Terhi Nallimaa-Luodon (2007) mukaan Luhalahden punakaarti majaili Luhalahden työväentalolla Huopionkosken rannalla. Lisäksi punakaartilaisia oli joukkomajoituksessa Luhalahden koululla ja talojen pirteissä. Punakaartilaisten päivittäisiin tehtäviin kuului teiden ja varsinkin tienristeysten vartiointi. Luhalahden koulun ja Iso-Röyhiön Iso-Iidun talon välisellä neljän kilometrin matkalla oli noin 4-5 vartioita, jotka tarkastivat ohikulkijoiden kulkuluvat.

Luhalahden työväentalolla 1919Punakapinan jälkeen. Luhalahden Työväenyhdistyksen juhannusjuhla vuonna 1919. Lähde: Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. 1985. Kuopio: Perinnetieto Oy.

Nallimaa-Luoto jatkaa, että punakaartilaisten elintarpeet ja muut tavarat hankittiin pakkoluovuttamalla niitä talollisilta ja antamalla niistä kuitit, joita vastaan tavaroista olisi tulevaisuudessa saanut maksun. Suurin osa jäi kuitenkin lopulta korvaamatta. Hankinta oli melko järjestelmällistä. Vuoden 1918 helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan se kohdistui muun muassa Helteen, Iso-Röyhiön, Sipsiön ja Vähä-Röyhiön kyliin.

Emännät, lapset, naispalvelijat ja talon vanhukset jäivät yleensä kotiin, eikä punakaartilaisten tiedetä tehneen heille mitään pahaa. Miehet olivat vaarallisemmassa asemassa. Kuulusteluja varten toisinaan pidätettyjä naisia kohdeltiin hyvin. Jaakko Koskelon ja Leo Lammin (1991) teoksessa Kyliltä kerrottua – Ikaalisten kyläkirja sipsiöläinen Kauno Vähä-Eskeli muistelee, miten eräs mies ojensi meidän pirtissä kiväärin kohti äitiä ja sanoi: ”Jos minä lähtiäisiksi ammun emännän.” Lapset itkivät ympärillä. Uhkaus jäi kuitenkin toteutumatta.

21.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 21.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Punakaarti pakotti 21.2.1918 Iso-Röyhiössä Niemen kauppiasta Svante Niemeä (ent. Kukkasniemi, 1887-1965) luovuttamaan laskua vastaan Ikaalisten Punakaartin käytettäväksi erilaisia tavaroita. Kaksi päivää myöhemmin punakaarti otti käyttöönsä koko kauppapuodin vahdin käytettäväksi. Luovutuksesta säilyneissä kuiteissa allekirjoittajana on Ikaalisten Punainen Kaarti. Kuitteihin tutustuin kesällä 2017 Niemen kaupassa, jota kutsutaan nykyään kyläpuodiksi.

23.2.1918 NiemiIkaalisten Punaisen Kaartin kuitti Niemen kauppiaalle 23.2.1918. Valokuva: Juuso Kalliokoski.

Kuinka kehtaattekin?!

Haikaraa isännöi kapinan aikana Vihtori Haikara (1872-1952) puolisonsa Hiljan Marian (os. Niinimäki, 1888-1966) kanssa. Hilja Haikara on aikanaan kertonut lapsilleen kapinan ajan tapahtumista. Käsitykseni mukaan osa hänen muistelmistaan sijoittuu helmikuulle ja osa maaliskuulle 1918. Maalikuun tapahtumista kerron myöhemmin lisää.

Haikaralaisia kevällä 1920
Haikaralaisia keväällä 1920. Hilja ja Vihtori Haikaran sylissä nuorimmat lapset. Oikealla Vihtorin äiti Amalia Haikara (os. Sipilä, 1855-1938). Juuso Kalliokosken kokoelmat.

Haikara oli ennen vuosisadan vaihdetta verrattain suuri talo. Sellaisena se myös tunnettiin kapinan aikaan ja vielä myöhempinä vuosikymmeninä vaikka Isak Haikara oli myynyt talosta puolet pois hieman ennen kuin hänen vanhimmasta pojastaan Vihtorista tuli isäntä vuonna 1899. Joka tapauksessa talossa tarvittiin mies- ja naistyövoimaa halki vuosikymmenten. Kapinan aikaan punaisia tuli sisään Haikaran talon pirttiin. Punaiset olivat Haikaran entisiä työmiehiä ja tulivat kertomaan ilkeyksiä. Miehet istuivat lakit päässä penkeillä, jotka kiersivät pirtin seiniä. Vihtori ei ollut kotona paikalla mutta Hilja oli köökissä eli keittiössä.

Kuultuaan mitä punaisilla oli sanattavanaan, Hilja Haikara vastasi, että kuinka kehtaattekin, olen teitä pienestä kakarasta syöttänyt ja juottanu, ja vaikka te olette töitä tehneet. Tämä jälkeen tilanne rauhoittui ja punaiset lähtivät pois Haikaralta. Kapinan aikana Haikaralta vietiin kuitenkin tavaraa, kuten ompelukone, joka myöhemmin saatiin takaisin.

 

 

 

 

Mainokset