää nyt satavuotispäiväänsä. Tämä vastaa korkean iän saavuttaneen ihmisen ikää.

Nykytilanteeseen olemme tulleet maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta. Maaseudulla on ollut ja on edelleen merkittävä vaikutus Suomen kehitykselle ja menestykselle. Suomella on tällä hetkellä maailman vakaimman valtion status. Sadassa vuodessa Suomi on yltänyt monessa asiassa maailman kärkijoukkoon. Vuonna 1917  tilanne oli vielä hieman toisenlainen.

Vuonna 1917 yhteiskunnan ryhmävastakohtaisuudet alkoivat muodostua ihmisten mielissä ja käytännön toiminnassa niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Vastakohtaisuuksista huolimatta ihmiset ovat aina eläneet ja toimineet yhdessä. Myös juhlavuoden teemana on Yhdessä.

Vallankumousliike voimistui Venäjällä ensimmäisen maailmansodan kuluessa. Vuoden 1917 maaliskuussa Pietarin nälkä- ja tyytymättömyysmellakat saivat vallankumouksen luonteen. Pietarissa syntyi aseellisia yhteenottoja vallankumouksellisten ja hallituksen joukkojen välillä.

Keisari Nikolai II ja keisarinna Aleksandra Feodorovna
sekä lapset Olga ja Tatjana. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II allekirjoitti Pihkovassa 15. päivänä maaliskuuta 1917 kruunustaluopumismanifestin veljensä suuriruhtinas Mihailin hyväksi. Manifesti julkaistiin vasta seuraavana päivänä, samaan aikaan kuin suuriruhtinas Mihailin kruunustaluopumismanifesti.

Ikaalisissa molemmat manifestit julkaistiin 23.3.1917 Ikaalinen–lehdessä. Samassa lehdessä julkaistiin myös Manifesti Suomen perustuslain wahvistamisesta ja sen sowelluttamisesta täydessä laajuudessaan. Sen oli allekirjoittanut 20.3.2017 Venäjän väliaikainen hallitus.

Venäjällä tapahtunut maaliskuun vallankumous aiheutti liikehdintää  ja tapahtumaketjun myös Suomessa. Seuraavassa katkelmia vuoden 1917 kesän eräistä tapahtumista maaseudulta Luhalahden kylästä, missä työkenkä alkoi puristaa.

Kevään 1917 aikana eri puolilla Suomea ilmeni lakkoja, mitä keinoa työväestö käytti vaatimustensa läpiviemiseksi. Luhalahti oli niiden Ikaalisten kylien joukossa, missä kevään 1917 ensimmäiset maatalouslakot puhkesivat.

”Etkö sinä tiedä, että nyt ei tehdä työtä!”

Viljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Luhalahteen Sekatyöväen ammattiosasto perustettiin nähtävästi toukokuun alussa vuonna 1917. Ammattiosaston avulla pyrittiin ulottamaan ammattillista järjestäytymistä myös maatyöväen keskuuteen. Sen alueeseen kuuluivat Leutola, Vähä-Röyhiö, Saukonperä, Iso-Röyhiö, Sipsiö, Luhalahti ja Juhtimäki.

Maatalouslakot ajoittuivat yhteiskunnallisesti haastavaan tilanteeseen, mitä pahensi se, ettei maa ollut leipäviljan suhteen omavarainen. Vallankumouksen myötä viljan saanti Venäjältä loppui. Viljaa ei saatu muualtakaan ensimmäisen maailmansodan tilanteen vuoksi. Leipä oli kortilla.

”Lakkoviikolla oli niin mukavaa siellä…kaljakönsässä”

Viljakkalassa syntyneen ja Leutolassa varttuneen kansakoulunopettaja Aino Vähätalon (1898-1965) piirros lakkoajalta. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Asiakirjalähteiden mukaan lakkovahteja oli käynyt käsiksi mm. Luhalahden Köntin ja Heiskalan heinäpelloilla työssä olleisiin heinänkorjaajiin pakottaen heitä poistumaan työstä.

Laimi Helmijoen (os. Alanen) kertomuksen mukaan Köntin pellolla oli ollut riuska naistyöntekijä niittämässä heinää. Hän oli huutanut niittävänsä jalat poikki niiltä, jotka häiritsivät hänen työtään. Mitä ilmeisemmin hän oli saanut jatkaa heinän niittämistä lakkovahtien uhkailuista välittämättä. Pitihän heinä saada niitettyä.

Vuoden 1917 tapahtumia muistiin merkinnyt ja piirroksin kuvannut Aino Vähätalo (1898-1965) oli vuonna 1917 oppilaana Ikaalisten suomalaisessa yhteiskoulussa. Kuva on otettu 13.5.1917 Vienolan metsässä Ikaalisissa. Juuso Kalliokosken kokoelma.

Eturivissä: Niilo Talmunen, Yrjö Sirelius, Ruven Turenius, Aino Vähätalo, Arvo Poussa, Elli Virranhaara ja Elsa Mäkelä.

Takarivissä:  Martti Viljakka,  Erkki Silen, Paavo Virranhaara, Ester Talmunen, Yrjö Jäderholm, Kasimir Bonsdorff ja Yrjö Forssell.

Isak Haikaran vaiheita Suodenniemeltä Ikaalisiin

Isak Vähä-Mustajärvi

Ikaalisiin perheineen vuonna 1875 muuttanut isoisäni isoisä Isak Johansson Haikara (s. 16.2.1844 – k. 5.2.1924) oli kotoisin Suodenniemen Märkätaipaleen/Peräkunnan kylässä sijaitsevalta Näätäkoski nimiseltä uudistilalta, josta käytettiin alun perin nimeä Vähä-Mustajärvi. Joissakin lähteissä tilan nimi on kirjoitettu muodossa Vähämustajärvi. Vuoden 1875 Turun ja Porin läänin maakirjan mukaan Vähämustajärvi eli Näätäkoski käsitti puolet Mustajärven tilasta. Isakin isä Johan Johansson Katajaluoma (s. 11.1.1807 – k. 4.3.1897) oli muuttanut Suodenniemelle Ikaalisista vuonna 1830. Hänen syntymäpäivänsä on kastettujen luettelon mukaan 31.12.1806 ja kastepäivä oli 1.1.1807. Hän avioitui vuonna 1834 Näätäkosken tyttären Gretha Lisa Johansdotterin (s. 14.4.1818 – k. 22.5.1846) kanssa.

Perinnöksi- eli verolleosto oli antoi mahdollisuuden hankkia omistusoikeus kruununtilaan maksamalla tietty tilan veroja vastaava rahasumma valtiolle. Johan Johansson oli ostanut Näätäkosken eli puolet Mustajärven tilasta verotilaksi 13.2.1858. Senaatin talousoasaston registraattorinkonttorin arkiston talousosaston yhteisistuntopöytäkirjassa todetaan perinnöksiostosta seuraavaa:

20:o Guvernörens i Åbo och Björneborgs län undernådiga Memorial af den 16. nästförlidne Januari,

Med hemställan om skatterätt för bonden Johan Johansson å hälften af Mustajärvi krono hemman N:o 10. i Märkätaipale by och Mouhijärvi socken, bestående af 1/24.dels mantal ; deröfver Finans Expeditionens Kamrerare Kontor undernådigt utlåtande aflemnat.

Upplästes: Och fann Kejserliga Senaten goft härtill bifalla, i följe hvaraf skattebfef för sökande skylle utfärdas.

Suodenniemen kirkkoherranvirastosta 6.10.1987 sukututkimusta varten saamani virkatodistuksen mukaan perheeseen kuuluivat Isakin lisäksi lapset Johan Gustaf, Maria Henrika, Vilhelmina.

1. Johan Gustaf (s. 2.2.1835 – k. 29.4.1840).
2. Maria Henrika (s. 31.10.1838 – k.11.2.1928).

Maria Henrika oli avioitunut 26.1.1864 Sakarias Sakariaanpoika Ylirämin kanssa (s. 14.2.1809 – k. 8.9.1885) muuttaen samana päivänä Jämijärvelle. Perheessä oli pojat Sakarias (s. 1.9.1869 – k. 5.2.1870) ja Malakias (s. 14.3.1871 – k. ?), joka muutti 8.2.1891 Pirkkalan seurakuntaan. Jämijärven talonhaltijaluettelon mukaan Zacarias Zacariassonilla oli ollut kaksi aiempaa puolisoa, jotka olivat kuolleet vuosina 1857 ja 1862.

Teoksessa Suuri maatilakirja II Turun ja Porin lääni, Satakunta (1964, s. 338) todetaan, että Kauppilan kylässä sijaitseva Yli-Rämin tila on entinen torppa. Hakuteoksen laatimisajankohdan mukaisen tiedon perusteella sen kokonaispinta-ala on 41,65 ha, josta 25,00 ha metsää ja 14,04 ha peltoa sekä puutarhamaata 0,1 ha. Vuoden 1875 Turun ja porin läänin maakirjan mukaan Rämin tilasta oli muodostettu Yli-Rämi (10.8.1791) ja Ala-Rämi (30.8.1797) Yli-Rämi on edelleen jaettu vuonna 1888 kahteen osaan, joista toisen osan nimeksi jäi Yli-Rämi.

Maria Henrika avioitui uudelleen lokakuussa 1887 (tarkkaa päivämäärää ei ole merkittynä Jämijärven vihittyjen luetteloon 1885-1890) perintötalollisen Efraim Iisakinpoika Jutilan (s. 14.9.1840 – k. 17.1.1912) kanssa. Tästä avioliitosta ei ollut lapsia. Edellä mainitun hakuteoksen mukaan (1964, s. 319) Jämijärven kylässä sijaitsevan Jutilan kokonaispinta-ala on 29,45 ha, josta metsää 18,5 ha ja peltoa 10,95 ha. Jämijärven talonhaltijaluettelon mukaan jämijärveläinen Efraim Isacsson (ent. Niemi) oli tullut vävyksi Jutilan taloon avioituen 4.1.1872 Maria Johansdotter Jutilan (s. 17.3.1854 – k. 11.12.1886) kanssa. Lisätietoja Efraim Isacssonin vaiheista löytyy täältä.

Tiedot Maria Henrikan perheestä perustuvat Jämijärven kirkkoherranvirastosta 17.5.1991 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

3. Vilhelmina (s. 2.1.1841– k. )

Vilhelmina muutti sisarensa tapaan Jämijärvelle 4.10.1863, missä hän avioitui 1.5.1865 Efraim Elianpoika Kartanomäen kanssa (s. 14.1.1840 – k. 1868). Kartanomäki sijaitsi Kauppilan kylässä Ala-Rämin tai Alarämin talon mailla. Heillä oli lapset Efraim (s. 13.6.1864 – k. 6.10.1864), Maria (s. 4.2.1866 – k. 30.3.1866) ja Elina (s. 10.5.1867 – k. 1868).

Jämijärven talonhaltijaluettelosta sekä Jämijärven vihittyjen luettelosta 1855-1890 käy selville, että I puolisonsa kuoleman jälkeen leski Vilhelmina avioitui 6.12.1874 Ala-Rämin talon silloisen isännän, leskeksi jääneen Vähä-Vihun talosta kotoisin olleen Jöransson Ala-Rämin (s. 6.2.1828 – k. ?) kanssa. Johan Jöranssonin puoliso oli tätä ennen Ala-Rämin talon edellisen isännän Johan Caspersson Ala-Rämin (s. 12.10.1830 – k. 10.3.1859) leski Maria Johansdotter Maja (s. 14.4.1829 – k. 18.1.1874). Johan Caspersson ja Maria Johansdotter olivat avioituneet kotona ilman juhla-asua (hemma utan skrud) 1.12.1861.

Vilhelmina muutti 15.6.1891 Parkanoon avioituen 16.6.1892 Iisakki Emanuel Hakomäen (s. 26.7.1846) kanssa. Tiedot Vilhelminan perheestä perustuvat Jämijärven kirkkoherranvirastosta 17.5.1991 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

4. Isak (s. 16.2.1844 – k. 5.2.1924).

Isak Haikaran äiti Gretha Lisa Johansdotter Näätäkoski kuoli kun Isak oli vasta noin 2-vuotias. Isakin isä meni uudelleen naimisiin samana vuonna 20.12.1846. Isakin äitipuoli oli Maria Sofia Michelsdotter Wahlsten (s. 8.11.1818 – k. 4.12.1908).  Sukunimi esintyy asiakirkossa eri muodoissa kirjoitettuna, kuten Valsten ja Wahlstén. Joissakin asikirjoissa Maria Sofian patronyyminä mainitaan virheellisesti Johansdotter.

Maria Sofia oli tullut Suodenniemelle Ikaalisista vuonna 1838. Maria Sofian isä, pitäjänrääräli Michel Johansson Hätävara (s. 29.9.1780 – k. 13.8.1852) oli Kilvakkalan Hätävaran talon sen aikaisen isännän Matts Johansson Hätävaran (s. 2.2.1764 – k. 22.5.1832) veli. Myöhemmin sukunimi esiintyy muodossa Hatavara, josta löytyy lisätietoja muun muassa hakuteoksesta Suomen maatilat.

Hatavaran maatila. Lähde: Finna.fi

Suodenniemen kirkonkirjat osoittavat, että Maria Sofia oli tätä ennen toiminut ilmeisesti piikana Leppälammin kylän Kihli (esiintyy myös muodossa Kiili) nimisessä talossa ja muuttanut sieltä ennen avioitumistaan 14.11.1846 Näätäkoskelle. Kihliin hän oli tullut Leppälammin kylän Seppä nimisestä talosta. Pariskunnalla oli lapset Karolina, Johanna, Justina, Edla, Amanda Gustava, Amanda Gustava ja David, joista vain Karolina saavutti aikuisiän.

1. (5.) Karolina (s. 12.9.1847 – k. 39.3.1932)

Karolina muutti 13.4.1866 vihittynä Hämeenkyröön Vesajärven kylän Majamaan taloon. Hänen puolisonsa oli talollinen David Vilhelm (Taavetti Vilhelmi) Majamaa (s. 17.10.1835 – k. 30.1.1911).

Karoliina Majamaan kuolinilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 1.4.1932.
Lähde: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Karolina ja Taavetti on haudattu Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle.

Karoliina Majamaan (Näätäkoski, Kalliokoski) hautakivi Hämeenkyrön hautausmaalla 25.9.2020. 

Taavetti Majamaan hautakivi Hämeenkyrön hautausmaalla syyskuussa 2020. 
Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Perheessä oli lapset Matilda Karoliina (s. 3.2.1867 – k. 7.5.1938), Taavetti Vihtori (s. 10.6.1869 – k. 22.6.1953) Juho Vilhelm (s. 12.9.1871 – k. 24.11.1942), Kalle Iivari (s. 6.1.1876 – k. 5.2.1951), Oskari Alpiinus (s. 15.8.1878 – k. 14.10.1960), Hilma Aleksiina (s. 2.2.1881 – k. 10.6.1885), Martti Eevertti (s. 6.10.1883 – k. 18.6.1885), Martti Eevert (s. 15.11.1886 – k. 11.12.1947), Anshelm (s. 27.9.1889 – k. 25.1.1955) ja Hilma Aleksiina (s. 9.3.1889 – k. ?). Tiedot Karolinan perheestä perustuvat Hämeenkyrön kirkkoherranviraston 24.10.1989 saamaani virkatodistukseen sukututkimusta varten.

Karolinan ja Taavetti Majamaan lapsista Oskari Alpiinus Majamaasta (1878-1960) tuli Majamaan seuraava isäntä.

Suomen pienviljelijät III (Satakunta) teoksen (1968, s. 238) mukaan Majamaan tilan kokonaispinta-ala on 43,00 ha, josta metsää 30 ha ja peltoa 12,04 ha. Majamaa on kantatila. Omistajina mainitaan vuodesta 1960 lähtien Toivo Johannes Majamaa (s. 2.2.1917), Väinö Vilhelm Majamaa (s. 7.2.1919) ja Heikki Sakari Majamaa (6.12.1920). Aikaisempi omistaja oli Oskari Majamaa vuosina 1908-1960.

2. (6.) Johanna (s. 31.10.1850 – k. 23.10.1857)
3. (7.) Justina (s. 23.2.1852 – k. 13.10.1857
4. (8.) Edla (s. 13.12.1853 – k. 13.10.1857)
5. (9.) Amanda Gustava (s. 27.6.1855 – k. 8.10.1857)
6. (10.) Amanda Gustava (s. 4.11.1857 – k. 14.8.1858)
7. (11.) David (s. 26.9.1858 – k. 7.4.1860)

Isak Näätäkoski

Maaseudun lainhuudatuskortistosta löytyy viitetieto, jonka mukaan Mouhijärvellä (Suodenniemellä) sijaitseva ”Näätäkoski eli ½ Mustajärven perintötaloa Märkätaipaleen kylässä huudatettu Iisakki Vähämustajärvelle” ensimmäisen kerran vuonna 1867. Tätä vaihetta ei kuitenkaan mainita Suodenniemen talonhaltijaluettelossa. Vaikka en ole vielä tutustunut edellä mainittuun lainhuudatusta koskevaa lainhuudatuspöytäkirjaan, niin on mahdollista päätellä, että Isak osti isältään Näätäkosken eli Vähä-Mustajärven kyseisenä vuonna, jolloin hän oli noin 23-vuotias. Tuolloin elettiin viime aikoina paljon keskustelua herättäneiden nälkävuosien aikaa.

Isak Kalliokoski

Tämän jälkeen Isak hankki omistukseensa hänen isänsä omistaman Kalliokosken perintötalon Suodenniemeltä. Tieto tästä löytyy viitetieto maaseudun lainhuudatuskortistosta. Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan Karkun käräjäkunnan lainhuudatusasiain pöytäkirjasta (1871-1871) 38 §:n kohdalta löytyyy tieto, jonka mukaan ”Kalliokosken perintötalo Märkätaipaleen kylässä Suodenniemen kappelia” on huudattettu Isak Näätäkoskelle ensimmäisen kerran vuonna 1871. Vuosina 1785-1885 Karkun käräjäkuntaan kuuluivat Mouhijärvi, Suodenniemi, Lavia, Karkku ja Suoniemi. Lisäksi Suodenniemi kuului tuolloin Mouhijärven seurakuntaan.

Edellä mainittuun lainhuudatusöytäkirjaan on jäljennetty kaksi kauppakirjaa, joista toisen kauppakirjan mukaan Isakin isä Johan Johannsson Näätäkoski oli ”/2 000/ suomen markan suurta kauppasummaa vastaan” ostanut 30.4.1870 ”perintötalon nimeltä Kalliokoski 1/12. osaa manttaalia N:o 17” sen silloiselta omistajalta (Jacob) Malakias Matinpoika Kalliokoskelta (s. 11.6.1826 – k. 18.12.1887). Suodenniemen historiasta kertovan teoksen (Jankkari, Sakari. 2011. Suodenniemi. Elämää maalaispitäjässä vuosina 1540-1939. s. 418) mukaan Kalliokoskella nälkävuonna 1868 eloon jääneet lapset muuttivat tilalta pois vanhempiensa kuoltua. Suodenniemen kirkonkirjan tietojen perusteella nälkävuonna 1868 kuolivat myyjän vanhemmat. Lisäksi kolme myyjän lasta kuoli samaan aikaan. Yksi lapsista oli kuollut jo aiemmin vuonna 1865. Tilan myynnin jälkeen myyjä perheineen muutti vuonna 1870 Suoniemelle ja samalla vaihtui omistajasuku.

Lainhuudatuspöytäkirjaan jäljennetystä toisesta kauppakirjasta puolestaan selviää, että Johan Johansson Näätäkoski myi Kalliokosken perintötalon pojalleen Isakille heti seuraavana vuonna 20.3.1871. Tästä kauppakirjasta voidaan päätellä, että Isak omisti ennen Kalliokosken talon ostamista Näätäkosken, koska hän maksoi Kalliokosken ostoa koskevan kauppasumman antamalla Näätäkosken takaisin isälleen.

Isak Kalliokoski avioituu

Suodenniemen Kalliokosken perintötalon ostettuaan Isak avioitui vajaat 17-vuotiaana lavialaisen Amalia Davidsdotter Sipilän (s. 15.11.1855 – k. 4.1.1938) kanssa juhannuksena 25.6.1871. Vihittyjen luettelossa todetaan, että ”Märkätaipalen Kalliokosken talonisäntä ja nuorimies Isak Johanpoika Mouhijärveltä ja Kiuralan Ollinpojan Arrendatorin tytär nuoripiika Amalia Davidintytär, vihki Ollinpojalla H.G. Finkenberg.”.

Isakin nuorin tytär Selma Amalia Vastamäki (os. Haikara) (s. 16.10.1899 – 28.7.1989) muisteli minulle kirjoittamassaan kirjeessä, miten hänen äitinsä kertoi, että ”siihen aikaan kun he seurustelivat, niin Iisakki aina kohteliaasti kohotti hattuaan ja sanoi päivää, kun muut samanikäiset vain jotain murahtivat.”. Toisaalta Isakin tyttären Emma Norrin (os. Haikara) (s. 4.11.1884 – 31.12.1955) suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan Isak ”oli sopinut liitosta puhemiehen välityksellä morsiamen isän kanssa. Amalian mielipidettä ei kysytty. Tuleva aviopari oli siten ”tavannut toisensa ensimmäisen kerran, kun asiasta päätettiin ja Amaliallekin ilmoitettiin. Toinen tapaaminen oli silloin, kun Iisakki vei kihlat, ja kolmas, kun he astuivat kirkon ovesta vihittäviksi”.

Isak ja Amalia asettautuivat joksikin aikaa asumaan Kalliokosken taloon, missä heille syntyivät pojat Victor ja Johannes. Tuolloin Suodenniemi lukeutui Mouhijärven seurakuntaan, mistä johtunee se, että asikirjoissa myöhemmin Vihtorin synnyinpaikkana mainitiaan Mouhijärvi.

1. Victor, myöhemmin Wihtori tai Vihtori (s. 19.8.1872 – k. 17.7.1952)
2. Johannes (s. 24.12.1873 – k. 2.12.1927)

Isak ja Amalia eivät kuitenkaan asettautuneet pysyvästi Suodenniemelle, sillä Isak allekirjoitti 5.10.1875 kauppakirjan, jolla hän osti Haikaran talon Ikaalisten Luhalahden kylästä. Perhe pääsi muuttamaan mitä ilmeisimmin Haikaralle vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Maaseudun lainhuudatuskortistosta löytyvän viitetiedon perusteella on mahdollista havaita, että Isak omisti Kallioskosken talon vielä Ikaalisiin muuttamisen jälkeenkin, kunnes Kalliokosken talo huudatettiin Taavetti Ylimanniselle vuonna 1876. Ostajan virallinen nimi oli David Jacobsson Kyttä (s. 3.2.1818 – k. 18.8.1895). Hänen puolisonsa oli Serafia Wilhelmina Isacsdotter Yli-Manninen (s. 14.11.1826 – k. 11.4.1896). Miehen sukunimenä oli hänen vaimonsa sukunimi sen vuoksi, että he olivat saattaneet asua Ylimannisella ennen Kalliokoskelle muuttamista. Suodenniemen historiasta kertovassa edempänä mainitussa teoksessa (s. 418) on kerrottu, että 1870-luvulla vaihtui Kalliokosken omistajasuku. Ylimannisen perhe muutti Laviasta taloon ja vaihtoi nimensä Kalliokoskeksi. Kalliokoski siirtyi itse asiassa Amalian suvulle, koska David Jacobsson Kyttä ja Amalia olivat keskenään sukulaisia Amalian isän puolelta.

Kerron myöhemmin Isakin ja Amalian alkuvaiheista Ikaalisissa ennen kuin he käytännössä asettuivat Haikaran taloon Luhalahteen. Samalla kerron Amalian suvun vaiheista, joilla on liittymäpintaa Ikaalisiin.

Paavo Kalliokosken syntymästä tänään 100 vuotta

Paavo Kalliokosken syntymästä 100 vuotta 9.3.2017

Isoisäni Paavo Edvin Kalliokosken (ent. Haikara) syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta 9.3.2017.

Paavo Edvin Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo varttui Haikaran talossa Luhalahdessa. Hänen nuoruusvuosistaan merkittävä aika kului ensin armeijassa ja sitten alkoivat sotavuodet, jotka jättivät häneen omat jälkensä koko loppuelämäksi. Paavo avioitui sotien jälkeen 23.6.1946 Anna-Liisa Ylisen kanssa. Sitä ennen hän oli ostanut Haikaran talon vanhemmiltaan Hilja (os. Niinimäki) ja Vihtori Haikaralta 5.3.1943 tehdyllä kauppakirjalla. Paavo ja Liisa pitivät tilaa hallussaan vuoteen 1974 saakka. Paavo Kalliokoski kuoli 23.9.1995 kotonaan Haikaralla. Alla muutamia valokuvia Paavon elämänvaiheista 100-vuotissyntymäpäivän muistoksi:

Paavo Kalliokoski ja Laina-sisar, joka säilytti itsellään sukunimen Haikara. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski suoritti asevelvollisuutensa 4.1.1938- 19.12.1938. Kuvassa Jääkäripataljoona 4:n (JP 4) Kiviniemen kasarmin (”Kasarmila”) portti ja rakennuksia Sakkolassa. Paavon isoäiti Amalia Haikara kuoli armeijan alkamispäivänä 4.1.1938. Paavon sotilaspassista ilmenee, että hän on ollut lomalla 22.1-26.1.1938 hautajaisten vuoksi. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kiviniemen kasarmin rakennuksia. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Kiviniemen kasarmin henkilökuntaa. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski Savonlinnassa. Taustalla oleva rakennus on Savonlinnan yksityinen tyttölyseo. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Viipurissa 31.7.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Huoltorykmentin autokoulu 11.4.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Jääkäripataljoona 4:n autoja 16.5.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski suoritti erikoiskoulutuksena huoltorykmentin autokoulun 1.3.-14.4.1938 ja toimi valtaosan asepalvelusajastaan sekä myöhemmin sotavuosina autonkuljettajana.

Huoltorykmentin autokoulun todistus (palvelus moottoriajoneuvon kuljettajana) annettu Kiviniemessä 18.12.1938. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Alla autoaiheisia ja muita valokuvia asevelvollisuusajalta ja sotavuosilta.

Paavo Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski kuljettajana. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski kuvassa keskellä. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski vuonna 1943. Kuvassa lisäksi ilmeisesti sotavankeja. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski ensimmäisenä vasemmalla. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokoski vuonna 1942. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Paavo Kalliokosken kuolinilmoitus. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikaran talon tarina osa VII

Johan Gustaf Johansson Haikara (talonhaltijana 1858-1875)

Johan Gustaf Johansson Haikaran synnyinkoti Vähä-Eskeli kesällä 1948. Museovirasto.

Matts Johansson Haikara myi Haikaran verotalon 12.2.1858 päivätyllä kauppakirjalla uudelle omistajalle Johan Gustaf Johansson Vähä-Eskelille (s. 2.4.1829 – k. 4.2.1919 Ikaalisten vaivastalolla) 1 100 hopearuplan kauppahintaan (…ett tusen och hundra (1,100) Rubel Silfver…). Kauppakirjassa ostajan sukunimenä on Järvenpää (…förre torparen Johan Gustaf Johansson Järvenpää ifrån Wiljakkala by och Kapell.). Sukunimi oli tullut ilmeisesti ostajan silloisesta asuin- tai olinpaikasta Viljakkalasta. Hän oli kuitenkin kotoisin aivan läheltä Sipsiön kylästä. Johan Gustaf Johansson Vähä-Eskelin vanhemmat olivat Johan Johansson Vähä-Eskeli (s. 9.4.1796 – k. 22.11.1835) ja Brita Israelsdotter Köntti (s. 22.12.1799 – k. 6.5.1868).

Johan Gustaf Johansson oli avioitunut 26.10.1851 Yli-Uparin tyttären Ester Johansdotterin (s. 11.9.1828 – k. 28.11.1881) kanssa. Esterin vanhemmat olivat Johan Johansson Yli-Upari (s. 15.3.1798 – k. 15.1.1863) ja Viljakkalasta kotoisin oleva Maria Mattsdotter Uppa (s. 15.3.1796 – k. 20.12.1842). Marian äiti oli Anna Mattsdotter Uppa (s. 7.6.1772 – k. 18.6.1810) ja isä oli Upalle vävyksi tullut Matts Henricsson Nikki (s. 26.3.1765 – k. 19.6.1836).

Upan talo Hiiroisten kylässä Viljakkalassa (nyk. Ylöjärvi). Lisätty blogiin 23.2.2019.

Haikaran edellisen omistajan Matts Johansson Haikaran tyttären Esterin (s. 19.3.1835 – k. 19.11.1905) puoliso Nicodemus Johansson Yli-Upari (s. 13.11.1830 – k. 24.3.1866) ja edellä mainittu Johan Gustaf Johanssonin puoliso Ester Johansson olivat Yli-Uparin sisaruksia. Eräiden tietojen mukaan Luhalahden Uparit olisivat saaneet nimensä Hiiroisten kylän Upparista eli Upasta, mistä sisarusten äiti Maria Uppa oli kotoisin.

Johanin isännöimässä Haikaran talossa asuivat samaan aikaan Matts Johansson Haikara ja hänen puolisonsa Maja Lena Johansdotter (os. Kukkasniemi) sekä heidän lapsensa David (s. 22.6.1848) ja Adam (s. 27.2.1855). Pojista David lähti kotoaan vuonna 1866 Viljakkalaan. Vaimonsa Maria Lenan kuoltua (22.6.1867) Matts Johansson jatkoi edelleen asumistaan Haikaralla. Vuonna 1871 myös hänen toinen poikansa Adam muutti pois kotoaan. Maria Lenan perukirjan laati Nikodemus Seppä.

Haikaran riihi paloi vuonna 1864

Sanomia Turusta -lehti uutisoi Perjantaina Joulukuun 9 päivänä 1864 Kotomaalta -palstalla Ikaalisista uutisen, jonka mukaan Marraskuun 4 päivänä paloi Haikara nimisen talon riihi täynnä eloja. Riihen palaminen tapahtui Johanin isännöidessä taloa. Seuraavana vuonna lehdessä uutisoitiin, että Maalaisten palowakuutusyhtiön johtokunnan kokouksissa tammikuun 9 ja 23 p. on määrätty paloapua saamaan seuraawat: talonpoika Juha Haikara Ikaalisissa riihestä ja irtaimesta 366 m.;.

Suuret nälkävuodet 1867-1868

Muitakin vastoinkäymisiä Johan ja Ester joutuivat Haikaran taloa asuessaan kokemaan. Pitkään jatkuneiden poikkeuksellisten sääolojen seurauksena Suomea kohtasivat suuret nälkävuodet vuosina 1867–1868. Osaltaan hätään vaikutti myös se, että maatalouden kehittämiseen ei ollut panostettu. Suomi oli tuohon aikaan maatalousvaltainen maa ja lukeutui Euroopan köyhimpiin alueisiin. Yleinen ajattelutapa kuitenkin oli, että katovuodet ja kulkutaudit kuuluivat normaaliin elämään.

Ikaalinen oli yksi nälkäkriisistä eniten kärsineistä eteläisen Suomen pitäjistä. Satakunnassa oli lunta enemmän kuin miesmuistiin. Wilhelm Carlssonin mukaan W. 1866 oli kylmä kewät. W. 1866 taas niin kolkko ja sateinen suwi, että yhä heinäkuun 2 päivästä elokuun 18 päivään sateli; ainoastaan muutama lyhyt wäliaika (heinäk. 28-31 ja elok. 9-11) poutainen. Talwi tuli aikaisin huonoin kylwöin ylitse. Sitte tuli kylmin kewät w. 1867 kuin koskaan muistetaan olleen; 9 päiwä Toukok. Oli 4 asetetta kylmä keskipäivällä, 6 astetta auringon laskiessa; aurinko ei wähintäkään sulattanut lunta.

Rasitusten lisäksi tuli w. 1867 aikainen kowa talwi. Jo jouluk. 2 päiwänä oli niin hirmuisia kinoksia, ettei 3 päiwään päässyt liikkumaan hewosella eikä jalkasin. Koko kuukau=den keskimäärin 20 asteen pakkanen.; 9 päiw. Oli 26 astetta; 20 päiw. 31 astetta. Tammikuun 24 p. oli 32 astetta. Pakkasta ja pyryä pitkitti koko tal=wen niin että monen oli mahdotonta saafa poltinpuita kotio. Puut taipuiwat ja oksat taittuiwat lumen alla. Aikainen lämmin kewät, ihanin suwi ja syksy seurasi w. 1868 näitä onnettomia aikoja. Wähäisemmätki kylwöt menestyiwät ihmeteltäwästi.

Vilpusniemenmaan ulkopalstan myynti 1867

Nälkävuosina kuolema niitti satoaan ja moni talo sai uuden haltijan. Myöskään työväen palkkaamiseen ei ollut varaa. Isojakin maatiloja joutui vasaran alle. Haikaran ja sen toisen puolikkaan Rantalan isännät (Juha Juhanpoika Haikara ja Kustaa Kustaanpoika Rantala) tekivät nälkäkriisin aikaan, vuonna 1867 talojensa pinta-alaa vähentävän merkittävän päätöksen, joka koski osin myös Köntin taloa. He myivät yhdessä omistamansa Haikaran talokokonaisuuteen kuuluneen suurehkon Vilpusniemenmaa nimisen ulkopalstan vuonna 1867. Kauppaan liittyviä tarkempia yksityiskohtia käsitellään erikseen.

Haikaran omistajanvaihdos 1875

Johanilla ja Esterillä ei tiettävästi ollut lapsia. He asuivat Haikaran taloa 17 vuoden ajan kunnes he päättivät myydä talon. Tällä kertaa ostajana oli Suodenniemeltä Luhalahteen muuttamassa ollut isoisäni isoisä Isak Johansson Kalliokoski ja hänen vaimonsa Amalia Davidsdotter Sipilä. Kauppakirja allekirjoitettiin 5. päivänä lokakuuta 1875 ja talo vaihtoi omistajaa 5 000 markan kauppahintaan. Kauppakirjan mukaan Haikara talo myytiin “Isakki Juhanpoika Niemelle Wiljalan kylästä”. Mainittu sukunimi ja paikka viittaavat siihen, että Isak on ilmeisesti asunut kaupantekoa edeltävänä aikana vaimonsa Amalian vanhempien luona Niemen kersantinpuustellissa, jota Amalian vanhemmat vuokrasivat.

Kauppakirjalla Johan pidätti itselleen erilaisia oikeuksia mm. asuinhuoneeseen sekä luhtiin ja puoliin. Myyjä sai pitää hallussaan Luhalahden rannalla olevan vesijätön sekä siitä tulevan viljan ja heinät ja oljet. Lisäksi myyjälle jäi oikeus pitää yhtä lehmää siinä missä talonki lehmät ja mitä huoneen lämpimäksi. Koska talon edellinen omistaja talon vaari Matts Johansson asui edelleen talossa, niin tätä koskevat velvoitteet siirtyivät talokaupan myötä myös Isakin vastuulle.

Isakin ostaessa Haikaran talon, asui siellä samaan aikaan kaksi entistä omistajaa sekä Matts Mattsson Haikara että Johan Gustaf Johansson Haikara (ent. Vähä-Eskeli). Johan Gustafin vaimo kuoli 28.11.1881. Esterin perukirjan laati Isak Haikara.

Vajaan vuoden päästä tämän jälkeen, 1.10.1882 kuoli Matts Mattson Haikara. Myös hänen perukirjansa laati Isak Haikara.

Johan Gustaf löysi uudeksi puolisokseen Leutolan kylän Hakalan torpasta kotoisin olevan Aleksiina Johansdotter Heikkilän (s. 22.2.1857 – k. 27.4.1941). Heidät vihittiin 29.12.1882. Aleksiinan isä oli Uljaalla 8.11.1827 syntynyt Johan Henric Henricsson, joka toimi renkinä ja ryhtyi myöhemmin Leutolan kylän Heikkilän torppariksi. Johan kuoli nälkävuosien aikaan 5.8.1867. Aleksiinan äiti oli nimeltään Anna (s. 4.1.1832 – k. 11.2.1909).

Haikaran talon edelliset omistajat ja uusi isäntä Isak perheineen asuivat mitä todennäköisimmin Haikaran alkuperäisellä tontilla Luhalahden rannassa. Asiakirjojen perusteella voidaan päätellä, että Haikaran talo siirrettiin uuteen paikkaansa vasta myöhemmin sen jälkeen, kun isojakoa seuranneet järjestelyt Luhalahdessa oli saatu valmiiksi. Näihin järjestelyihin liittyviä tarkempia tapahtumia käsitellään erikseen.

Lähteet:
Carlsson, Wilhelm (1871). Pitäjänkertomuksia IV. Entinen Ikalinen. Historiallinen kertomus Ikalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä. Kangasalan kirjapaino 1974.

Sanomia Turusta, 09.12.1864, nr. 49, s. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/484116#?page=2Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Sanomia Turusta, 17.02.1865, nr. 7, s. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/483252#?page=2Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Suuret nälkävuodet koettelivat Suomea 125 vuotta sitten. Väestö hupeni 270 000 ihmisellä. Maaseudun Tulevaisuus 9.11.1993.

Suuret nälkävuodet Ikaalisissa 140 vuotta sitten. Pohjois-Satakunta 3.7.2008.

Kaikkea hyvää juhlavuodelle 2017!

Suomi 75-vuotta. Postikortti vuodelta 1992. Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikaran talon tarina osa VI

Matts Johansson Haikara (talonhaltijana 1831-1858)

Talonpoikaista kansaa Waasan seudulta.  Landtfolk från Wasa trakten. Postikortti vuodelta 1918. Juuson Kalliokosken kokoelmat.

Seuraavaksi Haikaran taloa asui Matts Johansson Haikara (s. 20.2.1810 – k. 1.10.1882), jolle talo siirtyi 22.8.1831 allekirjoitetulla asiakirjalla edelliseltä omistajalta Henric Johansson Haikaralta (ent. Vilppo). Matts Johansson Haikara oli talonhaltijana 1798–1818 olleen Johan Simonsson Haikaran (s. 24.5.1774 – k. 22.9.1818) ja tämän puolison Britan (s. 8.7.1777 – k. 13.10.1820) poika ja näin ollen Haikara tuli jälleen suvun haltuun. Matts ja hänen kaksi veljeään Johannes (s. 2.1.1813) ja Gustaf (s. 29.6.1817) olivat alaikäisiä vanhempiensa kuollessa. Veljekset varttuivat isäpuolensa Henric Haikaran ja tämän puolison Anna Maria Mattsdotterin hoivissa.

Matts Johansson Haikaran ja hänen isäpuolensa Henric Johansson Haikaran välillä käydystä Haikaran tilan omistajanvaihdosta koskevasta käsittelystä kertovan asiakirjan mukaan täysi-ikäiseksi tullut, 21-vuotias Johannes-veli kuittasi perintönsä rahana. Alaikäisen, vasta 14-vuotiaan Gustaf-veljen holhooja talollinen Adam Johansson Nickilä puolestaan antoi kirjallisen suostumuksen käsittelylle. Matts Johansson osaltaan sitoutui siihen, että Henric Johansson sai asua talossa seuraavaan syksyyn asti. Sen jälkeen kun hallintaoikeus siirtyi Matts Johanssonille, niin hänen isäpuolensa sai pellot nimeltä Sillankorvan moisio, Ojan suun nittu ja Papenoisen kyttan sekä oikeuden raivata lisää peltoa. Lisäksi Henric Johansson sai rakentaa tarpeelliset rakennukset Sillankorvan moisioon ja puutavaraa rakentamista varten takametsästä ja etumetsästä polttopuuta. Muutoin puuta sai vetää takametsästä. Henric Johansson sitoutui antamaan Matts Johanssonille nuoren valakkahevosen (vallak häst) eli ruunan ja lehmän sen jälkeen kun talo siirtyi hänelle. Lisäksi mainitaan, että Henric Johanssonille jäi oikeus käyttää talon viinapannua (bränvins pannan) kaikkiin hänen tarpeisiinsa.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että 1830-luvulla viinapannut saivat vielä porista maaseudulla kaikessa rauhassa. Paloviinan kotitarvepoltto oli ollut sallittua vuodesta 1787. Paloviinan valmistus oli sidottu maanomistukseen (Transumt ur Kongl. Stadga och Fördordning på hvad sätt med tillwerkning, transport och försäljning af bränwin kommer att förhållas ifrån och med år 1801; den 15 Juni 1800.). Paloviina sai valmistaa sitä enemmän mitä suurempi talon manttaaliluku oli. Valmistusmäärää mitattiin kannuittain (kannu = 2 tuoppia = 2,6 litraa). Myöhemmin paloviinan kototarvepolttoa rajattiin ja se lakkautettiin kokonaan vuonna 1865 annetulla Keisarillisen Majesteetin Armollisella Asetuksella palowiinan walmistuksesta, myymisestä, warustossa-pidosta ja kuljetuksesta Suomessa (Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetus=Kokous No 6.).

Saatuaan Haikaran talon Matts avioitui 9.11.1833 Juhtimäen (Iso-Röyhiö) kylästä kotoisin olevan Maria Lena Johansdotter Kukkasniemen (Kuckasniemi) (s. 21.5.1814 – k. 22.6.1867). Maria Lenan nimi esiintyy myös muodossa Maijastina, Maja Lena ja Helena) Maria Lenan vanhemmat olivat Ikaalisten talonhaltijaluettelon mukaan Johan Simonsson Kukkasniemi (s. 22.5.1779 – k. 19.4.1863) ja Maria Jöransdotter Hirvijoki (s. 7.3.1780 – k. 27.10.1805). Tiettävästi Kukkasniemen ensimmäiset asukkaat olivat Johan Simonssonin vanhemmat, joiden elämänvaiheista löytyy tarkempia tietoja Marja-Helena Haatasen teoksesta Juho ja Amanda – Kaksi satakuntalaista talonpoikaissukua (2013, s. 198).

Kukkasniemi oli alun perin torppa, josta muodostui myöhemmin uudistalo. Lisätietoa Kukkasniemestä löytyy Matti Vuorikosken kirjoittamasta teoksesta Seitsemisen kylät – Sisättö ja Vaho – Kylät erämaan laidalla (2014, s. 270 ja s. 225). Kukkasniemestä on lohkottu Kauppila ja Lehtola, joista  löytyy lisätietoja teoksesta Suuri maatilakirja II Turun ja Porin lääni, Satakunta (1964, s. 264). Hakuteoksen laatimisajankohdan mukaisen tiedon perusteella Kauppilan kokonaispinta-ala on 54,00 ha, josta 33,93 ha metsää ja 12,08 ha peltoa. Lehtolan (1964, s. 277) pinta-alaksi mainitaan 102,44 ha.

Matts ja Maria Lena Haikaralla oli ainakin lapset Matts Ephraim, Ester, Eeva, Vilhelmiina, Eeva Severiina, Gustaf Mauritz, Gustaf Mauritz, David, Nestor, Elina Vilhelmiina ja Adam.

Lapset:

1. Matts Epfraim (s. 10.9.1833 – k. 29.2.1888) lähti vuonna 1854 rengiksi setänsä Gustaf Johansson (ent. Haikara) luokse Vatsiaisten kylän Raittilaan. Sieltä hän siirtyi vuonna 1855 kotikyläänsä Ala-Uparille ja edelleen sieltä 1856 Rantalaan. Tämän jälkeen hän siirtyi rengiksi Haikaran Nikkolaan. Nikkolan nimi on yliviivattu Ikaalisten kirkonkirjassa 1864–1883 ja kirjoitettu tilalle Rantala. Matts avioitui 11.9.1875 Iso-Röyhiöstä (Juhtimäki) kotoisin olevan Wilhelmina Peltoniemen s. 24.11.1845 tai 11.6.1845 – k. ?) kanssa. Wilhelminan vanhemmat olivat Johan Gustaf Johansson Peltoniemi (s. 6.12.1818 – k. 25.4.1882) ja Eva Justina Johansdotter Toijanen (s. 29.3.1824 – k. 4.8.1881). Wilhelminalla oli ennestään kaksi lasta Frans Johan Vilhelminasson (s. 39.9.1869 k. ?) ja Hilma Vilhelminasdotter (s. 25.8.1871 – k. ?). Perheeseen syntyi Nikkolassa neljä lasta David Mattsson (s. 7.10.1874 – k. 27.12.1875), Wilhelmina Karolina Mattsdotter (s. 9.6.1876 k- k. ?), David Valentin Mattsson (s. 9.2.1880 – k. 17.3.1883) ja Taavetti Valentin Mattsson (s. 17.8.1883 – k. ?). Perhe muutti myöhemmin Sipsiön Vähä-Eskelin Kulmala nimiseen paikkaan. Siellä syntyi yksi lapsi Miina Mattsdotter (s. 4.1.1887 – k. 28.4.1893).

Matts Ephraim Haikara kuoli Vähä-Eskelin Kulmalassa 29.2.1888. Wilhelmina meni uudelleen naimisiin 23.5.1891. Uusi puoliso on Jeremias Liisanpoika (s.12.1.1831 – k.15.9.1905).  Wilhelminan ja Matts Ephraim Haikaran yhteisistä lapsista ainoa eloonjäänyt poika Taavetti Valentin (s. 17.8.1883) lähti vuonna 1899 rengiksi Kilvakkalan Heikkilän Mettälään. Sieltä hän siirtyi samana vuonna Kilvakkalan Alasoinin Räystälään, mistä hän palasi vuonna 1903 takaisin edellä mainittuun Mettälään. Hieman tämän jälkeen Taavetin isäpuoli Jeremias kuolee 15.9.1905, minkä jälkeen hänen äitinsä vaiheista ei ole esittää tässä tarkempia tietoja.

Taavetti käytti sukunimeä Kulmala ja hän avioitui 29.7.1906 Kilvakkalasta kotoisin olevan Eva Aleksandra Otontytär Ketolan (s. 26.3.1880) kanssa, jolla on ennestään yksi poika. Taavetti Valentin siirtyi perheensä kanssa vuonna 1909 Kilvakkalan Nygårdille muonarengiksi, missä heille syntyi ainakin kolme lasta. Perheen myöhemmistä vaiheista ei ole tässä toistaiseksi esittää tarkempia lisätietoja.

2. Ester (s. 19.3.1835 – k. 19.11.1905) avioitui naapuritalosta kotoisin olevan Nicodemus Johansson Yli-Uparin (s. 6.6.1827 – k. 24.3.1866) kanssa 24.9.1854. Nicodemuksen vanhemmat olivat Johan Johansson Yli-Upari (s. 15.3.1798 – k. 15.1.1863) ja Viljakkalasta kotoisin oleva Maria Mattsdotter Uppa (s.15.3.1796 – k. 20.12.1842). Asiakirjojen perusteella näyttä siltä, että perhe asui aluksi Ala-Uparilla mutta muutti myöhemmin Esterin kotitalon Haikaran alaisuuteen kuuluvaan Nikkola nimiseen paikkaan. Haikara ja Nikkola on yliviivattu Ikaalisten kirkonkirjasta 1874–1883 ja korvattu Rantalalla ja edelleen vuosina 1891–1900 Rantalan alla olevalla Ylisellä sekä Myllymäellä. Esterillä ja Nicodemuksella oli ainakin viisi lasta. Esterillä oli vielä yksi lapsi Nicodemuksen kuoleman jälkeen. Ester mainitaan hänen äitinsä perukirajassa nimellä ”leski Esteri Sianlahti”.
3. Eeva (s. 25.8.1837 – k. 2.5.1838)
4. Vilhelmiina (s. 6.2.1839 – k. 2.11.1839)
5. Eeva Severiina (s. 6.7.1840 – k. 3.1.1903) lähti aluksi piikomaan naapuritaloon Yli-Uparille, mistä hän siirtyi Sipsiön kylän Haimalle, missä hän avioitui 7.10.1860 Sydänmaalta kotoisin olevan renki Carl Nicodemusson Kortesluoman (s. 4.10.1835 – k. 12.12.1908). Perhe muutti Haikaralle 1861 ja siirtyi asumaan Luhalahden Rantalan (Haikara B) maille vuonna 1862 Kulmala nimiseen paikkaan, missä heille syntyy kolme tytärtä:
   1) Mathilda (Thilda) (s. 19.2.1862 – k. 12.7.1862)
   2) Eva (s. 27.4.1864 – k. ?) avioitui 22.3.1884 ilmeisesti Viljakkalan Inkulasta kotoisin olevan renki Taavetti Efraim Mikonpoika Kauppilan kanssa, Perhe muutti ilmeisesti Viljakkalaan vuonna 1887. Perheen myöhemmistä vaiheista ei ole tässä toistaiseksi esittää tarkempia tietoja.
   3) Jolanda (Julanta) (s. 29.4.1866 – k. ?) lähti piiaksi Sipsiön Iso-Eskelille ja sen jälkeen Kolkon Niemelle, mistä hän siirtyi takaisin Luhalahteen Rantalan Myllymäkeen. Jolanda avioitui 7.12.1887 nahkuri David Gustafsson Huopion (s. 28.6.1853 – k. ?) kanssa. Huopio on merkitty Ikaalisten kirkonkirjassa 1891–1900 kuuluvaksi Köntin talolle. Davidin vanhemmat ovat Gustaf Simonsson ja Greta. Jolandalla ja Davidilla oli ainakin viisi lasta. Perheen myöhemmistä vaiheista ei ole tässä toistaiseksi esittää tarkempia tietoja.
   Lapset:
   1) Verner (s. 13.7.1888 – k. 27.1.1896)
   2) Emma Vilhelmiina (s. 11.11.1892 – k. ?)
   3) Emmi Maria (s. 15.9.1896 – k ?.)
   4) Eino (s. 27.6.1908 – k. ?)
   5) Elli Emilia (s. 19.11.1910 – k. ?)
   Perheen asuinpaikkansa nimenä esiintyy Ikaalisten kirkonkirjan 1867–1873 mukaan Rantalan Wiitamäki, missä heille syntyy kaksi poikaa ja myöhemmin kolme tytärtä:
   4) Karl Viktor (s. 14.9.1869 – k. ?) lähti vuonna 1889 ilmeisesti Viljakkalaan, mistä saapui takaisin kotiinsa Rantalan Myllymäkeen. Vuonna 1891 hän lähti rengiksi Iso-Röyhiön Pentille ja palasi vielä samana vuonna takaisin Luhalahteen. Tämän jälkeen hän jäi asumaan Luhalahden Rantalan Myllymäen yhteydessä sijainneeseen Mylläri nimiseen paikkaan. Hän avioitui 4.9.1902 Viljakkalasta vuonna 1902 tulleen Hilma Vilhelmiina Taavetintyttären (s. 28.4.1872) kanssa. Perheessä oli ainakin kolme lasta.
   5) David Ivar (s. 20.12.1871 – k.) asui Luhalahdessa avioituen 17.4.1899 ilmeisesti Ala-Uparilla piikana olleen Wilhelmiina Teemuntytär Kikkerän (s. 26.7.1872) kanssa. Miinalla oli ennestään yksi tytär. Perheessä oli tämän lisäksi ainakin neljä lasta. Asuinpaikkana perheellä oli Luhalahden Rantalan Myllymäen yhteydessä sijainnut Mäkelä niminen paikka
   Lapset:
   1) Wilhelmiina (s. 9.2.1892 – k. ?)
   2) Werner (s. 19.6.1899 – k. ?)
   3) Emma (s. 18.2.1901 – k. ?)
   4) Oiva s. (4.4.1905 – k. ?)
   5)Anni s. (12.9.1908. – k. ?)6) Matilda (s. 4.1.1874 – k. 13.10.1893)
   6) Amanda (s. 24.3.1876 (hätäkastettu) – k. 24.3.1876)
   7) Emma Josefina (s. 25.11.1883 – k. 11.3.1885) Perheen asuinpaikan nimenä esiintyy Ikaalisten kirkonkirjan 1884–1890 mukaan Rantalan Myllymäki. Perheen myöhemmistä vaiheista ei ole tässä toistaiseksi esittää tarkempia tietoja.
6. Gustaf Mauritz (s. 26.7.1844 – k. 8.2.1845)
7. Gustaf Mauritz (s. 15.10.1845 – k. 16.1.1919) oli renkinä mm. Yli-Uparilla. Hän avioitui 16.12.1867 Vatsiaisten kylästä kotoisin olevan Ida Karolina Isacsdotter Luukkaan (s. 9.11.1843 – k. 25.12.1881) kanssa. Idan vanhemmat olivat Vatsiaisten Iso-Luukkaan Isac Isacsson Oksjoki (Oxjoki) (s. 20.9.1810 – k. 3.12.1861) ja Maria Sophia Johansdotter Bräck (s. 3.8.1815 – k. 14.3.1868). Heillä oli ainakin kolme lasta. Lapsista Karl Viktor (s. 16.11.1873) avioitui 3.12.1906 Aina Marian (s. 13.1887) kanssa ja perheessä oli ainakin viisi lasta, joista osa asui myöhemmin Luhalahdessa tai sen läheisyydessä. Karl Viktorin sisar Wilhelmina (s. 10.9.1879) puolestaan avioitui 29.10.1899 ilmeisesti Luhalahden Köntillä olleen palkollisen Matti Vierikon (s. 10.4.1877) kanssa. Matti oli tullut Ikaalisiin vuonna 1888 Alavudelta. Perheellä oli ainakin seitsemän lasta, joista lähes kaikki muuttivat 1920- ja 1930 -luvuilla pois Luhalahdesta.
8. David (s. 22.6.1848 – k. ?) lähti ilmeisesti Viljakkalaan vuonna 1866, eikä hänen vaiheistaan ole tässä esittää tarkempia tietoja.
9. Nestor (s. 15.3.1851 – k. 9.5.1851)
10. Elina Vilhelmiina (s. 20.5.1852 – k. 28.9.1852)
11. Adam (s. 27.2.1855 – k. 21.5.1920) oli renkinä useissa eri taloissa vuosina 1817–1883, viimeksi Leutolan Isotalossa. Hän avioitui 25.2.1883 Leutolan kylästä kotoisin olevan Maria Paulina Henrikintytär Hakalan (s. 2.4.1851 – k. 14.2.1943) kanssa. Adam ja Maria muuttivat Kallionkielen kylän Hiitelän talon Niemen torppaan. Perheessä oli ainakin neljä lasta:
    1) Taavetti Edvin (s. 11.8.1883 – k. ?)
    2) Viktor Edvard (s. 9.7.1886 – k. 9.4.1905)
    3) Lyyti Maria (s. 31.5.1889 – k. 13.8.1938)
    4) Eino Henrik (s. 8.6.1898 – k. ?) Lisätietoja Adamin ja Marian vaiheista: Lumia, Margit (2008). Ikaalisten Leutolan kylän kantatalot. Sukututkimuksia 14. Sivu 235–237 Taulu 67. HAKALA.